perjantai 12. heinäkuuta 2013

Mäyriksen kestävä lelu - vihdoinkin!

Äiti, iskä ja muu Doriksen lähipiiri alkaisi varmasti itkeä, jos ruvettaisiin miettimään sitä, miten paljon rahaa pikku prinsessan leluihin on uponnut tässä parin vuoden aikana. Ja mikään niistä ei ole kestänyt paria päivää pidempään. Doriksen mielestä on niin mukava silputa ja tuhota. Jossain vaiheessa äiti jo uhkasikin, että neidille ei osteta enää yhtään lelua. 

Sitten eräänä iltana isoäiti ja isoisä kävivät kahvittelemassa ystäväpariskunnan luona. Lehmätilan isäntä kertoi keksineensä lelun, joka kestäisi rajummankin koiran lelun - sitä ei saisi rikki millään. Isoäiti ja isoisä olivat tietysti (ihan syystä) varsin epäileväisiä tällaisen "ihmelelun" suhteen. 

Lelu, josta isäntä puhui, ei ollutkaan varsinainen koiranlelu. Itse asiassa lelu olikin lehmän lypsämisessä (?) käytettävä musta kuminen putkilo, joka tuoksui tietysti maidolle. Nämä putkilot täytyy kuulemma vaihtaa säännöllisin väliajoin, joten niitä on paljon turhan panttina. 


Kumiputkilo taipuu, venyy ja paukkuu, mutta toistaiseksi Doris ei ole sitä rikki saanut! Ja lelu on kuitenkin ollut varsin kovakouraisissa leikeissä mukana jo lähes viikon...




24 kommenttia:

  1. Meki haluttas tuollanen, mutta ei ihan kehtaa uutena ostaa. Näyttää lelu kelpaavan leikkeihin ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ymmärrän :) En tosiaan tiedä, minkä hintaisia nuo ovat uutena.. Ja kelpaa tosiaankin! :D

      Poista
  2. Paras lelu ikinä! Meillä ei ole mutta kyläpaikassa on ja voi sitä riemua tuon putken kanssa. Haisee vielä vähän navetallekin. Molemmat mäykyt ihan sekaisin...riitahan siitä sitten lopulta tulee ja putkilo menee jäähylle. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa tutulta! Meilläkin toi putkilo on ihan kaikista rakkain ja tärkein lelu - edelleen! :)

      Poista
  3. Jopas löyty mäykynkestävä lelu! :) meillä tytöt ei paljoa tuhoa OMIA leluja. Ropo toki repii silmät päästä jos on semmosia kovia ja ulkonevia. Ja puree lelujen sisältä vingut rikki. Elpsi puolestaan leijonakongilta järsi korvat ilveksen mallia kattoen :)

    Yks lempi lelu on pala toisesta leijona lelusta. Elpsi irrotti siltä käden ni se on tosi jees :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D Voi ei! Kuulostaa kyllä liiankin tutulta.. Dodo on myös mestari tuhoamaan sekä omat että muiden lelut! :D Siinä ei kauaa mene, kun on kaivettu silmät ja nenät leluparan päästä..

      Poista
  4. Ehdotapa sille lehmätilan isännälle tuosta bisnesideaa :) Ja ihan oikeasti, ostaisin meille yhden, jos tietäisin, mistä!
    Ihanat kuvat Doriksesta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ;) Täytyy kysyä, jos noita saisi vielä muutaman, niin voisi täällä laittaa vaikka arvonnan pystyyn niistä? ;)

      Poista
  5. Joo nettikauppa pystyyn ja mukaan oikein navetanalushajut! Ekstra lehmäaromilla, Lemmyllekin kelpais varmasti :D

    VastaaPoista
  6. kultapieni <3 t. kummitäti

    VastaaPoista
  7. Oho! Onpa lelu. Mistä noita saa ostaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tiedä, mistä voisi ostaa? Mutta kannattaa kysellä lypsykarjaihmisiltä! Luulisi, että muuallakin noita pyörii tyhjän pantteina ;)

      Poista
  8. Varmaan aika kiva, kun siinä on ehdat tuoksut matkassa. Sitä en kyllä usko kuuna päivänä, että tuo kestäisi kunnon jäystämistä esim vuoden:) Mutta silti hyvä idea. Meillä ei kyllä ole ketään sukulaistakaan enää, jolla olisi lypsykarjaa:( Lihakarjaa on äitini kotitalon tilalla, jota yksi serkuistani jatkaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, on semmoinen pienoinen maidon haju mukana :D En mäkään ihan siihen luota, että putkilo olisi esim. puolen vuoden päästä enää kunnossa.. Mutta olen niin onnellinen, että nyt on takana jo useampi viikko, ja putki on edelleen yhtenä kappaleena :D Se kun on aika harvinaista..

      Poista
  9. Yllättävä lelu mutta kyllä eläinkaupoistakin löytyy välillä kummia leluja. Ja tuo viimeinen kuva on vastustamaton <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, ei olisi itselle kyllä tullut pieneen mieleenikään moinen :D Mutta ihan mainio se kyllä on! Ja joo, itsekin pidän viimeisestä kuvasta paljon! Se on niin.. dorismainen :D

      Poista
  10. No jopas onkin kestävä lelu, toivottavasti kestää vielä pitkään. On nuo eläimet jossain määrin erilaisia, esim. Ellihän ei mikää hirmu innokas leluntuhoaja ole, mutta kyllä sekin lelujaan rikki saa. Enimmäkseen ne menee ihan vaan leikin tiimellyksessä, mutta oon kyllä muutamia kertoja nähnyt sen nyppivänkin niitä. Pahus jos se sitä rupeaa työkseen tekemään.
    Dorrelle tuossa onkin pähkinä purtavaksi: mites sen saisi rikki? ;)

    PS. Kaunis, pirteä matto siinä Doriksen alla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, huomaa kyllä, että Dorista oikeasti harmittaa, kun tämä lelu ei menekään ihan heti rikki! Kovin on yritetty tässä useampi viikko tuhota sitä, mutta ei vaan onnistu!

      Voi Elliä! :) Doris voisi ottaa siltä oppia lelujen käsittelyssä.. Neiti kun ihan tuhoaatuhoaa lelujaan (sen päämäärä on selvästi saada mahdollisimman paljon silppua aikaan..) :/

      Poista
    2. Niin ja isoäiti kiittää mattokommentista :)

      Poista
  11. No jopas! Me tahdotaan kanssa tuollainen kokeiluun. Täytyy vierailla maalla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa ehdottomasti kysellä lypsytilallisilta noita! :)

      Poista