perjantai 11. toukokuuta 2012

Miten onnistuukaan pienen koiran ja ison koiran yhteiselo?

(isoäiti, tämän tekstin voit skipata kokonaan!)


Kevät ja ihanat koiranpennut. Ihanat rotikanpennut, joita tuntuu tupsahtelevan jokaisen kulman takaa. Rotikkakuume, joka ei hellitä ennen kuin saa rutistaa omaa ruttukasaa sylissään. 


Äitillä on ollut nimi tiedossa jo monta vuotta, kasvattajien nettisivujakin on selailtu - ihan vain sopivasti, ei missään nimessä liikaa. Ja mikä parasta, iskäkin on hommassa mukana. Ja Doris, joka on urhoollisesti suostunut leikkimään niin nuorien kuin vanhojen rottweilereiden kanssa (vaikka välillä onkin hieman pelottanut). Missään nimessä rotikkaneitonen ei  ole ajankohtainen vielä(kään), mutta äiti on ehtinyt nimen lisäksi pohtia monia muitakin asioita. Lähinnä askarruttaa se, miten iso ja pieni koira tulevat toimeen keskenään? Uskaltaisiko niitä koskaan jättää päiväksi kahdestaan ilman, että äiti löytää Doriksen paloiteltuna karvamatolta? Ei kai Doriksen urhoollinen rohkelikkoluonne kärsi siitä, jos isompi koira hieman höykkyyttää? Ja ennen kaikkea, osaako äiti rakastaa tasapuolisesti kumpaakin karvalastaan?


Onko kellään kokemusta pienen ja ison koiran yhteiselosta ja sen sujuvuudesta? :)

9 kommenttia:

  1. Milohan ehti hetken elää Hibba-rottweilerin kanssa ja hyvin sujui mutta Hibba oli jo silloin niin huonossa kunnossa että jos Milo esim haukku sisällä tms, Hibba varoitti heti murinalla ettei jaksa sellaista. Meillä on myös ollut ajatuksena että joskus kun on omakotitalo, meille tulisi rotikka mutta onhan siinä omat juttunsa. Meille jo meinasi tuossa parivuotta sitten tulla rotikkaneiti joka oli meillä pari yötä hoidossa ja oltaisiin saatu se ihan ilmaiseksi, olipa vielä kaiketi "hyvät" paperit. Koira kuitenkin käyttäytyi puolivuotiaaks pennuks aika oudosti, joten ei sitten pidetty. Alkoi pelottamaan että entä jos se ollaan jo ehdity pilaamaan ja meille on tulossa hirviökoira joka hyvällä lykyllä tekee Milosta paistin.

    Kaippa nuo yhdessä menisi, mutta helvetisti saa tehdä töitä että siitä saa sellaisen kuin pitääkin. Nykyään on ainakin vähän liikaa näitä joista ei olla saatu ihan sellaisia kuin olisi pitänyt..

    Tyynestä ja Milosta ei nyt voikaan tässä edes puhua sillä tanskis on niiiin paljon erilainen luonteeltaan kuin rottweiler..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse asiassa mulle tuli heti Tyyne + Milo -yhdistelmä mieleen, kun tätä tekstiä kirjoitin! :D Vaikka rotikka ja tanskis nyt ei iiihan sama asia olekaan..

      Meillekin tarjottiin rotikkaa ennen Dodon tuloa. Sekin käyttäytyi hyvinhyvin oudosti ottaen huomioon, että oli vain noin vuoden ikäinen. Parempi varmaan kouluttaa itse pennusta asti, niin saa (toivottavasti..) sellaisen kuin haluaakin! :)

      Meilläkin V on sitä mieltä, että pitäisi hommata isompi kämppä ennen rotikan tuloa, mutta saa nähdä maltanko odottaa siihen asti.. :P

      Poista
  2. Minulla ei ole omaa kokemusta rotikasta, mutta näen usein lenkillä sellaisen parin, jossa on urosmäyräkoira ja rotikkanaaras. Omistaja sanoo, että roduissa on paljon yhtäläisiä luonteenpiirteitä. En kylläkään itse ottaisi samaa sukupuolta vaan sitten leikkauttaisin jomman kumman. Tosin minulla suuremmista koirista "oma" koira on saksanpaimenkoira, kun niitä on aikaisemmin ollut kaksi. Sekin rotu vaan on niin pilattu nykyisillä ulkonäkövaatimuksilla, että voivoi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oii, ehkä mäykky-rotikka -yhdistelmä ei sitten täysin mahdoton olekaan? ;) Täälläkin liikkuu tyttö, jolla on rotikka ja perhoskoira ja hyvin tulevat toimeen.

      Me joudutaan Dodo varmasti nyt syksyllä leikkaamaan, kun nuo valeraskaudet kiusaavat koko ajan.. :(

      Poista
  3. Eihän kahden koiran, ison tai pienen yhteiselosta pysty koskaan sanomaan mitään ennakkoon. Kaikki riippuu ihan yksilöistä, oli kysessä rottweiler tai minkä tahansa muun rotuinen koira.

    Me tehtiin ehkä vähän oppikirjojen vastaisesti, kun laitettiin yhteen urosten kanssa huonohkosti toimeentuleva mäyrisuros ja hollanninpaimenkoirauros (eivät ole mitenkään tunnettuja koirasosiaalisuudestaan). Meillä on kuitenkin arki tähän mennessä sujunut ihan hyvin. Nyt "teini-iän" aikaan on ollut pientä ärhentelyä, mikä on johtunut esimerkiksi siitä, että kumpikin on päättänyt yhtäkkiä napata saman lattialla lojuneen puruluun ja alkavat puolustamaan aarrettaan. Muutoin pojat ovat eläneet tähän mennessä sopuisasti. Yksinolot kuitenkin ovat eristettyinä, koska ihan niin paljon luottoa ei ole, jos nyt sitten tapahtuisikin jotain.

    Maurillakin on sydämessään paikka rottweilereille, sillä ehkä se kaikista lempparein tyttöystävä edustaa kyseistä rotua. Rotikat on mun mielestä mainettaan parempia koiria. Ainakin ne yksilöt, joiden kanssa olen ollut tekemisissä ovat luonteeltaan paaaaljon helpompia kuin tuo meidän paimenpoika. :D Tietty rotikoistakin löytyy sitä toistakin ääripäätä, mutta kunhan hankkii koiran luotettavalta kasvattajalta, pystyy aika hyvin väistämään ne mätämunat. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen myös jo ennakkoon miettinyt tuota, että varmaan pitäisin kaverukset "eristettyinä" toisistaan silloin, kun me ei olla kotona - ihan vaan varmuuden vuoksi..

      Dodo on myös menettänyt sydämensä rotikOIlle (tai mä ainakin haluan uskoa niin!:D), leikkii aina innoissaan niin nuorempien kuin vanhempienkin yksilöiden kanssa. Ehkä mäyriksissä ja rotikoissa on jotain samaa kuitenkin? ;)

      Poista
  4. Uih, pentukuumetta ilmassa. ;) Täälläkin samaa havaittavissa, mutta yritän pysyä lujana! Ehkä sitten ensi vuonna..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin!! :) Mäkin yritän (V:n avustuksella) pysyä lujana :P Mutta ehkä vielä jonain päivänä... ;)

      Poista
  5. Ihana Dooris! Luin läpi koko Dooriksen elämänkerran iloineen ja suruineen. Taitaa tulla mummokuumeen lisäksi myös koirakuume.Toivottavasti tapaan pian koiraprinsessan.

    VastaaPoista