Äidin ja Doriksen hyvästä tuurista kertonee jotain se, että kun vihdoinkin viime vuoden loppupuoliskolla "tiimiin" löydettiin Jäljestysmestari koirineen, satoivat lumet maahan. Monen kuukauden odottelun jälkeen lumi päätti sitten "maastoutua" juuri sinä viikonloppuna, kun oli tarkoitus lähteä treenaamaan jälkeä. Loistavaa!
Äiti ei antanut itsensä tai pullean mäyräkoiransa masentua. Nyt kun lunta oli satanut kohtuullisesti, oli vihdoin mahdollista luovuttaa Doris isoisän hellään huomaan ja päästää parivaljakko puskiin rymyämään peurojen perässä. Ajatuksesta innostuivat niin Doris kuin isoisäkin. Mutta kappas, kun tänä vuonna hirvien kanssa oli ongelmaa, eikä peuranajoon jäänyt aikaa. Kun hirvijahti sitten viimein päättyi, oltiin jo niin pitkällä vuoden loppua, että joulu painoi päälle. Ja kun juhlat sitten oli juhlittu, voitiin vain todeta, että "kappas, luntahan on satanut pari(sataa) metriä lisää".
Tammikuun viimeiseen päivään asti äiti kuitenkin elätteli toiveita, että pakkaset laskisivat ja lumestakin sulaisi puolet pois. Kuinka ollakaan, ei tämä (erittäin realistinen) toive toteutunut, joten peuroillekin saatiin sanoa heiheit.
Tällainen epätoivo ja "mikään ei koskaan mene niin kuin on suunnitellut" -meininki on tuttua hevospuolelta, mutta onko sen pakko laajentua koskemaan myös koiraharrastusta? :o
Seuraavaksi luvassa (toivottavasti) onkin jotain aivan muuta. Siistit sisätilat ainakin ;)
Syksyä odotellessa. ;) Meillä kävi noin viime vuonna näyttelyiden kanssa. Joka välissä oli ongelmaa tai jotain muuta menoa. Sitten kun tuo karkkarin karva on vain tiettyinä aikoina tämmissä. Huoh! Mutta tänä vuonna uudella asenteella taistoon. :D Alman näyttelymenestys ratkaisee sen, että steriloidaanko vai ei.
VastaaPoistaHöh, huonoa tuuria sielläkin! :/ Mutta ei luovuteta! :)
Poista