maanantai 21. marraskuuta 2011

Mäyräkoiran kirje joulupukille

Rakas Joulupukki

Jos on syntynyt näin kiltiksi mäyräkoiratyttöseksi kuin mitä minä olen, on lienee ansainnut myös kasapäin muutaman lahjan? Kiltteyteni lisäksi olen varsin vähään tyytyväinen, hiljainen ja kaikin puolin helppo lapsukainen. En myöskään pidä meteliä itsestäni ja käyttäydyn aina varsin mallikelpoisesti. 

Ymmärrän, että Sinulla on kova kiire näin joulun alla - siksi suosittelenkin hyppäämään kaikkien äitini kirjoitusten yli täällä blogin puolella. Jätä siis täysin huomiotta kaikki kirjoitukset, joissa valitellaan mäyräkoiratyttösen tuhotöistä tai käytösongelmista. Äiti on semmoinen hassuttelija, että saattaa toisinaan kirjoittaa aivan puuta heinää. 

Pieni tassuni puutuu, joten hyppään näistä mielistelyistä suoraan toiveisiini. Otathan toivomuksia täyttäessäsi huomioon, että tämä on ensimmäinen jouluni ja mielestäni olisi kohtuullista toteuttaa kaikki toiveeni?

MINÄ HALUAN:
1. Herkkuja, herkkuja, herkkuja

2. Jos ei edellisestä kohdasta vielä tullut selväksi: Paaaaaaaljon herkkuja! Kaikki purutikuista hanhenmaksapalleroihin hyväksytään!

3. Aurinkoisia ja lämpimiä päiviä! (Voisitko vihjata äidille, että vihaan sitä punaista sadetakkia ja vaatteita ylipäätään? Sano samalla, että on eläinrääkkäystä pakottaa näinkin jalosukuinen eläin ulos sillon kun mittari näyttää vähemmän kuin +20 astetta)

4. Ison sängyn (vähint. 120 x 200cm), haluan tehdä naapurin hurtat kateellisiksi!

5. Mainitsinko jo ne herkut?

6. Lisää leluja! Olen tylsyyksissäni pureskellut kaikki vanhat leluni hajalle..

Ai niin! Pukki, minua hieman jännittää.. Äiti ja iskä menevät lauantaina isovanhempien kanssa katsomaan uutta koiravauvaa. Toivoisin kaikkein eniten, etteivät äiti ja iskä unohtaisi minua..


Niin joo ja iskälle ja äitille haluaisin helpomman ja iloisemman ensi vuoden!

Toveri Doris









Nellin tilanne: kasvaimista luultavasti olisi vielä 'selvitty', mutta kun eläinlääkärissä käytiin uudelleen, huomattiin, että lonkissa ei ole kaikki kunnossa. Sen huomasi viikonloppuna, kun Nelli ärisi ja murisi Dorikselle, jos neiti tuli liian lähelle takapäätä.  


Enää ei puhuta kuukausista, korkeintaan viikoista.






7 kommenttia:

  1. Moi Doris!

    Mullapa onki 120cm jenkkisänky. Harmi vaa ku äitiki nukkuu siinä. Mut toisaalta oon antanu sille luvan ku en raaski ruokkivaa kättä sohvallekkaa laittaa nukkuun. Hyvä toive siis pukilta!

    t: Ronja

    VastaaPoista
  2. Moikka Ronja!
    Oon sulle ihan pikkusen kade! Äitillä ja iskällä on iso sänky, mutta ne ei huoli mua sinne :( Toivottavasti pukki tuo mulle isomman sängyn kuin mitä niillä on ;)

    t. Doris

    VastaaPoista
  3. Terve,
    En ole pitkiin aikoihin käynyt tutkimassa teidän viimeisimpiä kuulumisia. Kipolla on samanlainen punainen fleeceviltti... tai siis oli... Nyt on emmentaljuustoa muistuttava rätti jäljellä. Pedit (3 kpl) se söi ajat sitt, joten nyt petinä toimii läjä puoliksi syötyjä riepuja joita välillä pesaisen. Kylläpä pääsette vähällä kun teillä on tommoinen enkeli...

    Mulla on pari pientä juttua:
    a) Kippo päätti yrittää itsemurhaa tänään. Läheltä liippasi, sillä kun tulin kotiin huomasin, että herra oli löytänyt saunan piilosta säärikarvahöyläni ja päätti tuhota terän. Sydän kurkussa keräsin jäljelle jääneet silput lattialta ja ONNEKSI löysin kaikki viisi teräosaa, joista kippo oli tehnyt jousia..... LUOJAN KIITOS!
    b) Herra muistuttaa mielestäni lähinnä vinttikoiraa koska on niin pirun ruipelo vatsatautiepisodin jälkeen.... Messukeskuksen näyttely vajaan 2 viikon kuluttua *HUOKAUS*
    c) Lähteekö teidän neidosta karvaa? Kiposta on ruvennut lähtemään ihan JÄRJETTÖMÄN PALJON!!! Värikin on tummunut. Mitäköhän tuomari sanoisi kaljusta versiosta? Ei onneksi vielä ole mitenkään laikukas. Sen karva on niin kovaa että se läpäisee jopa mun jalan nahan ja se SATTUU!
    Elämä on....
    Mulla on mätsäri sipoossa sunnuntaina, jos kiinnostaa................................................................................................
    -Heidi ja Kippo-

    VastaaPoista
  4. Ihan asiallinen lahjalista sulla on, loppuun toivoit vielä iskälle ja äiskällekin jotain eli et ihan itsekäskään ole ;)
    Näin punahilkan sanoin voisi kysyä: miksi sinulla on noooin kamalan pitkä kieli ;D))
    Voi Nelliä :(

    VastaaPoista
  5. Heidi ja Kippo: Heh, tuo meidänkin fleeceviltti alkaa olla aika reikäinen.. Jotenkin mäyriksen hampaat aina vaan osuu siihen ;) Muuten Dodo ei kyl mitään revi/tuhoa, noistakin lähinnä kulmia joskus.. Ja omista tyynyistä. Mutta ne onkin sen omia :)

    Oioi, ei kyllä mene Kipolla nyt hyvin :/ Tosin kurja tuo höyläjuttu, mutta onneksi ei käynyt kuinkaan! Tiedän niin sen tunteen, kun huomaa koiran syövän jotain kiellettyä/vaarallista! Voi että :( Tosi paha tuo vatsatautikin vissiin ollut, jos vieläkään ei ole kunnolla palautunut ja on noin paljon laihtunut? No, toivotaan että parissa viikossa tapahtuu ihmeitä ;D

    Doriksesta ei kyllä lähde tyyliin yhtään karvaa :) Valeraskauden aikana jonkun verran, mutta ei kyllä muuten.. Kuulostaa hieman oudolta toi karvanlähtö?

    Voi hitsi! Ollaan katsomassa äidille ja iskälle uutta karvalasta viikonloppuna täällä Turun suunnilla, ni ei kyllä päästä :(( Onko muita näyttelyitä suunnitteilla?



    Ellieli: Hihi. Mähän sanoin tuossa kirjeessä, että oon kiltti ja hyvätapainen tyttönen ;) Totta kai iskälle ja äiskällekin jotain pientä siis.. Minulla on prinsessakieli <3

    Niinpä :(

    VastaaPoista
  6. Awws, söpö Doris ja Doriksen lista! Kiltit koirat, jotka ei ikinä tee mitään tuhmaa, on ansainneet paljon lahjoja ;)

    VastaaPoista
  7. marge: nimenomaan ne _kiltit_ koirat on ansainneet ;)

    VastaaPoista