maanantai 2. toukokuuta 2011

Koulutusapua/-neuvoja kaivataan!

Doris pääsi eilen kuitenkin vasta yhdeksän jälkeen kotiin. Ell oli sitä mieltä, että pitää lapsukaista mieluusti tipassa vielä pidempään (aluksihan sen piti siis päästä kuudelta). Kun sitten yhdeksän maissa tulimme hakemaan Dorista, niin heräämöstä kuului vinkumista ja kitinää - oikea draamakuningatar. Se oli selvästi sitä mieltä, että jos hakuajaksi on sovittu kello kuusi, niin silloin se myöskin pitää. Onneksi Doris on kuitenkin anteeksiantavaista sorttia (ainakin tässä suhteessa, koska sillä oli nälkä), joten kun saimme sen syliimme, niin pusutteluilta ja hännän heilutuksilta emme voineet välttyä! :)


Nyt on edessä sitten seitsemän päivän antibioottikuuri. Dorista se ei tunnu haittaavan, ovathan tabletit kauniin vaaleanpunaisia ja niiden kanssa tarjoillaan aina jotain herkkua. Tällä hetkellä lempparia ovat (edelleen) hirven jauheliha ja kana, maksamakkaralle taas nyrpistellään nenää - se on niin nähty!


Pari päivää otetaan nyt rauhallisemmin, eikä koirapuistoonkaan mennä... Saa nähdä, minkälaisia energiapuuskia täällä kotona sitten nähdään! No, nyt on ainakin aikaa sitten treenailla tuota perustottelevaisuutta vielä paremmaksi. Tuntuu, että käskyjä osataan kotona, mutta koirapuistoon tai muualle ulos mentäessä kaikki unohtuu. Erityisesti koirapuistosta lähdettäessä esiintyy sellaisia kiukunpuuskia. Doris puree ja repii käsiä ihan kunnolla! Onko kellään kokemusta tällaisesta?


Doriksen ei ole pakko totella. Doris ei halua ulkona olla tavoitettavissa. Dorista ärsyttää. Doris ei jaksa. Doris ei juuri nyt kuule. Doris ei halua kuulla. Doris ei tottele.


Luoksetulo erityisesti tuottaa ongelmia.


Olisiko kellään antaa hyviä vinkkejä/neuvoja, miten saataisiin homma toimimaan paremmin?

3 kommenttia:

  1. Mäyräkoiran kanssa kannattaa olla kärsivällinen ja järjestelmällinen. Hyvät herkut edesauttavat oppimista. Juusto ja makkara ainakin maistuvat!

    Mäyräkoira on tietenkin aika jästipää sille päälle sattuessaan. Eipä tule Ollikaan luokse pyydettäessä, jos ei huvita. Ikää on kuitenkin jo yli 5 vuotta.

    VastaaPoista
  2. Ihanaa, ettei olla asian kanssa yksin :D Juu, täällä ainakin eräs musta jästipää ilmoittautuu! :D

    VastaaPoista
  3. Meillä noihin kiuskunpuuskiin autto se, että toiminta pysähtyy - (koira repii ja räyhää) - ihminen on rauhassa paikallaan - (koira vieläkin räyhää menemään) - (koira lopettaa toiminnan - kehuja, hetkeksi vaikka leikkimään, palkintoja. Sama kuin luoksetulo -koulutuksen kanssa. Ota koira remmiin pysyvästi vain 1/15 kerralla. Kutsu koira luokse -> kun tulee, kehuja kehuja kehuja! -> koira vapaaksi. Ja toistoja. Näin se ei opi siihen, että aina kun lähdetään on jotain ikävää tiedossa. Tai kun luokse pitää tulla, niin joutuisi kiinni :)

    VastaaPoista