Heipä hei vaan, jos siellä ruudun toisella puolella vielä joku on... Äiti teki törkeän katoamistempun, ihan arvaamatta ilman ennakkovaroituksia. Joskus on vain helpompaa pujahtaa hetkeksi piiloon.
Mutta, mitä meille kuuluu nyt?
Ihan ensimmäiseksi, Doris on vihdoin steriloitu. Johan sen kanssa pitkään jahkailtiinkin. Eräänä päivänä äiti reipastui sen verran, että sai soitettua eläinlääkärille. Doris ei tietenkään aavistanut mitään, vaikka äidin silmät vetistivätkin jo matkalla klinikalle. Tyypilliseen tapaansa äiti oli ihan varma, että Doriksen sydän ihan varmasti vain lakkaa lyömästä kesken leikkauksen tai sitten mäyräneiti menehtyisi viimeistään verenhukkaan tai jälkikomplikaatioihin. Doris oli kuitenkin varsin reipas ja selvisi kaikesta todella helposti. Samana iltana jo syötiin ja nukuttiin ihan entiseen malliin ;) Vaikka leikkaus ei tuonutkaan reippautta tai virtaa lisää, on ero entiseen kuitenkin huima. Enää ei tarvitse taistella valeraskauksia vastaan - elämä on paljon helpompaa ja tasaisempaa! Oikeastaan muita dramaattisia muutoksia äiti ei ole huomannut. Diivailu ja nenänvartta pitkin muita katselu ovat jatkuneet entiseen tapaan ;)
Doris söi paketillisen hiivaa. Tästä ei ole edes kauaa aikaa. Eräänä iltana äiti päätti ruveta tekemään pitsapohjaa. Alusta asti itse tietenkin. Doris halusi totta kai osallistua tähän(kin) operaatioon, ja oli hommassa vieläpä niin täysillä mukana, että äidin kädestä tipahtanut hiivamöykky ei ehtinyt edes koskettaa lattiaa, ennen kuin se oli jo kadonnut parempiin suihin. Äiti lähinnä naureskeli mäyrälapsen ahneudelle, mutta iskäpuolen mielestä asia oli vakava. Ja tosiaan, onneksi taloudesta löytyi edes yksi järkevä henkilö, joka jaksoi googletella hiivan vaikutuksista. Melko pian äiti saikin olla taas soittamassa eläinlääkärille - tietenkin sille koko pitäjän kalleimmalle, kun elettiin kuitenkin myöhäistä iltaa. Eläinlääkäri neuvoi oksettamaan suolan ja veden avulla. Äiti tunki yhdistelmää mäyrän kurkkuun ensin tahnana ja sitten hieman löysempänä versiona. Normaali koira olisi ehkä ruvennut oksentamaan, mutta Dorikselle seos maistui hyvin. Huuliaan lipoen se oikein odotti seuraavaa erää ;) Jossain vaiheessa äidin huumorintaju loppui. Uusi soitto eläinlääkärille. Ja pian sinne sitten kiidettiinkin aikamoista ylinopeutta. 10 minuuttia myöhemmin, monta oksennusta ja satasta köyhempänä päästiin lähtemään takaisin kotiin. Kotona Doris sitten osoittikin mieltään erittäin näkyvästi. Ruokakuppien kolistelua ja murhaavaa mulkoilua. Nälkä oli hirrrrrrrmuinen!
Doris ja äiti ovat muuttaneet. Iskälle on sanottu heiheit, ja isäpuoli on toivotettu erittäin suurin hännänheilutuksin tervetulleeksi laumaan! :)
Painon kanssa kamppaillaan edelleen. Äitin tekisi mieli nostaa kädet ilmaan ja luovuttaa. Ei vaan onnistu! Ennen sterilointia Doris oli todella hyvässä kunnossa. Neiti keräsi kehuja niin näyttelykehien sisäpuolella kuin koirapuistoissakin. Energiaa tuntui riittävän. Steriloinnin jälkeen alkoivat kuitenkin ongelmat. Entinen ruoka osoittautui liian energiapitoiseksi, joka kostautui kiloina vyötäröllä. Steriloiduille koirille tarkoitettu ruoka taas ei sopinut lainkaan. Karva muuttui sameaksi ja kiillottomaksi ja Dobbe alakuloiseksi. Nyt on jatkettu vanhan ruuan kanssa, tosin entistä pienemmällä annoksella. Turkki on kunnossa, mutta kilot pysyvät. Valitettavasti normiruuan tuoma energia ei myöskään näy mitenkään lenkkipoluilla...
Viimeisistä näyttelyistään Doris sai varasertin. Viime kesä oli aika jännittävää aikaa. Äiti rohkaistui ilmoittamaan Dobberin jopa kaksiin näyttelyihin. Isoisä pakotettiin tietenkin esittämään kiukutteleva mäyräkuningatar ;) Kovasti isoisä yritti, mutta välillä Doris vain heittäytyi mahdottomaksi. Milloin rupesi väsyttämään, milloin taas teki mieli pussata tuomarin naamaa. Ensimmäisistä näyttelyistä Dobbe kuitenkin nappasi ERI:n ja seuraavista SA:n ja VASERT:n. Äiti oli haljeta ylpeydestä! Doris taas suhtautui tilanteeseen asiaankuuluvalla rauhallisuudella ja ylpeydellä. Neiti selvästi tiesi (ja tietää toki edelleen) oman arvonsa ja paikkansa.
MITÄ TEILLE KUULUU???
