Epäonnen elokuu

Äiti ei haluaisi olla pessimisti. Äiti haluaa uskoa, että kaikella on tarkoituksensa ja että asiat päättyvät useimmiten onnellisesti. Ja kaikkea muuta yltiöpositiivista pajatusta.


Elokuu ei kuitenkaan ole mennyt ihan putkeen (edes isän ja äidin lähestyvät synttärit eivät sitä pelasta): 
- Jäljestyskurssi, jolle meidän piti osallistua, menikin kokonaan ohi Doriksen juoksun takia (Doriksen mielestä se ei tietenkään olisi ollut mikään este, korkeintaan hidaste)
- Emme myöskään pääse osallistumaan 3.9. Lohjan näyttelyihin, sillä tämän päiväisen nukutuksen takia (ks. tämä) emme saa osallistua. Doping-säännökset ovat sellaiset. Varoaikakin on huimat 28 päivää!
- Juoksu esti myös pentujen ToKo-kurssille osallistumisen
- jäljestys- tai ToKo-kursseja ei enää tälle syksylle järjestetä

                                       *   *   *  *  *  *  *   *

Loppuun vielä mielenvirkistykseksi kuvia maanantailta, jolloin äiti ja Doris metsäilivät. Äiti siis poimi kantarelleja ja yritti pelastaa niitä Doriksen alta. Neiti kun taas silppusi kaikki keltaiset sienet tieltään. (keskittykää roikkuvan vatsan sijasta Doriksen sielukkaisiin silmiin).

Jos vesi ei tule mäyriksen luo, on mäyriksen mentävä veden luo..

Kylmästä järvestä ja synkästä metsästä pelastettu rääpäle.

Mäyris sienikorissa

Sillä aikaa kun äiti, iskä ja Doris vielä vetelivät sikeitä, isoäiti oli jo ehtinyt käydä sienimetsässä. Kun sieniä sitten ruvettiin putsaamaan, halusi Doriskin (yllättäen) osallistua. Niinpä äidin ja iskänkin oli noustava lämpimästä sängystä kylmään ulkoilmaan ihastelemaan sieniä..

Nälkäinen mäyräkoira bongasi sienikorin, nam.

 Myös sieniveitsen tupsu oli kaveri.

Doriksen ehdoton lemppari oli suuren suuri punikkitatti. Se oli ainoa lajiaan, joten mäyrisneiti päätti napata sen itselleen. Samoin pari kantarellia (puhdistettua toki). Jokainen voinee kuvitella, ettei isoäiti ollut kovin mielissään, kun putsatut sienet lähtivät mäyräkoiran mukana ja levittyivät kauniisti pitkin pihaa..