tiistai 21. toukokuuta 2013

Koiranhuoltopäivä

Mäyräkoiraneidin murhaavasta mulkoilusta huolimatta äiti ja iskä päättivät tänään viettää koiranhuoltopäivää. Ensin päivän nimi piti ponnekkaasti olla "Koira kuntoon" -päivä, mutta vilkaistuaan Dodon lähes maassa laahaavaa ihrahelttaa, päättivät äiti ja iskä nopeasti vaihtaa päivän nimen väärien mielikuvien välttämiseksi.

Koiranhuoltopäivään kuului kaikkea Dodon mielestä vähemmän mukavaa puuhaa, kuten korvakäytävien putsausta, raatelukynsien leikkaamista ja kaiken hauskuuden huipuksi vielä punkkihäätökin! Odotettavissa oli siis draamailua, lisää mulkoilua, kiukuttelua ja marttyyrimaisuutta.





Kaikki alkoi korvista. Iskä kaappasi vastaan rimpuilevan ja lopuksi lötkömötköksi heittäytyvän mäyräkoiranpoikasen syliinsä ja äiti (kanahaukka, kaiken pahan alku, jos Dorikselta kysyttäisiin) runttasi ainetta korvakäytävään. Seuraavaksi ilkeilijän rooliin astui iskä, sillä vuorossa olivat kynnet. 

Jälleen Doris alistui kohtaloonsa, kiipesi nätisti syliin ja oli koko toimituksen ajan kauniisti paikallaan. Mutta heti kun iskä huikkasi olevansa valmis, paineli Loukattu Sielu omaan koppaansa, käänsi selkänsä kanahaukkapariskunnalle ja tuhisi suutuksissaan. Mokomat! Lopuksi vielä punkkilääke, jonka laitto onnistui (Doriksen harmiksi), vaikkakin mäyrä kiukutteli pedissään. 

"Kertokaa toki, jos näytän kiinnostuneelta"

Tällä hetkellä iskä ja äiti odottavat ihmettä tapahtuvaksi, että neiti kömpisi mökötysmontustaan ja suostuisi lähtemään koirapuistoon. Mäyräkoiran mökötys kun vaatii oman aikansa.. ;)


Vietetäänkö muualla tällaisia "koiranhuoltopäiviä"? Joko teidän karvapallerot ovat saaneet punkkilääkkeet? :)

9 kommenttia:

  1. Meillä pojilla on jo punkkipannat (Scalibor, kuten joka vuosi). Meillä ei nuo niskaan laitettavat nesteet ole juurikaan auttaneet. Nartulle pitää vielä käydä panta hakemassa. Vielä onneksi (*kopkop*) einole löytynyt yhtäkään punkkia!

    Meillä kaunistaudutaan aina kolmen-neljän vk välein. Korvat putsataan, kynnet leikataan, hampaatkin tarkastetaan läpi, harjataan ja harjatessa käytetään hoitosuihketta turkkiin. ja rapsutellaan mahd. hammaskiven alku pois. Harvoin noita pesen ja jos pesen, käytän yleensä Paul Mitchelin kuivashampoota (levitetään vaahto koiraan ja kammataan/pyyhitään pois). Poistaa hajut ja putsaa turkin tehokkaasti - ilman suihku operaatioo...

    Tietysti nyt kesäisin pitää puolet metsästä poistaa turkista lenkin jälkeen :D

    Meillä tyytyvät kohtaloonsa ja tietävät sen, että joka toimenpiteen jälkeen saa oman palkan.. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kylläpä puhelimella kannattaa kirjottaa näit kommentteja. On vähän lauseen keskelle kasvanu uus lause, hups :D

      Poista
    2. Me kokeillaan aluksi taas noita "tippoja", koska viime vuonna toimi ainakin ihan hyvin? Ei ainakaan löydetty yhtään ällötystä :) Mutta jos tuntuu, ettei tepsi, niin sitten otetaan mekin punkkipannat käyttöön!

      Hauskaa, että muillakin hoidetaan samana päivänä noi jutut alta pois :)

      Poista
  2. No kuule Dodo, meillä on Koiran Huoltopäivä joka himpskatin lauantai. Ihan turha rimpuilla, meijän äippä on Rauta Rouva. Ainoo hyvä puoli on se, että me saadaan kidutuksen jälkeen ruhtinaalliset palkinno.

    Lepyik' sä pian?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi hitsiläinen, miten te tollasesta rääkistä selviitte? Meiltäkin löytyy täältä pariskunta Rauta, joka ei hevillä helpota. Ihan sama, miten paljon osoitan mieltäni.. Mäkin saan kyllä palkinnon, mutta en tietenkään suutuspäissäni heti suostu sitä syömään ;)

      Lepyin mä - aika pian!

      Poista
  3. Spa-päivä on kuulkaas silkkaa hemmottelua... täh? Eiks tää ollukkaan sellanen...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No tää oli Nelli kyllä kaukana spa-päivästä ja hemmottelusta! Tää oli rääkkipäivä!

      Poista
  4. Kyllä taas koiraa kiusataan, ei oo helppoo olla nätti mäyris!

    VastaaPoista