Kuusimetsän kummajainen

Aatonaattona äiti päätti, että Doris on saatava kuusimetsälle mukaan. Kukaan muu ei ollut kovin innostunut ajatuksesta, ei edes neiti itse. Mielessä oli vieläkin vahvana toissavuotinen kuva, jossa isoisä, äiti ja kummitäti jahtasivat ketun perään lähtenyttä koiralasta. Siinä rytäkässä kärsivät hermojen lisäksi myös kaadettu kuusi, jota piti tietenkin koko pyydystysoperaation ajan kiskoa perässä..

Tänä vuonna kaksijalkaiset aikoivat kuitenkin olla mäyrää nokkelampia, ja päättivät pitää Doriksen turvallisesti flexin päässä. Äiti ja kummitäti olivat varmoja, että tällä kertaa kuusen etsiminen sujuu mutkattomasti. Mutta kuinkas kävikään!

Tänä vuonna Doris oli erittäin innostunut metsäläinen (liekö sitten johtunut lumettomuudesta). Heti autosta loikattuaan se kiskoi kuin heikkopäinen äidin roikkuessa flexin toisessa päässä. Ääneen pohdittiin, mahtaisiko hihna kestää moista repimistä...

Metsässä Doris sinkoili kumiluotina sinne tänne: risujen ali ja puunrunkojen ympäri, äiti perässä pujotellen. Sanomattakin on varmaan selvää, ettei äiti siinä vauhdissa kerennyt kuusia paljon katselemaan. Eikä kerennyt kummitätikään, kun sai koko ajan olla selvittämässä fleksiä milloin minkäkin risun ympäriltä.. 

Koko kaaoksen kruunasi hirviparka, joka sattui rymistelemään aivan kuusipartion edestä. Arvatkaa vaan, bongasiko neiti Hirvikoira sen! Tietenkin! Ja niin sitä mentiin! Nyt hihnan päässä roikkui isoisä ja äiti sekä kummitäti saattoivat vain jäädä ihmettelemään, miten kovaa mäyräkoira pienillä kintuillaan oikein pääsee. Oksat katkeilivat ja pehkot rymisivät parivaljakon laukatessa pelästyneen hirven perään...

Kymmenen minuutin kuluttua isoisä palasi innosta tärisevä mäyräkoira sylissään. Ja voi, miten loukattu sielu Doris olikaan! Se oli selvästi loukkaantunut siitä, ettei isoisä (metsämies muka, pah!) ollut tajunnut irrottaa fleksistä kokonaan. Hän, suuri ja rohkea hirvikoira, olisi varmasti saanut hirvipaistin hommattua pöytään! 

Doriksen draamailusta johtuen kuusipartio joutui tyytymään ensimmäiseen kuusenruotoon (metsästä oli päästävä äkkiä pois!).. Olihan se toki tuuhea, muttei yhtään sitä mitä etsittiin. Ihan liian korkea ja rungoltaan turhan paksu. Nyt olohuoneen nurkassa nököttää vino kuusi, joka on alhaalta niin tuuhea, ettei sen kastelu oikein meinaa onnistua. 

Alla muutama kuva Doriksen joulunvietosta!

Lahjat bongattu. Nää on kaikki varmaan mulle?

Ihania! Dorre on selvästi (ainakin jossakin välissä) osannut käyttäytyä, sen verran paljon kuusen alta löytyi lahjoja! Doris kiittää!

 Ja ettei nälkäkuolema vaan yllätä... Röyhkeyden huippu!

HYVÄÄ JOULUA!