Huumorintajuttomuuden huippu!

Koiralapsien suhteen Doris on (yleensä..) ollut suvaitsevainen. Sitä ei haittaa, vaikka pentu polkisi päälle, repisi korvista tai hyökkäilisi naskaleitaan näytellen irtonahkaan kiinni. 

Viime päivinä Doris on toiminut hoitotätinä kahdelle lapsukaiselle, 11 viikon ikäiselle labbistytölle ja hieman vanhemmalle mäyräneidille (terkkuja!). Kärsivällisesti se on ottanut iskut vastaan, hieman ärähtänyt, jos meno on käynyt liian villiksi. Mutta mitä tapahtuukaan, kun Doris-pentu -yhtälöön lisätään omena? Kyllä, omena. Eli siis jotain syötävää. Eli siis jotain, mitä Doris rakastaa. Siinä kohtaa menee raja. JYRKKÄ raja. Ruuan suhteen Doris on hyvinkin huumorintajuton. Silloin pennuille kyllä annetaan kyytiä (Dodon tapauksessa tämä tarkoittaa sitä, että hieman kovemmin päristään ja äristään..)!

Vaikka kiloja onkin karistettu, ei ahneus taida koskaan kadota? ;)

Hiljainen huhtikuu

Hiljaiseen huhtikuuhun on ollut omat syynsä. Painavimpina varmaankin jatkuva kiire ja Doriksen juoksut (sekä niistä johtuva passiivisuus, draamailu ja muuten vaan hankala käytös, jota äiti ei ole halunnut kameran kanssa ikuistaa..). Juoksut nyt on kuitenkin onneksi taas ohi ja äidin tekisi mieli järjestää kekkerit niiden kunniaksi! 

Suurin syy blogin hiljaiselolle on kuitenkin se, että eräänä iltana koirapuistoillessaan kolmen muun mäyräkoiran kanssa, karu totuus iski vasten äidin kasvoja. Doris on oikeasti pulska. Ei, se kuulostaa liian hempeältä ja kepeältä. Pullea? Parempi. Läski! Se Doris on, hyllyvä lyllyvä läskimursu! Toisiin mäyrälapsiin verrattuna mamman mussukka näytti lähinnä rahtialukselta tai rantautuneelta sinivalaalta. Ja äidistä tuntui kurjalta. Ensinnäkin siksi, että kaikki MÄYRÄkoirien omistajat olivat vankasti sitä mieltä, että Doris on uros (eli siis se surullisen kuuluisa Boris). Toiseksi äitiä alkoi kalvaa ajatus siitä, että syy Doriksen laiskuudelle ja hitaudelle on yksinkertaisesti siinä, ettei se jaksa painonsa ja vatsamakkaroidensa takia liikkua.

Miten kuntokuuri on sitten edennyt? Ei kovin hyvin. Nyt kun Doris on taas päässyt koirapuistoilun (ja auringossa makoilun) makuun, se ei muuta tekisikään. Kuntokuurista ovat hyötyneet lähinnä äidin käsilihakset, kun on saanut kiskoa kyljellään makaavaa koiraa hiekkateitä pitkin. Tätä menoa mursu on siis kohta myös kyljistään kalju. 

Kellään vinkkejä mäyräkoiran laihduttamiseen? Tärinävyö? Rasvanpolttopillerit? ;) Viimeksi tänään äiti meinasi parahtaa itkuun: yksikään koira ei juokse munkin perässä sellaista vauhtia kuin Doris. Kenenkään muun koiran nenä ei oikeasti voi löytää niin nopeasti tyhjää limsapulloa. Eikä yhdenkään koiran kieli taatusti livo viimeisiä limutippoja pullosta yhtä nopeasti kuin mursutyttö Doriksen (ensin neiti on siis silpunnut pullonkorkin tuhannenpalasiksi pitkin kämppää..). Dodo oikeasti tekee mitä vain ruuan ja herkkujen eteen! 

Ellei äiti nyt opi photoshoppaamaan mursusta mäyräkoiraa, saattaa blogin kuvamäärä pienentyä entisestään. Katsellaan uudestaan sitten parin(kymmenen) vuoden päästä! Rantakuntoon 2025 vai miten se meni ;)