perjantai 30. marraskuuta 2012

Kurkkupallo


Ihana koirapuistotuttumme Nani muisti Dorista eräänä päivänä tällaisella pallolla :) Kyseessä on siis "kurkkupallo", joka tuntuu/näyttää aivan säkkikankaalta, mutta onkin valmistettu kurkusta - eli on siis syötävää. Mikäs sen parempi lahja persolle mäyräkaverille ;) 

Ja kyllä Doris olikin  ihan pikkuisen innoissaan uudesta lelusta! Siinä missä Nanin koira Honey oli vain silpunnut palloa ympäri kämppää, Doris kyllä heti tajusi, että moisen kapistuksen voi hyvillä mielin pistellä poskeensa. Ensin se tietenkin katsoi äitiä ilkikurinen ilme silmissään "Lällällää, huomasitko? Revin uuden pallon kappaleiksi", mutta kun äiti ei reagoinut tähän mitenkään, alkoi Doris tyytyväisenä mutustaa aarrettaan.



Suuret kiitokset vielä Nanille -teit mäyräkoiralapsen äärettömän onnelliseksi! :)


torstai 29. marraskuuta 2012

Valpas vahti

Doris bongasi koiranpennun ;)

tiistai 27. marraskuuta 2012

Koirapuiston koomikot

Kaikki vähääkään blogia lukeneet tietävät varmasti, että äiti ja Doris viihtyvät koirapuistossa. Siellä vierähtää helposti useampikin tunti, äidillä tuttujen kanssa jutellen ja Doriksella herkkuja kerjäten (leikkiminen ja ylipäätään liikkuminen on Doorin mielestä yliarvostettua)..

Luonnollisesti, kun puistossa on tullut vietettyä aikaa reippaastikin, on äiti törmännyt mielenkiintoisiin ihmisiin sekä hassuihin lausahduksiin ja keskusteluihin (tosikot älkää vaivautuko lukemaan tätä pidemmälle :) Ja muistutuksena, että vaikka teksti saattaakin antaa ymmärtää toisin, ei äitikään ole täydellinen ;)). 

Vanhempi nainen (ihan tosissaan): Oletko koskaan juoksuttanut koiraasi hautausmaalla?
Äiti: En kyllä ole! Ei ole käynyt mielessäkään! (tässä kohtaa äiti vielä yritti etsiä merkkejä siitä, että nainen vitsailisi, mutta turhaan..)
Nainen: Kannattaa kokeilla! Siellä on hyvä juoksuttaa: aidattu alue, ei muita koiria ja usein vieläpä rusakoitakin jahdattavaksi!

Taustaa: Koirapuistossa on iso tukki, jonka sisälle/läpi pääsee kaivautumaan. Kyseinen tukki on erityisesti mäyristen mieleen. Puistoon saapui hienompi nainen kahden pitkäkarvaisen mäyriksen kanssa. Mäyräkolmikko syöksyi heti tukin luo ja alkoi kaivautua sen sisälle.
Nainen: Ai kamala! Miten ne tuonne? Pääsevätköhän ne koskaan pois?
Äiti: Juu, siitä pääsee ihan helposti läpi. Kiva, että täällä on tuollainen. Mäyriksillekin vähän luontaista tekemistä.
Nainen: Miten niin?
Äiti: Niin siis mäyräkoirat = luolakoiria?
Nainen: Jaa! Ei, kyllä minun koirani ovat näyttelykoiria!
(Tämän jälkeen äiti ei keksinyt enää sanottavaa...)

Koirapuiston porttia lähestyi mies koiransa kanssa. Luonnollisesti kaikki puistoilijat lähtivät pyydystämään koiriaan portilta, jotta parivaljakko pääsisi rauhassa sisään. Mies päästää koiransa haistelemaan muita portin läpi.
Puistoilijat: Nyt voit tulla, kaikki (koirat) on kiinni.
Mies: Ei me viitsitä tulla sinne, kun tällä on juoksu.
Saman tien pari uroskoiraa käy toistensa kimppuun hirmu rähinällä.
Mies: Ohhoh, aika hurja meno siellä!
(Niin, miksiköhän...)

Joukkoon on myös mahtunut welsh corgin omistaja, joka ihmetteli koiransa paimennustaipumusta ("en ymmärrä, miten se noin paimentaa!"), ihmisiä, jotka ensimmäistä kertaa kuulevat lonkkakuvauksista ("mistä te siis ootte tommosta tietoa saaneet? Ja onks tommonen tieto tärkeetä?"), pariskunta, joka ei ymmärtänyt rekisteröityjen koirien päälle ("kyllä me tämä meidän Fido (nimi muutettu) viedään näyttelyihin, koska meille sanottiin että sen vanhemmat on puhdasrotuisia! Koiralla ei siis ollut papereita, eivätkä ostajat olleet nähneet koiran vanhempia"), toinen pariskunta, jonka koira pelkäsi tuulta ("jos tuulee, se on aivan kauhuissaan! Ottakaa se syliin, jos se hakee teistä turvaa") ja mummeli, joka haukkui äidin koiranpilaajaksi ja "mäyrismurhaajaksi", koska äiti mainitsi, että koirapuistossa on omat puolensa isoille ja pienille koirille ("mäyräkoirat ei pelkää mitään! Kyllä se vika on omistajassa sitten! Ei pitäisi olla mäyräkoiraa tuollaisella). 

torstai 22. marraskuuta 2012

Epätoivo

Jossain vaiheessa malli Perässä vedettävä mäyräkoira oli muodissa. Vielä kesällä se nauratti. Tai jos ei naurattanut, niin äiti saattoi ainakin ottaa kymmenkiloisen mäyräkoiran kiskonnan urheilun kannalta. Mutta enää ei ole kellään hauskaa, ei koiralla, äitillä tai iskällä. 

Jos aurinkoinen päiväkin tuottaa jättimäisiä ongelmia saada maastonakki liikkeelle, niin sadepäivät ovat lähes mahdottomia. Doris laittaa jarrut päälle jo heti kynnyksellä, eikä suostu liikkumaan eteenpäin. Oikeasti, neitiä saa työntää/puskea/vetää/kiskoa tai vaihtoehtoisesti taluttaja saa liikuttaa neidin jokaista jalkaa. Siinä on ulkoiluttajalla tapahtunut hermojen menetys ja (tuskan)hiki kastellut vaatteet jo läpimäriksi ennen ulkoroskiksia. Paremmalla säällä Doris kinnaa vastaan vain painonsa verran ja tietysti niin kaukana taluttajasta kuin talutin vain antaa myöden. Koirapuistoon toki juostaan töppöjalat viuhuen, mutta muuten liikkuminen (siellä puistonkaan puolella) on käytännössä olematonta.

Missä oi missä on iloinen lenkkikaveri, joka häntä heiluen viipottaa taluttajansa edellä? Äiti epäilee, mahtuuko sellaisia pukinkonttiin tänä(kään) vuonna...

Kysymys kuuluukin, että mistä ihmeestä mäyrälle sitten saisi sitä liikkumisintoa? 

Niin ja luonnollisesti toinen epätoivon aiheuttaja on valeraskaus. Siispä täällä onkin äitiä ja iskää viihdyttämässä pieni musta mulkoilija, joka ei innostu mistään, vihaa kaikkea ja ahdistuu ihan arkipäivän jutuistakin. 

Tällä hetkellä äidistä tuntuu erityisen hienolta omistaa mäyräkoira!

keskiviikko 14. marraskuuta 2012

Kun iskä on poissa, Doris hyppii pöydillä...

.. tai ainakin melkein (ja varmasti hyppisikin, jos neidillä olisi yhtään pidemmät jalat ja/tai parempi ponnistusvoima).

Iskä on ollut nyt paljon poissa kotoa perheasioidensa takia. Tämä on näkynyt paitsi tyhjänä ja hiljaisena asuntona, myös temppuilevana mäyräkoirana ja koiralapsen komentamisesta väsyneenä äitinä. Ensimmäiset "isättömät" päivät menivät hyvin. Päivärutiinit säilyivät ja koiralapsi oli tyytyväinen. Saattoi äiti antaa muutaman ylimääräisen herkunkin "surua lievittämään" (muistetaan tämä, kun äiti ensi kerralla itkee lihavan koiransa takia).. 

Sitten se alkoi. Temppuilu. Yhdessä yössä Doris muuttui Lötkömakkarasta Hirviövauvaksi (kyllä, se on täällä taas!). Ensin Doris järkytti äitiä yrittämällä karata avonaisesta ovesta, sitten ongelmia tuottivat paikallaanolo ja odottaminen eteisessä ennen ja jälkeen lenkin. Kuvio on aina sama: äiti antaa käskyn, Doris mulkoilee, äiti toistaa käskyn ja Doris tekee mitä huvittaa. Jossain vaiheessa homma sitten onnistuu, mutta äiti on tässä vaiheessa jo niin kiukkuinen, että pieni mäyräkoirakin ymmärtää olla hetken kunnolla. Paino sanalla hetken. 

Doriksesta on myös tullut röyhkeä. Se saattaa kiipeillä (tai useimmiten vain yrittää) tuoleille, sohvalle, sängylle.. Äiti saa kiljua kurkkunsa käheäksi, eikä neiti edes korvaansa lotkauta. Ainoa keino estää makkaran valloitusyritykset, on napata koira alas. Doris on tietenkin ajoittanut tämän "minä kiipeän, sinä jahtaat" -leikkinsä sopivasti niihin hetkiin, jolloin äiti yrittää ihan oikeasti opiskella. Mikäs sen mukavampaa taukojumppaa, kuin juosta ympäri taloa ojentamassa ilkikurista lapsukaista!

Viimeksi eilen äiti joutui myös saalistamaan villiintynyttä koiraeläintä koirapuistosta. Voi sitä energian määrää, joka Doriksesta löytyi heti, kun äiti ehdotti kotiin lähtöä. Siellä se musta kumiluoti kimpoili ees taas, häntä voitonriemuisesti heiluen. Ja taas koeteltiin äitin hermoja..  

Äiti yrittää kannustaa itseään toistelemalla, että ehkä Doorilla on vain iskää ikävä. Tuntuisi liian pahalta ajatella, että iskän myötä taloudesta katosi myös se ainoa järjen ja auktoriteetin ääni, joka sai mäyräkoiran pysymään poissa sohvilta, vessasta ja tuoleilta.. 

Reagoivatko muiden koiruudet näin rajusti, jos joku perheestä on pidempään poissa?

maanantai 5. marraskuuta 2012

Ikävä iski taas lujaa..


Me lähdemme tästä elämästä, 
emmekä kuitenkaan lähde. 
Me elämme edelleen kaikessa, 
mitä olemme tehneet. 
Kaikki, mitä olemme ajatelleet ja sanoneet ja olleet,
jää elämään ja valaisemaan toisten tietä. 
Me kuolemme, 
emmekä kuitenkaan kuole, 
vaan elämme niiden sydämissä, 
jotka ovat rakastaneet meitä.

sunnuntai 4. marraskuuta 2012

Pyrähdyksiä talven kunniaksi!

Ensilumi satoi Turkuun viime viikon torstaina. Kylmästä valkoisesta sekosi äidin lisäksi myös eräs mustaturkkinen diivailija, joka normaalisti välttelee kaikkea kylmää/märkää/muuten vain epämiellyttävää. Lumi oli kuitenkin Doriksen mielestä niin kiva juttu, että sen kunniaksi jaksoi jopa hieman liikkuakin (oikeasti, äiti voisi kertoa tarinoita siitä, miten mäyräkoira suorastaan kiitää koirapuistoon, mutta sinne päästyään vain istuu siellä paikallaan tuntitolkulla): tällaiset sporttiset pyrähdykset ovat tosiaankin äärimmäisen harvinaisia!

Alla lumen kunniaksi (tai no tässä tapauksessa pitäisi varmaan sanoa muistoksi..), mitäs muutakaan kuin koirapuistokuvia! :) Huomatkaa Dodon järrrrrrkyttävä musta kaulapanta, jonka kanssa se näyttää entistä enemmän urokselta.. Punainen, tyttömäinen panta on kuitenkin historiaa. Neiti kun päätti viikonloppuna harrastaa hiirijahtia ja piehtaroida kaiken maailman ällötysten päällä. Koira ja panta molemmat pestiin ainakin miljoona kertaa, mutta siltikään hirvittävä haju ei lähtenyt pannasta mihinkään. Sunnuntai-iltana ei hirveästi valinnanvaraa pantojen suhteen ollut, joten tyytyminen oli siihen ensimmäiseen ja ainoaan sopivaan, Momo-Moskusen vauvapantaan, joka tietenkin oli musta.. Siinä eivät äitin nenännyrpistelyt paljoa auttaneet. Ensi viikolla äiti aikoo kuitenkin suunnata koirajuttuostoksille: ostoslistalla on kaulapannan lisäksi kaikkea tyttömäistä, koska äiti yrittää epätoivoisesti saada "koirani on tyttö" -viestiä välitettyä muille kaksijalkaisille. Ongelmaksi on nimittäin koitunut Dodon ulkomuodon ja viskibassoisen äänen lisäksi myös sen nimi. Ihmiset, jotka ovat pättäneet, että kyseinen makkarajalka on uros, kuulevat Doriksen aina Boriksena..  Nyt äiti pohtiikin, voisiko sadeviittaan kirjailla (tai mahdollisesti spreijata) tekstin "olen oikeasti tyttö"? 

Ps. Arvatkaa kumpi mäyristä on Doris? Hoikka ja sporttinen vai tuo pulleanpehmeänlihavanlaiska?;)














lauantai 3. marraskuuta 2012

Kirja Doriksen makuun ;)

Apua! Tämä löytyi luonnoksista! Äiti on siis raapustanut tämän jo syyskuussa, mutta jostain kumman syystä se ei näköjään ole nähnyt päivänvaloa blogin puolella..


Äiti sai vanhentumisensa kunniaksi muutama viikko takaperin vallan mainion lahjan, josta perheen karvakorva on erityisen innoissaan. Mikäpä olisikaan Doriksen mielestä parempi lahja kuin sellainen, joka a) liittyy siihen itseensä ja b) vielä kaiken kukkuraksi ruokaan ;)







Kyseessä on siis "Kokkaa koiralle - keittokirja koirien omistajille" -niminen kirjanen :) Teos sisältää paljon ohjeita ja herkullisen näköisiä kuvia! Iskän mielestä annokset näyttävät jopa herkullisemmilta kuin kaksijalkaisten pöperöt (huomatkaa selvä viittaus äidin kokkaus"taitoihin" :D). Äitikin innostui teoksesta sen verran (ja kyllästyi Doriksen kerjäävään katseeseen), että aikoo ehdottomasti ensi viikolla kokkailla mäyrälle jotain herkkua! 






Mitenkäs muut, kokkaatteko koirillenne?:)

perjantai 2. marraskuuta 2012

Voi tätä onnen määrää!

Doris (neiti Perässävedettävä) on parina päivänä kulkenut taluttajan edellä,
E-D-E-L-L-Ä!

Ja mikä kaikkein mahtavinta, nyt näyttää siltä, että tällä kertaa selvittiin ilman valeraskauksia (*kopkopkop*). Ehkä äidin jatkuva mutina "kolmas kerta toden sanoo" ja uhkailu leikkauksella tosiaan toimivat?