torstai 23. elokuuta 2012

Doriksen laatikot

Sen lisäksi, että Doriksen tavaroita lojuu ympäri ämpäri kämppää ja iskä, äiti sekä satunnaiset vieraat meinaavat kompastua niihin, Doriksella on myös pari omaa laatikkoa :) Tänään äitiin iski (harvinainen) siivouspuuska ja perus viikkosiivouksen lisäksi myös kyseiset laatikot saivat kyytiä!

Ylemmästä laatikosta löytyy Dodon hihnat, paperit (ell, rekisterijutut jne.), namit, lääkkeet ja muutamat lelut. Alempi laatikko taas on pyhitetty vaatteille.

Parit pillerit ;) Sideharsotaitoksia, korvanpuhdistusaineita, matolääkkeitä, masulääkkeitä, punkkilääkettä ja Helosania (Heppatyttönä äiti vannoo sen nimiin! Kyseisestä tuotteesta osansa ovat saaneet hevosten lisäksi kaksijalkaiset ja koiruudet!). 

Nämä herkut äiti sai pelastettua Dodolta valokuvattaviksi ;) Kuvassa ei ihan kaikki herkut ja namit ole (äiti yrittää esittää ulkomaailmalle pitävänsä kovaa kuria herkkujen suhteen "turhaan ei anneta"). Luultavasti iskä myös pyörtyy kuvan nähdessään, sillä tähän asti äiti on aina perustellut koiranherkkujen tarpeellisuuden sillä, että niitä ei ennestään taloudesta löydy. Hups..

Epämääräinen remmikasa. Jotenkin näitäkin on kertynyt tuonne laatikkoon.. Vaikka mitään turhaahan Doris ei toki omista ;)

Doriksen lelut, osa 1/100000. Söpö (heppa)suka ja namipussikin (joka tietysti on tyhjä..) eksyneet kuvaan.

Kovin on punaista ;) "Kongi", kynsisakset ja Doriksen ensipanta nro 2 (kyllä, meillä on kaksi ensipantaa ;) Toinen on ensimmäisistä ensimmäisin ja toinen ensimmäisistä toisin - loogisesti.)

Kaikki inhotukset samassa kuvassa!


Ei varmasti sen kummempia esittelyjä kaipaa :) Äiti rakastaa ja Doriskin sietää ;) 


Isoäidin kanssa askarreltu (ommeltu?) sininen fleeceviitta ja heijastinliivi.


Kuvista puuttuu nyt joitakin juttuja, kuten loput pari miljoonaa lelua ja namia sekä vaatteista esim. sadetakki :) Onko muiden mäyriksillä yhtä paljon krääs... tavaraa?

8 kommenttia:

  1. On, tavaraa löytyy myös täältä. Iineksellä on oma lelulaatikko, jossa on sen melkein kaikki tavarat ja josta se saa itse kaivella mitä haluaa. Pitääpä tehdä samanlainen postaus sen tavaroista, hyvä aihe.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä oli aluksi myös sellainen lelulaatikko, josta D sai itse käydä hakemassa leluja. Multa meni vaan hermot, kun lattiat tosiaan oli aina ihan täynnä pikkuneidin tavaraa (ihan kuin ei enää olisi :D). Välillä koitan jemmata joitakin leluja ja otan ne sitten myöhemmin taas esille. Doris innostuu niistä kuin uusista:) Joo tee vaan, olisi kiva kurkistella muiden lelulaatikoihin ;)

      Poista
  2. Doriksella on hyvät varusteet, eikä tietenkään mitään liikaa :) Naisella pitää olla purkkia ja purnukkaa!
    Hmm... vastaus kysymykseesi: En tohtisi tehdä postausta meidän koirien varastoista. Kun ei puhuta enää parista laatikosta, vaan koirien tavarat ovat pikku hiljaa levinneet kaappeihin, koreihin, hyllyihin..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Naisella pitää olla purkkia ja purnukkaa!" <- niin totta! Ihanaa, ettei me ehkä sitten ihan hirveesti tota tavaraa omisteta ;) Vaikka, ihan näin meidän kesken, pakko myöntää, että muutama tavarakassi jäi esittelemättä :D

      Poista
  3. Jopas on järjestelmällistä - varastan ideasi ihan varmasti. Nyt on neidin tavarat, paperit sun muut ympäri eri paikossa. Mutta kyllä neiti tietää missä herkut on, sille kaapille kun käsi ojentuu niin Nelli on salamana paikalla.

    Punaisesta väristä olen samaa mieltä - mustalla tyttökoiralla punainen on ehdoton.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, varasta vaan! Joo, Doriskin kyllä tietää mistä laatikosta niitä nameja tulee :)

      Punainen on pop!

      Poista
  4. Vai että onko meillä tavaraa? No tuota... Jos totta puhutaan niin meillä on tuota koiratavaraa aivan perkeleesti... :D Muutama laatikko ei ihan taida riittää...
    En taida edes kehdata tonkia kaikkia tuolta kaapeista näytille.. Mut minkäs teet, mikään ei ole turhaa ja koskaan ei tiedä milloin tulee tarvetta jollekkin jota ei niin usein käytä! Vai miten se meni...? ;-) Voisihan sitä ne tavarat koota ja näyttää teillekin, josko sen tuottama järkytys auttas mua hankkiutuun niistä eroon..?
    (Ja mikä tässä pahentaa vielä tätä tilannetta on se, että meidän lauma kasvaa nelijalkaisella ihan pian ja pitäähän uudelle tulokkaalle päästä ostamaan kaikkea tarpeellista mitä meillä ei mukamas vielä ole.. :D)

    Mutta kadehdin tuota Dodon Pomppaa, mä haluun meillekki tollaset....!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha :D Moni muukin siis tunnustautuu hamstraajaksi! Mutta kun koirille on vaikka mitä kivaa ja söpöä ja tarpeellista ja ihanaa jajaja..! Onnea uudesta tulokkaasta! <3

      Poista