Toivoton torstai

Viime viikolla Doriksen torstai oli kaikkea muuta kuin toivoa täynnä. Edellisenä päivänä pikkuneiti oli nimittäin onnistunut juoksemaan heinikossa niin villisti (kuka sitä nyt silmiään sulkisi, jos terävät heinät uhkaisivat silmiä..), että haavahan siitä tuli. Silmään.

Kerrankin äiti otti rauhallisesti. Ainahan Doriksen silmät rähmivät ja ovat enemmän tai vähemmän ummessa peltoseikkailujen jälkeen. Mutta kun torstaiaamuna neidin silmässä ei näkynyt muuta kuin vilkkuluomi, päätti äiti (hysteerisenä) tarttua puhelimeen ja pirauttaa naapurin eläinlääkäriin. Aika saatiin heti samalle päivälle ja onneksi isoisovanhemmat pääsivät käyttämään neitiä vastaanotolla muiden kaksijalkaisten ollessa töissä. Kiitos! 

Turha reissu ei missään nimessä ollut. Viikon ajan Doris on saanut antibioottisilmätippaa 4-6 kertaa päivässä, kipulääkkeen kerran päivässä ja sen lisäksi vielä mustuaista laajentavaa tippaa kerran päivässä. Pikkuisen on ollut iskällä ja äidillä laskemista ja miettimistä, kun tuntuu, että päivät menee vain erilaisten tippojen parissa! 

Doris itse on ollut.. oma (hankala) itsensä koko ajan. Jääkaapinviileät silmätipat kiukuttavat, mutta niiden jälkeen saatava makupala on aina kaiken kivun ja kärsimyksen arvoista. Kipulääkkeitä neiti taas söisi mielellään enemmänkin kerrallaan. Ilmeisesti ne maistuvat hyviltä, sillä Doris tosiaan vetelee lääkkeet sellaisenaan, ilman ylimääräistä rekvisiittaa.

Vähän (eikä niin vähääkään..) äitiä pelottaa vasemman silmän kohtalo. Se kun on viikon aikana vaihtanut väriä sinertäväksi.. Kunhan näkö pysyisi, niin äiti olisi enemmän kuin kiitollinen!

Huoh. Eläinlääkäristä kotiuduttu. Silmä ei ole parantunut (siinä on reikä), ja lääkekuuria jatketaan viikolla. Siispä huomiset näyttelyt jäävät väliin.. Kurjuus.