Aarre!

Tänään Doris yllätti äidin kesken lenkin riuhtomalla hihnan päässä yrittäen päästä läheiseen pusikkoon (tämä ei sinänsä vielä yllättänyt äitiä). Laiskasta maastomakkarasta kuoriutui yllättäen varsin vahva ja nopea pikku otus (tämä sen sijaan jaksaa aina yllättää). Ja mitä Doris puskasta äidille kantoikaan! FASAANIN! Kokonaisen, hyvän näköisen kukon! (tässä nyt tuli se varsinainen yllätys). 

Äiti yritti toistaa "irti"-käskyä, mutta jostain syystä se ei tällä(kään) kertaa toiminut. Onhan se nyt ihan eri asia irrottaa hampaansa tylsästä tennispallosta  ja saada palkaksi herkkuja, kuin makoisasta lintupaistista. Irrottamisoperaatiota ei ihan hirveästi auttanut sekään, että äidin ei erityisemmin tehnyt mieli koskea koko lintuun. Doris sen sijaan suorastaan sukelsi linnun kimppuun, riepotteli sitä pitkin katua ja oli varsin ylpeä löydöstään. Äiti oli varma, et nyt molemmat sairastuvat lintuinfluenssaan ja vähintäänkin kuolevat. Ja kyllä äitiä ehkä ihan pikkuisen nolottikin, sillä muutamat ohikulkijat loivat äitiin varsin kiukkuisia katseita. Fasaanintappaja. 

Kun lintu ja mäyrä sitten lopulta saatiin erotettua toisistaan, iski äidille suru. Lintuparka. Kaikesta riepottelusta huolimatta hra Fasaani näytti jotenkin niin.. levolliselta? Aivan kuin se olisi nukkunut. Doris ei ottanut osaa tähän surkutteluun, vaan kiukkusi remmin toisessa päässä, niin kuin mäyräkoirat nyt kiukkuavat. Koko sydämestään. Ison egon ja loukatun sielun voimin.

Äiti raahasi kiukuttelevan lapsosensa kotiin rauhoittumaan. Tapahtumasta on nyt kulunut useampi tunti, mutta Doris ei ole ollut valmis sovintoon. Koiranpedistä on tuijottanut loukkaantunut silmäpari ja kuulunut kiukkuista  puhinaa.  

Iskä ei antanut äidin pitää hra Fasaanille hautajaisia. Eikä myöskään Doris. Olisihan se hyvän lihan tuhlausta kuopata tipu maan alle. 

P.S. Arvatkaas, mikä päivä ylihuomenna on?;)