Riivattu

ARVONTA!

Lähestyvän joulun kunniaksi äiti, iskä ja Doris päättivät järjestää täällä blogin puolella arvonnan. Palkintona on Mustin ja Mirrin 20 euron lahjakortti! 

Kuva

Osallistumisaikaa on 31.12.2012 saakka.  Arvonta suoritetaan viikolla 1 ja samalla viikolla  (tai viimeistään vkolla 2) palkinto on tarkoitus saada myös postiin. Arvonta on tarkoitettu vain blogin rekisteröityneille lukijoille!

Osallistua voi kommentoimalla tähän postaukseen. Erityisesti äidistä olisi kiva kuulla risuja ja ruusuja blogin suhteen, kun taas Doris kaivannee lähinnä kehuja ja ylistyspuheita itsestään;) Sana on vapaa! Niin, ja äiti muistuttelee vielä, että laittakaa myös toimiva sähköpostiosoitteenne kommenttiin mukaan, että saadaan voittaja kiinni :)

Arpaonnea ja mainiota joulunodotusta tasapuolisesti kaikille!

<3: Doris, äiti ja iskä 

Peurakoira Doris

Sillä aikaa, kun äiti raatoi viikonloppuna töissä ansaitakseen ahneelle mäyräkoiralle murkinarahaa, oli isoisä lähtenyt äidin lähdöstä möksähtäneen mäyräkoiran kanssa peuranruokintapaikalle. "Ihan vaan katselemaan", kuten isoisä asian ilmaisi. Ja voi, miten innoissaan Doris oli ollut! Sieltä se oli bongaillut jäljet lumen alta ja lähtenyt innokkaasti jäljittämään. Pahuksen isoisä kuitenkin toppuutteli hihnan toisessa päässä, ja vaikka Doori kuinka kiskoi ja kiskoi, isoisä ei suostunut lähtemään lumihankeen peurojen perään. Mälsää. Doris olisi varmasti mököttänyt loppuillan, jos olisi täpinöiltään tajunnut ;)

Kurkkupallo

Ihana koirapuistotuttumme Nani muisti Dorista eräänä päivänä tällaisella pallolla :) Kyseessä on siis "kurkkupallo", joka tuntuu/näyttää aivan säkkikankaalta, mutta onkin valmistettu kurkusta - eli on siis syötävää. Mikäs sen parempi lahja persolle mäyräkaverille ;) 

Ja kyllä Doris olikin  ihan pikkuisen innoissaan uudesta lelusta! Siinä missä Nanin koira Honey oli vain silpunnut palloa ympäri kämppää, Doris kyllä heti tajusi, että moisen kapistuksen voi hyvillä mielin pistellä poskeensa. Ensin se tietenkin katsoi äitiä ilkikurinen ilme silmissään "Lällällää, huomasitko? Revin uuden pallon kappaleiksi", mutta kun äiti ei reagoinut tähän mitenkään, alkoi Doris tyytyväisenä mutustaa aarrettaan.

Suuret kiitokset vielä Nanille -teit mäyräkoiralapsen äärettömän onnelliseksi! :)

Valpas vahti

Doris bongasi koiranpennun ;)

Koirapuiston koomikot

Kaikki vähääkään blogia lukeneet tietävät varmasti, että äiti ja Doris viihtyvät koirapuistossa. Siellä vierähtää helposti useampikin tunti, äidillä tuttujen kanssa jutellen ja Doriksella herkkuja kerjäten (leikkiminen ja ylipäätään liikkuminen on Doorin mielestä yliarvostettua)..

Luonnollisesti, kun puistossa on tullut vietettyä aikaa reippaastikin, on äiti törmännyt mielenkiintoisiin ihmisiin sekä hassuihin lausahduksiin ja keskusteluihin (tosikot älkää vaivautuko lukemaan tätä pidemmälle :) Ja muistutuksena, että vaikka teksti saattaakin antaa ymmärtää toisin, ei äitikään ole täydellinen ;)). 

Vanhempi nainen (ihan tosissaan): Oletko koskaan juoksuttanut koiraasi hautausmaalla?

Äiti: En kyllä ole! Ei ole käynyt mielessäkään! (tässä kohtaa äiti vielä yritti etsiä merkkejä siitä, että nainen vitsailisi, mutta turhaan..)

Nainen: Kannattaa kokeilla! Siellä on hyvä juoksuttaa: aidattu alue, ei muita koiria ja usein vieläpä rusakoitakin jahdattavaksi!

Taustaa: Koirapuistossa on iso tukki, jonka sisälle/läpi pääsee kaivautumaan. Kyseinen tukki on erityisesti mäyristen mieleen. Puistoon saapui hienompi nainen kahden pitkäkarvaisen mäyriksen kanssa. Mäyräkolmikko syöksyi heti tukin luo ja alkoi kaivautua sen sisälle.

Nainen: Ai kamala! Miten ne tuonne? Pääsevätköhän ne koskaan pois?
Äiti: Juu, siitä pääsee ihan helposti läpi. Kiva, että täällä on tuollainen. Mäyriksillekin vähän luontaista tekemistä.

Nainen: Miten niin?

Äiti: Niin siis mäyräkoirat = luolakoiria?

Nainen: Jaa! Ei, kyllä minun koirani ovat näyttelykoiria!

(Tämän jälkeen äiti ei keksinyt enää sanottavaa...)

Koirapuiston porttia lähestyi mies koiransa kanssa. Luonnollisesti kaikki puistoilijat lähtivät pyydystämään koiriaan portilta, jotta parivaljakko pääsisi rauhassa sisään. Mies päästää koiransa haistelemaan muita portin läpi.

Puistoilijat: Nyt voit tulla, kaikki (koirat) on kiinni.
Mies: Ei me viitsitä tulla sinne, kun tällä on juoksu.

Saman tien pari uroskoiraa käy toistensa kimppuun hirmu rähinällä.

Mies: Ohhoh, aika hurja meno siellä!

(Niin, miksiköhän...)

Joukkoon on myös mahtunut welsh corgin omistaja, joka ihmetteli koiransa paimennustaipumusta ("en ymmärrä, miten se noin paimentaa!"), ihmisiä, jotka ensimmäistä kertaa kuulevat lonkkakuvauksista ("mistä te siis ootte tommosta tietoa saaneet? Ja onks tommonen tieto tärkeetä?"), pariskunta, joka ei ymmärtänyt rekisteröityjen koirien päälle ("kyllä me tämä meidän Fido (nimi muutettu) viedään näyttelyihin, koska meille sanottiin että sen vanhemmat on puhdasrotuisia! Koiralla ei siis ollut papereita, eivätkä ostajat olleet nähneet koiran vanhempia"), toinen pariskunta, jonka koira pelkäsi tuulta ("jos tuulee, se on aivan kauhuissaan! Ottakaa se syliin, jos se hakee teistä turvaa") ja mummeli, joka haukkui äidin koiranpilaajaksi ja "mäyrismurhaajaksi", koska äiti mainitsi, että koirapuistossa on omat puolensa isoille ja pienille koirille ("mäyräkoirat ei pelkää mitään! Kyllä se vika on omistajassa sitten! Ei pitäisi olla mäyräkoiraa tuollaisella). 

Epätoivo

Jossain vaiheessa malli Perässä vedettävä mäyräkoira oli muodissa. Vielä kesällä se nauratti. Tai jos ei naurattanut, niin äiti saattoi ainakin ottaa kymmenkiloisen mäyräkoiran kiskonnan urheilun kannalta. Mutta enää ei ole kellään hauskaa, ei koiralla, äitillä tai iskällä. 

Jos aurinkoinen päiväkin tuottaa jättimäisiä ongelmia saada maastonakki liikkeelle, niin sadepäivät ovat lähes mahdottomia. Doris laittaa jarrut päälle jo heti kynnyksellä, eikä suostu liikkumaan eteenpäin. Oikeasti, neitiä saa työntää/puskea/vetää/kiskoa tai vaihtoehtoisesti taluttaja saa liikuttaa neidin jokaista jalkaa. Siinä on ulkoiluttajalla tapahtunut hermojen menetys ja (tuskan)hiki kastellut vaatteet jo läpimäriksi ennen ulkoroskiksia. Paremmalla säällä Doris kinnaa vastaan vain painonsa verran ja tietysti niin kaukana taluttajasta kuin talutin vain antaa myöden. Koirapuistoon toki juostaan töppöjalat viuhuen, mutta muuten liikkuminen (siellä puistonkaan puolella) on käytännössä olematonta.

Missä oi missä on iloinen lenkkikaveri, joka häntä heiluen viipottaa taluttajansa edellä? Äiti epäilee, mahtuuko sellaisia pukinkonttiin tänä(kään) vuonna...

Kysymys kuuluukin, että mistä ihmeestä mäyrälle sitten saisi sitä liikkumisintoa? 

Niin ja luonnollisesti toinen epätoivon aiheuttaja on valeraskaus. Siispä täällä onkin äitiä ja iskää viihdyttämässä pieni musta mulkoilija, joka ei innostu mistään, vihaa kaikkea ja ahdistuu ihan arkipäivän jutuistakin. 

Tällä hetkellä äidistä tuntuu erityisen hienolta omistaa mäyräkoira!