perjantai 3. toukokuuta 2013

Päivä kummitädin kanssa



Tällä kertaa kirjoittajan roolissa toimin minä, Karo, Doriksen kummitätinäkin tunnettu "kanahaukka" ;)  

Mamman pienen, suloisen pyynnön jälkeen päätin kirjoittaa teille lukijoille päivästä Doriksen kanssa.  Uskon, ettei minun ja mamman näkemykset makkarajalasta paljoa poikkea keskenään ;) Dorishan on.. persoona!

Kesken unien herätetty koiraeläin


Niin kuin jokainen aamu, myös tämäkin alkoi sillä, että Doriksen mieleen oli jälleen noussut ajatus siitä, ettei palvelusväki (lue: isoisä, isoäiti, mamma ja minä) ollut herännyt taaskaan kuningatarta ennen, joka on enempiä selittämättä neidin mielestä aivan pöyristyttävää. Aamukiekaisu, aamu-uninen muminaurinakuoro ja TADAA! Koko talo – ainakin isovanhemmat – ovat hereillä.  Mikäli palvelusväki on puutteellinen, katsoo Doris tehtäväkseen herättää viimeisimmätkin aamukukkujat, tässä tapauksessa mamman ja minut. 

Kun mamma oli saatu ylisöpöllä kurinalla, iloisilla hännänheilutuksilla ja naaman nuolemisella hereille, oli minun vuoroni. Aavistuksen teeskennellyn, kovaäänisen tömistyksen seurauksena Doris päätyi hyppäämään sängyn reunaa vasten ja suorittamaan naamapesun (tässä vaiheessa kiitän Dorista siitä, että säästyin tänäkin aamuna naamanpesuaineen kulutukselta!).  


Doriksella sikäli on erikoinen, mutta varmasti mäyräkoiria enemmän ymmärtävien mielestä täysin tavallinen tapa, että kun neiti on saanut koko talon hereille, se itse kömpii tyytyväisenä takaisin koppaan, tai vastaavasti aurinkopilkkuun makoilemaan. Tänä aamuna aurinkopilkku vei voiton! Mamman kanssa naureskeltiinkin, että aamupalaksi tavallisen leivän sijaan olisimme voineet saada palan mäyräkoiraa, tai vastaavasti mustaa makkaraa, niin ”ylikypsäksi” Doris aurinkopilkussaan paistui. Mutta eihän neidin nautiskelua voi häiritä, kun näkee mäyräkoiran ilmeen sen grillatessa itseään koko talon kuumimmassa kohdassa, tai jos vastaavasti ei halua saada niskoilleen mäyräkoiran ikuista, katkeraa katsetta ja syyttävää mulkoilua ;)

Klo 9:00 lähdimme mamman, mustan makkaran (jolla oli jalat!) ja maalaistollo Moskun kanssa lenkille. Moskun kanssa on keskitytty nätisti kävelemiseen. Mamma on päävastuussa isoisän kanssa koulutuksesta, josta on näin – ainakin toistaiseksi – koirattomalle henkilölle myös hyötyä. Saan nimittäin aina näillä "koulutuslenkeillä" taluttaa Dorista! Hienosti tuloksia onkin jo alkanut Moskun näkymään! Tai mitä sitä kieltämään, toisina päivinä Mosku osaa olla… no, hankala. Ilmeisesti mamman hermot ovat kuitenkin kehittyneet toisinaan kiukuttelevan drama queenin myötä.  Doris itse halusi tietenkin näyttää, kuinka hienosti se osasi käyttäytyä. Yllättävää, että tappijalankin jalkoihin saatiin liikettä ja ytyä! Doris ilmeisesti näki tilaisuutensa loistaa jälleen valokeilassa, tai sitten se ajatteli, että minun tai mamman taskuihin olisi eksynyt ylimääräisiä herkkuja hyväkäytöksisen siniverisen käytöstä kehumaan.  Joskus Dorista tuntui oikein hävettävän Moskun poukkoilu ja hölmö käytös. Kun kotiin oli enää vaivaiset 100m Doriksen hermot pettivät täysin, ja se heittäytyi asfaltille makaamaan (liekö vain kiukuttelua, vai näkikö Doris sittenkin mahdollisuuden jatkaa aamuista grillaamistaan?). Dramaattiset huokailut, ja tietynlaiset mulkoilut viittasivat kuitenkin siihen, ettei mäyräkoiran tarpeisiin oltu (taaskaan) vastattu, eikä toiveita täytetty. Kotiin kuitenkin päästiin kunnialla, ja Doriskin sai vihdoinkin sen kauan kaipaamansa herkun, ja me hikiset kaksijalkaiset vettä!

Iltapäivän Doris makoilikin pesuhuoneessa, tai muussa lämpimässä paikassa minun ja mamman hoitaessa omia projektejamme. Tietenkin neiti nousi kolostaan aina kerjäämään kuullessaan lupaavaa rapinaa, tai jääkaapin oven avautuessa. Illalla oli tarkoitus lähteä vielä käymään kaupassa Doriksen ja mamman kanssa, mutta ilmeisesti se oli vielä niin loukkaantunut edellisestä lenkistä, että katsoi parhaaksi tehdä pissat lähelle kotia, ja kinnata sitten vastaan, ja ruveta pinkomaan kotiin päin. Ilmeisesti Doriksen mielessä liikkui ajatus isoäidin lihapadoista, ja silmissä kiiluivat kyljykset ja hanhenmaksapallerot. Kauppareissu hoidettiin sitten kahden kesken, ilman nelijalkaisia, joka tuntui meistä kummastakin hieman hassulta.

Kaikkein suurin riemu kuitenkin repesi, kun pappa tuli paikalle. Voi sitä hännän heilutuksen määrää! Lisää rapsuttajia, lisää herkkujen kantajia ;) Loppuillan Doris onkin viettänyt rennosti, vaatien välillä rapsutuksia ja huomiota kaksijalkaisilta.

Itse pidän siitä, että Doriksen voi vain napata syliin, jossa se mieluusti makoilee ja välillä pusuja antaen. Muutenkin neidin rapsuttelu, halailu ja pusuttelu kuuluvat kaavaan, niitä ei voi koskaan olla antamatta liikaa. Johtuu varmaan siitä, että olemme taas olleet jonkin aikaa Doriksen kanssa erossa toisistamme, tai sitten vastaavasti siitä, ettei kotona ole karvaista kaveria pöyhötettävänä. Doris kuitenkin paikkaa minun tämän hetkisen elämäni täydellisesti ja on iso osa sitä <3 






6 kommenttia:

  1. Manukin hakeutuu noihin aurinkoisiin läntteihin - jossain vaiheessa makoili tv-tason alahyllylläkin paistattelemassa :D

    Myös kävelyttämisen suhteen ilmenee pientä dramaattisuutta ja jästipäisyyttä, mutta nähtäväksi jää onko kyse kuitenkin vain pentuvaiheesta vaiko mukana sitä kuuluisaa mäykky-luonnetta! :D Varmasti vähän sitäkin..Tässä vasta itsekin opetetaan kävelemään oikeaoppisesti ja välillä se sujuu todella mallikkaasti, mutta se lähteminen on välillä vaikeaa ja jos Manu pysähtyy, niin se todellakin pysähtyy ja jos kutsuu, niin se saattaa ottaa muutaman askeleen. Takaperin. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, taitaa mäyrikset yleisesti vaan rakastaa aurinkoa ja lämpöä! Täälläkin Dodo kiipeilee mitä ihmeellisimpiin paikkoihin auringon perässä ;)

      Voih, toivotaan, että teillä tuo dramaattisuus jää sinne pentuvaiheeseen! Pieninä annoksina se on ihan okei, mutta jatkuva draamailu on välillä hieman uuvuttavaa.. :D

      Poista
  2. Uusvanhalukija ilmoittautuu! Seuraillut olen pitkään Doriksen edesottamuksia, kommentoinut en ole vielä. Meillä on samankokoinen, -karvainen ja -värinen 9kk ikäinen mäyris tuomassa sisältöä elämäämme.

    Ah, aamunaukausut! Etta herättää aina vapaapäivinä naukumalla ja hinkumalla niin kauan, että ollaan oikeasti herätty (mielellään n. klo 7) ja todellakin painuu ite takasin nukkumaan. Arkena neiti ei voi ymmärtää aikaisia herätyksiä... Ompa helpottavaa kuulla, että muutkin mäykyt harrastaa tuota "äkkiä-pissa-ja-ei-enään-metriäkään-eteenpäin" lenkkeilyä. Ehdin jo huolestua, että mikä tuota koiraa vaivaa kun ei kävely kiinnosta. Se näköjään onkin vain rotuominaisuus :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee! Tervetuloa (näin jälkikäteen) mukaan ja kiva kun ilmoittauduit! ;)

      Teilläkin siis yhtä toimiva "herätyskello" kuin meillä :D Välillä kyllä kieltämättä oikein pistää ärsyttämään, kun toinen (kaiken sen kiekumisen ja kiljumisen jälkeen) vaan vetäytyy takas nukkumaan :D

      Ja joo, rotuominaisuudesta tosiaan (valitettavasti..) taitaa olla kysymys :D

      Poista