Hiljainen huhtikuu

Hiljaiseen huhtikuuhun on ollut omat syynsä. Painavimpina varmaankin jatkuva kiire ja Doriksen juoksut (sekä niistä johtuva passiivisuus, draamailu ja muuten vaan hankala käytös, jota äiti ei ole halunnut kameran kanssa ikuistaa..). Juoksut nyt on kuitenkin onneksi taas ohi ja äidin tekisi mieli järjestää kekkerit niiden kunniaksi! 

Suurin syy blogin hiljaiselolle on kuitenkin se, että eräänä iltana koirapuistoillessaan kolmen muun mäyräkoiran kanssa, karu totuus iski vasten äidin kasvoja. Doris on oikeasti pulska. Ei, se kuulostaa liian hempeältä ja kepeältä. Pullea? Parempi. Läski! Se Doris on, hyllyvä lyllyvä läskimursu! Toisiin mäyrälapsiin verrattuna mamman mussukka näytti lähinnä rahtialukselta tai rantautuneelta sinivalaalta. Ja äidistä tuntui kurjalta. Ensinnäkin siksi, että kaikki MÄYRÄkoirien omistajat olivat vankasti sitä mieltä, että Doris on uros (eli siis se surullisen kuuluisa Boris). Toiseksi äitiä alkoi kalvaa ajatus siitä, että syy Doriksen laiskuudelle ja hitaudelle on yksinkertaisesti siinä, ettei se jaksa painonsa ja vatsamakkaroidensa takia liikkua.

Miten kuntokuuri on sitten edennyt? Ei kovin hyvin. Nyt kun Doris on taas päässyt koirapuistoilun (ja auringossa makoilun) makuun, se ei muuta tekisikään. Kuntokuurista ovat hyötyneet lähinnä äidin käsilihakset, kun on saanut kiskoa kyljellään makaavaa koiraa hiekkateitä pitkin. Tätä menoa mursu on siis kohta myös kyljistään kalju. 

Kellään vinkkejä mäyräkoiran laihduttamiseen? Tärinävyö? Rasvanpolttopillerit? ;) Viimeksi tänään äiti meinasi parahtaa itkuun: yksikään koira ei juokse munkin perässä sellaista vauhtia kuin Doris. Kenenkään muun koiran nenä ei oikeasti voi löytää niin nopeasti tyhjää limsapulloa. Eikä yhdenkään koiran kieli taatusti livo viimeisiä limutippoja pullosta yhtä nopeasti kuin mursutyttö Doriksen (ensin neiti on siis silpunnut pullonkorkin tuhannenpalasiksi pitkin kämppää..). Dodo oikeasti tekee mitä vain ruuan ja herkkujen eteen! 

Ellei äiti nyt opi photoshoppaamaan mursusta mäyräkoiraa, saattaa blogin kuvamäärä pienentyä entisestään. Katsellaan uudestaan sitten parin(kymmenen) vuoden päästä! Rantakuntoon 2025 vai miten se meni ;)

Juoksujen ja kurakelien suututtama

Doris on ollut (hieman) kärttyinen ja hankala neiti siitä asti, kun juoksut alkoivat. Mikään ei oikeastaan käy, kaikki on koko ajan huonosti ja entistä lujemmin pidetään kiinni omista mielipiteistä. Doris ei siis kävele lenkeillä, jos se on niin päättänyt. Se ei ota askeltakaan itse, vaikka äiti kiskoisin sitä koko Turun ympäri. Jos Doris tahtoo lähteä kotoa vasempaan, niin vasemmalle sen on myös päästävä, mikäli äidin mielii tehdä jotain muutakin kuin kiskoa hiki otsalla hihnan toisessa päässä vastaan kinnaavaa mäyräkoiraa perässään.

Doris on myös erityisen vaativa - jos mahdollista, normaaliakin vaativampi. Kun se kerran päivässä suostuu omasta aloitteestaan nousemaan pedistään, se haluaa huomiota. Heti. Paljon. Kaikilta. Jos se ei saa, alkaa piippaus ja ulina. Huuto suorastaan. Mutta äiti ja iskä on päättäneet pysyä lujina. Joku kuri diivallakin on oltava, niin paljon kuin se sitä vastustaakin.

Äsken Doris näki unta. Pedistä kuului hiljalleen kovenevaa ulinaa ja hännän piiskausta muovikoppaa vasten. Meno yltyi niin rajuksi, että neiti kopautti kerran häntänsä aikamoisella pamauksella kopan reunaan. Ääntä (ja kipua) säikähtänyt mäyrälapsi teki suuuuren loikan matolle. Ja loi tietysti syyttävän (jopa murhaavan) katseen äitiin. Niinpä niin.

Tunnustus

Kiitä antajaa, ja linkitä bloggaaja, jolta tunnustuksen sait. Valitse viisi ihanaa bloggaajaa, joilla on alle 200 lukijaa ja kerro se heille jättämällä viestiä heidän blogiinsa. Näin autamme uusia bloggaajia eteenpäin, ja ehkä juuri sinä löydät uuden upean blogituttavuuden!

Suuren suuret kiitokset Almalle ja kumppaneille! :)

Doris ja äiti heittäytyivät omaperäisiksi (tai laiskoiksi ja tylsiksi?) ja haluavat jakaa tämän tunnustuksen kaikille blogin lukijoille ja satunnaisille seuraajille, joilla on alle 200 lukijaa! Olette kaikki tunnustuksen ansainneet!

Neiti Napanuora

Päivät, jolloin iskä on työmatkoilla ja tytöt (eli äiti ja Doris) jäävät kahdestaan, ovat aika mielenkiintoisia. Silloin Doris muuttuu itsenäisestä oman tiensä kulkijasta Neiti Napanuoraksi. Neiti Napanuora on läheisriippuvainen otus. Se ei päästä äitiä hetkeksikään näköpiiristään, vaan yrittää aina hivuttautua mahdollisimman lähelle nukkumaan (eli vahtimaan). Neiti Napanuora ei luota äidin turvallisuuteen edes öisin. Normaalisti lämpimässä kopassaan patterin vieressä makaava mukavuudenhaluinen pikku hirviö onkin äkkiä valmis nukkumaan melko kovalla nukkamatolla lattianrajassa - mahdollisimman lähellä äitiä tietysti. Jaa miksikö? Sitä äitikin miettii.. Tässä kohtaa Dor.. siis Neiti Napanuora yrittää huikata, ettei vahtiminen täysin ajanhukkaa ole. Tänäänkin paloi pastat kattilaan (voi kyllä!) ja edelliskerralla, kun iskä oli reissussa, äiti veti leipäveitsellä lähes tikkausta vaativan haavan peukaloonsa. Neiti Napanuora jatkaisi listaansa loputtomiin, mutta äidin mielestä tähän on hyvä lopettaa. 

Tässä parin päivän aikana äiti on huomannut, että mäyräkoiran tiivis katse voi toisinaan olla... ahdistava? Eikä sekään ole kivaa, ettei edes vessaan pääsee ilman perässä kuuluvia tassunääniä (ja armotonta oven raapimista, jos sen ehtii vetää Neiti Napanuoran nenän edestä kiinni!).. Joten, iskä! Jos luet tämän blogitekstin, niin viesti lienee jo melko selvä: tule pian kotiin! Hermolomaa kaipaavat sekä äiti että mäyräkoira. Erityisesti jälkimmäinen. Se kun ei (todellakaan!) ole tottunut valvomaan vuorokausia putkeen ;)

Löytyykö muilta Napanuoria? 

Pääsiäisen metsäilyt

"Täältä tullaan metsä, vapaus ja villieläimet!"

"Tästä on taatusti mennyt peura/saukko/metso/hirvi.."

" Ei muuta kuin perään!"

" Perskules. Missä välissä tätä lunta on tullut näin paljon? Menee uimiseksi koko homma!"

" Pakko kääntyä, vielä kun voi.."

" Eikä nuo kaksijalkaiset tietenkään voi edes auttaa.. Minä tässä henkeni kaupalla kauhon menemään ja äitikin vaan räpsii kuvia!"

" Hukun tänne! Auttakaa nyt joku! "

" Viimeiset voimansa kooten mäyräkoira valmistautuu pelastavaan hyppyynsä!"

" Korvat tötteröllä kohti pelastusta.. Älkää naurako siellä! "

" Näenkö mä oikein, näenkö? Onko tuolla.. ? Voisiko se olla.. ? KEPPI! "

" Voi kyllä!"

" Viis äidin kiukkuisesta puhinasta ja kurtistuneista kulmakarvoista. Mä oon mä ja teen just niin kuin itse haluan. Ja just nyt mä haluan kantaa tätä oksaa! "

" No kai mä sitten hetken voin poseerata.. Mutta älkää luulkokaan, että unohtaisin keppini! "

" Joko tää poseeraus tältä kerralta riittäis? "

 

" Mä en oikeesti jaksa enää.. "

" Ja missäs se keppi nyt on?"

" Äiti hei.. Edes sä et voi sanoa "ei" tälle katseelle?"

" Et nyt ala kuvailla mitään puita! Mulla oli kepin kerjäys kesken! "

" Tiesinhän, että kovimmatkin kanahaukat heltyvät.. Siinä se nyt on! "

" Tadaa! Jälleen kerran on äiti voitettu ja mäyräkoira saanut tahtonsa läpi. Ottakaa oppia lajitoverit! ;) "