Musta mursu meressä!

Keskiviikkona meressä saattoi nähdä mustan pullean mursun polskimassa ;) Doris siis ui (ihan oikeasti ui!!) ensimmäistä kertaa ikinä! Rannalla kameran kanssa heiluneelle äidille ainakin tuli tippa linssiin.. ;)

Saariseikkailu

Lämmin kesäpäivä, kolme koiraystävystä, saari (ja lokinmunat..). Voiko mäyräkoira enempää toivoa? Äidillä ei runosuoni syki ollenkaan, mutta kuvat puhukoot puolestaan! Mahtava päivä! 

 

Varvassankari

Lauantaina Doriksen aamu alkoi hurrrrrjilla hännänheilutuksilla, sillä isoäiti oli saapunut ihan varta vasten rapsuttamaan unihiekkoja vastaan taistelevaa mäyräkoiraa. Pieni vispilähäntä oli niin innoissaan isoäidin saapumisesta, ettei sitten ihan malttanut kuunnella äidin ohjeita kauniista käytöksestä, odottamisesta ja sisällä pysymisestä. Doris siis ryntäsi kielloista huolimatta ihan pihalle asti ottamaan isoäitiä vastaan.

O hur gick det sen?

Doris rymisteli ritilän päällä ja oli ilmeisesti juuri hyppäämässä isoäitiä vasten, kun tassu (tai tarkemmin varpaat ja kynnet) jäivät ritilään kiinni. Pikku rassu jäi siis oikeasta takajalastaan kiinni. Ja voi sitä sydäntä särkevää uikutusta </3 Kaksijalkaiset tietysti hätääntyivät ja yrittivät epätoivoisesti saada varpaita irti.. 

Kohtaus ei kestänyt kaikkiaan kuin viitisen minuuttia, mutta ne olivat varmasti Doriksen (ja myös äidin!) elämän pisimmät minuutit - jos ei lasketa ruuanodotusta. Ensin tuntui, ettei varpaita ja kynsiä saa millään ritilästä irti. Doriskin alkoi mennä paniikkiin. Äidin mielessä pyörivät jo kuvat palokunnasta irrottamassa (taas jälleen kerran) ongelmiin joutunutta mäyrälasta.. Onneksi, onneksi, varpaat kynsineen irtosivat kuitenkin nätisti - vihdoin ja viimein! Huhhei! Siinä sitten tunnusteltiin ja katseltiin, kaikki näytti hyvältä. Ehjä jalka, ehjä tassu ja ehjät kynnet!

Tapauksen jälkeen Doris tietysti aristi kinttuaan oikeasti. Mutta sitten se tajusi, että hieman jalkaa linkkaamalla saattaisi saada nameja ja sääliä. Doris siis saattoi juosta ympäri asuntoa ihan normaalisti, mutta jos äiti jäi tuijottamaan koipea ("voi ei, sattuukohan siihen kuitenkin?"), Doris hidasti, otti "kostuneet mantelisilmät" -ilmeensä käyttöön ja sirosti nosti oikeaa takajalkaansa ylös, aiai. 

Onneksi tapauksesta selvittiin pelkällä säikähdyksellä! Doris tosin taisi saada pienoisen kolhun suuren suureen egoonsa.. Mitään riskejä ei kuitenkaan haluttu enää ottaa, ja niinpä äiti ja isoäiti suuntasivatkin hetimmiten mattokaupoille! Nyt on koko ritillä peitetty ja Doriksen kintut turvassa!

Jupinaa koirakoulu(i)sta..

Äiti ja Doris ovat olleet tasan yhdellä koirakurssilla. Tämä kyseinen kurssi jätti koko kolmikkoon (myös kuskina ja  kuunteluoppilaana toimivaan iskään), jos ei nyt suoranaisia traumoja, niin ainakin pahan maun suuhun. 

Kyseessä oli melko tyyris kolmen kerran kurssi, jonka aiheena oli luoksetulo. Treenaus tapahtui vilkkaasti liikennöidyn ohitustien varressa, tiepätkällä ja koirilla sai olla maksimissaan 1,20 metrin hihna. Jep. Siinä sitten harjoiteltiin "luoksetuloa". 

Yksi kerta oli aina tunnin mittainen. 45 minuuttia ryhmä seisoi ringissä opettajan ympärillä ja kuunteli opettajan tarinointia milloin mistäkin, enemmän ja vähemmän aiheen vierestä. Mukavaa oli, koirilla ja omistajilla, seistä siellä vesisateessa.

Ai niin, pisteenä i:n päälle tämä kolmen kerran kurssi (, jonka siis piti kestää kolme viikkoa) kesti kaikkiaan kuusi viikkoa! Ai miksikö? No siksi, että opettaja päätti aina puoli tuntia ennen kurssin alkua perua tunnin tyylikkäästi tekstarilla. Ja syitähän löytyi aina eläinlääkärireissusta alkavaan flunssaan. 

Rahojaan kurssista ei saanut takaisin, eikä korvaustuntejakaan ollut tarjolla - toisin kuin alkuun oli mainostettu. Äiti ja Doris eivät päässeet viimeiselle kerralle mukaan, ja ensimmäisen kerran peruutuspaikkaa tarjottiin lähes vuosi kurssin päättymisen jälkeen. Siinä vaiheessa ei enää oikein napannut.

Tällä hetkellä kyseinen henkilö kuulemma pitää erikoiskurssia ohitusongelmien kanssa painiville koirakoille. Ja mitä kurssilaiset ovatkaan saaneet ohjeiksi?! Pitää kuulemma välttää koirakontakteja viimeiseen asti ja koirapuistoilu ym. koirien sosiaalinen toiminta on täysin pannassa. Tässä kohtaa äiti ei voi kuin pyöritellä surullisena päätään. Ei näin.

Ja tuleeko Doris nyt sitten irti ollessaan luotettavasti luokse? Ei. Jostain kumman syystä. 1,20 metrin hihnassa se kuitenkin onnistuu.

Millaisia kokemuksia teillä on koirakursseista? Löytyykö muita yhtä "laadukkaita"? Entä mitä mieltä olette, olisiko tuollaisista höpöhöpökursseista oikeus vaatia rahoja takaisin, kun kurssi ei kerran ole sitä mitä lupaa? 

Koiranhuoltopäivä

Mäyräkoiraneidin murhaavasta mulkoilusta huolimatta äiti ja iskä päättivät tänään viettää koiranhuoltopäivää. Ensin päivän nimi piti ponnekkaasti olla "Koira kuntoon" -päivä, mutta vilkaistuaan Dodon lähes maassa laahaavaa ihrahelttaa, päättivät äiti ja iskä nopeasti vaihtaa päivän nimen väärien mielikuvien välttämiseksi.

Koiranhuoltopäivään kuului kaikkea Dodon mielestä vähemmän mukavaa puuhaa, kuten korvakäytävien putsausta, raatelukynsien leikkaamista ja kaiken hauskuuden huipuksi vielä punkkihäätökin! Odotettavissa oli siis draamailua, lisää mulkoilua, kiukuttelua ja marttyyrimaisuutta.

Kaikki alkoi korvista. Iskä kaappasi vastaan rimpuilevan ja lopuksi lötkömötköksi heittäytyvän mäyräkoiranpoikasen syliinsä ja äiti (kanahaukka, kaiken pahan alku, jos Dorikselta kysyttäisiin) runttasi ainetta korvakäytävään. Seuraavaksi ilkeilijän rooliin astui iskä, sillä vuorossa olivat kynnet. 

Jälleen Doris alistui kohtaloonsa, kiipesi nätisti syliin ja oli koko toimituksen ajan kauniisti paikallaan. Mutta heti kun iskä huikkasi olevansa valmis, paineli Loukattu Sielu omaan koppaansa, käänsi selkänsä kanahaukkapariskunnalle ja tuhisi suutuksissaan. Mokomat! Lopuksi vielä punkkilääke, jonka laitto onnistui (Doriksen harmiksi), vaikkakin mäyrä kiukutteli pedissään. 

"Kertokaa toki, jos näytän kiinnostuneelta"

Tällä hetkellä iskä ja äiti odottavat ihmettä tapahtuvaksi, että neiti kömpisi mökötysmontustaan ja suostuisi lähtemään koirapuistoon. Mäyräkoiran mökötys kun vaatii oman aikansa.. ;)

Vietetäänkö muualla tällaisia "koiranhuoltopäiviä"? Joko teidän karvapallerot ovat saaneet punkkilääkkeet? :)

Nyt kaivataan ruokintaneuvoja!!

Äiti täältä kiljuu apua! Aiheena (jälleen kerran) mäyräkoiran ruokinta. Miten se voi aina olla niin vaikeaa? Miten mäyrälapsi onnistuu aina kerjäämään itselle vähän ekstraruokaa? Ja miksi juuri silloin, kun ruokamäärää aletaan vähentää ja liikuntaa taas vastaavasti pitäisi lisätä, mäyräkoira heittäytyy äärimmäisen hankalaksi lenkitettäväksi? Äiti ei ymmärrä.

Joten nyt kaikki rakkaat mäyräkoirien toverit, äiti rukoilee, että heittelette hieman faktoja tiskiin. Mitä ruokaa, miten paljon, paljonko liikuntaa, koiran paino jne. Doriksen mieliksi ruokamääriä ei tarvitse pyöristellä ylöspäin ;)

PS. Doris sai taas eilen uuden "miesnimen", Frodon.. Äiti alkaa epäillä omaa artikulointiaan, kun Doris vääntyy muiden korvissa Borikseksi ja Dodo Frodoksi.. :D

PPS. Voiko koiraa ilmoittaa "Rakas sinusta on tullut pullukka" -ohjelmaan?

Päivä kummitädin kanssa

Tällä kertaa kirjoittajan roolissa toimin minä, Karo, Doriksen kummitätinäkin tunnettu "kanahaukka" ;)  

Mamman pienen, suloisen pyynnön jälkeen päätin kirjoittaa teille lukijoille päivästä Doriksen kanssa.  Uskon, ettei minun ja mamman näkemykset makkarajalasta paljoa poikkea keskenään ;) Dorishan on.. persoona!

Kesken unien herätetty koiraeläin

Niin kuin jokainen aamu, myös tämäkin alkoi sillä, että Doriksen mieleen oli jälleen noussut ajatus siitä, ettei palvelusväki (lue: isoisä, isoäiti, mamma ja minä) ollut herännyt taaskaan kuningatarta ennen, joka on enempiä selittämättä neidin mielestä aivan pöyristyttävää. Aamukiekaisu, aamu-uninen muminaurinakuoro ja TADAA! Koko talo – ainakin isovanhemmat – ovat hereillä.  Mikäli palvelusväki on puutteellinen, katsoo Doris tehtäväkseen herättää viimeisimmätkin aamukukkujat, tässä tapauksessa mamman ja minut. 

Kun mamma oli saatu ylisöpöllä kurinalla, iloisilla hännänheilutuksilla ja naaman nuolemisella hereille, oli minun vuoroni. Aavistuksen teeskennellyn, kovaäänisen tömistyksen seurauksena Doris päätyi hyppäämään sängyn reunaa vasten ja suorittamaan naamapesun (tässä vaiheessa kiitän Dorista siitä, että säästyin tänäkin aamuna naamanpesuaineen kulutukselta!).  

Doriksella sikäli on erikoinen, mutta varmasti mäyräkoiria enemmän ymmärtävien mielestä täysin tavallinen tapa, että kun neiti on saanut koko talon hereille, se itse kömpii tyytyväisenä takaisin koppaan, tai vastaavasti aurinkopilkkuun makoilemaan. Tänä aamuna aurinkopilkku vei voiton! Mamman kanssa naureskeltiinkin, että aamupalaksi tavallisen leivän sijaan olisimme voineet saada palan mäyräkoiraa, tai vastaavasti mustaa makkaraa, niin ”ylikypsäksi” Doris aurinkopilkussaan paistui. Mutta eihän neidin nautiskelua voi häiritä, kun näkee mäyräkoiran ilmeen sen grillatessa itseään koko talon kuumimmassa kohdassa, tai jos vastaavasti ei halua saada niskoilleen mäyräkoiran ikuista, katkeraa katsetta ja syyttävää mulkoilua ;)

Klo 9:00 lähdimme mamman, mustan makkaran (jolla oli jalat!) ja maalaistollo Moskun kanssa lenkille. Moskun kanssa on keskitytty nätisti kävelemiseen. Mamma on päävastuussa isoisän kanssa koulutuksesta, josta on näin – ainakin toistaiseksi – koirattomalle henkilölle myös hyötyä. Saan nimittäin aina näillä "koulutuslenkeillä" taluttaa Dorista! Hienosti tuloksia onkin jo alkanut Moskun näkymään! Tai mitä sitä kieltämään, toisina päivinä Mosku osaa olla… no, hankala. Ilmeisesti mamman hermot ovat kuitenkin kehittyneet toisinaan kiukuttelevan drama queenin myötä.  Doris itse halusi tietenkin näyttää, kuinka hienosti se osasi käyttäytyä. Yllättävää, että tappijalankin jalkoihin saatiin liikettä ja ytyä! Doris ilmeisesti näki tilaisuutensa loistaa jälleen valokeilassa, tai sitten se ajatteli, että minun tai mamman taskuihin olisi eksynyt ylimääräisiä herkkuja hyväkäytöksisen siniverisen käytöstä kehumaan.  Joskus Dorista tuntui oikein hävettävän Moskun poukkoilu ja hölmö käytös. Kun kotiin oli enää vaivaiset 100m Doriksen hermot pettivät täysin, ja se heittäytyi asfaltille makaamaan (liekö vain kiukuttelua, vai näkikö Doris sittenkin mahdollisuuden jatkaa aamuista grillaamistaan?). Dramaattiset huokailut, ja tietynlaiset mulkoilut viittasivat kuitenkin siihen, ettei mäyräkoiran tarpeisiin oltu (taaskaan) vastattu, eikä toiveita täytetty. Kotiin kuitenkin päästiin kunnialla, ja Doriskin sai vihdoinkin sen kauan kaipaamansa herkun, ja me hikiset kaksijalkaiset vettä!

Iltapäivän Doris makoilikin pesuhuoneessa, tai muussa lämpimässä paikassa minun ja mamman hoitaessa omia projektejamme. Tietenkin neiti nousi kolostaan aina kerjäämään kuullessaan lupaavaa rapinaa, tai jääkaapin oven avautuessa. Illalla oli tarkoitus lähteä vielä käymään kaupassa Doriksen ja mamman kanssa, mutta ilmeisesti se oli vielä niin loukkaantunut edellisestä lenkistä, että katsoi parhaaksi tehdä pissat lähelle kotia, ja kinnata sitten vastaan, ja ruveta pinkomaan kotiin päin. Ilmeisesti Doriksen mielessä liikkui ajatus isoäidin lihapadoista, ja silmissä kiiluivat kyljykset ja hanhenmaksapallerot. Kauppareissu hoidettiin sitten kahden kesken, ilman nelijalkaisia, joka tuntui meistä kummastakin hieman hassulta.

Kaikkein suurin riemu kuitenkin repesi, kun pappa tuli paikalle. Voi sitä hännän heilutuksen määrää! Lisää rapsuttajia, lisää herkkujen kantajia ;) Loppuillan Doris onkin viettänyt rennosti, vaatien välillä rapsutuksia ja huomiota kaksijalkaisilta.

Itse pidän siitä, että Doriksen voi vain napata syliin, jossa se mieluusti makoilee ja välillä pusuja antaen. Muutenkin neidin rapsuttelu, halailu ja pusuttelu kuuluvat kaavaan, niitä ei voi koskaan olla antamatta liikaa. Johtuu varmaan siitä, että olemme taas olleet jonkin aikaa Doriksen kanssa erossa toisistamme, tai sitten vastaavasti siitä, ettei kotona ole karvaista kaveria pöyhötettävänä. Doris kuitenkin paikkaa minun tämän hetkisen elämäni täydellisesti ja on iso osa sitä <3