maanantai 4. kesäkuuta 2012

Kaksinkertainen eläinlääkärireissu!

Doris ei erityisemmin pidä eläinlääkäreistä. Siellä rupeaa aina ahdistamaan ja kuumakin on. Mosku taas on niinkin innokas eläinlääkärivierailija, että matot ovat hetkessä rutussa nurkassa kun nuorimies saapuu kieli poskella läähättäen sisälle. 

Isoisällä oli äidille (,joka ei myöskään varsinaisesti ole suuri eläinlääkärifani) erittäin mieluinen yllätys. Äiti saisi kunnian viedä Hra Pönttöpään (tuttavallisemmin Moskun) naapuriin eläinlääkäriin. Vedonestovaljaat kun olivat hiertäneet herran kainalot aika pahan näköisiksi.. Äiti ei tässä vaiheessa varsinaisesti hyppinyt riemusta ja hymy hyytyi viimeistään silloin, kun isoäiti ilmoitti Dodon raapivan ihmeellisen paljon korviaan. Siispä tänä aamuna eläinlääkäriin raahautuivat kiukutteleva draamakuningatar (, joka tiesi tasan tarkkaan minne oltiin menossa), kuolaava ja yli-innokas pösilö sekä tuskasta ja kuumuudesta hikoileva äiti sekä kummitäti, jonka äiti oli pakottanut/kiristänyt/uhkaillut mukaan. Aikamoinen sirkus siis.

Sitten tuomioon: Dodolla epäiltiin korvapunkkia (itse punkkia ei löytynyt, mutta oireet viittasivat vahvasti siihen), jonka seurauksena molemmat nelijalkaiset saivat korvapunkkilääkkeen ja Dodo vielä lisäksi kahdeksi viikoksi korvatippoja. Momo taas sai korvapunkkilääkkeen lisäksi kesäiset kaljut kainalot sekä määräyksen puhdistaa kainalot pari kertaa päivässä.

Tällä hetkellä Mosku törmäilee pökkyrässä ympäri asuntoa ja Dodo ottaa tilanteesta kaiken irti: kerrankin se on nopeampi kaikessa (niin herkkujen/pehmolelujen ryöstössä kuin takaa-ajoleikeissäkin)! 



8 kommenttia:

  1. No teillähän onkin sitten ollut sirkusta kerrakseen. Nukutettiinko Mosku, kun se niin pyörryksissä oli? Toivottavasti korvapunkit saa kyytiä ja Doron korvat lakkaavat kutiamasta, sekä Moskun hiertymät tulevat kuntoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nukutettiin joo :) Pienen mäyriksen jälkeen Momo ilmeisesti tuntui niin suurelta ja pelottavalta, että eläinlääkäri päätyi nukuttamaan. Voiton puolella jo! :)

      Poista
  2. Korvapunkit kuulostavat erittäin epämiellyttäviltä, samoin hiertymät. Toivottavasti paranevat pian!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älä muuta sano. Korvapunkeista on toivottavasti(?) päästy eroon ja vedonestovaljaat menevät vaihtoon!

      Poista
  3. Voi röhnä, toivottavasti molemmat haukut paranee vaivoistaan pian.

    Toi korvapunkki kuulostaa kamalalta.. Mulla tänää kipitteli tommonen normi ällötyspunkki reidellä, ja istuin vielä pissalla kun sen huomasin :D Not nice at all. :D Onneks se perkele ei ollu iskeny muhun kiinni. Haisteli varmaan että, njääh, tää on pilalle mennyttä tavaraa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin täällä voidaan :) Onneksi ei tosiaan ollut tuon vakavemmasta kyse :)

      Hyihyihyi! En oo ikinä (*kopkop*) nähnyt punkkia. Hyihyihyi! Onneks sulla ei kuitenkaan ollut tarttunut kiinni ;)

      Poista
  4. Voi korvapunkit! Meillä kissat on niistä kärsineet, mutta koiraan eivät onneksi ole tarttuneet, vaikka Pipsa on kerran saanut loiskarkoitteen ihan vain siltä varalta, että korvapunkkeja oli kissoissa, joiden kanssa on ollut kontaktissa. Onneksi se hoito on suhteellisen helppo! Paranemisia kummallekin koiruudelle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jjuu, meilläkin tosiaan vain Dodolla todettiin korvapunkki, mutta koska koirat asuu samassa taloudessa kesän, niin Moskukin sai sitten osansa - lääkkeen. Kiitos!

      Poista