Doris vs. äiti

Tänään Doris on yrittänyt olla reipas, rohkea ja omatoiminen tyttö, mutta äiti on häirinnyt tätä yritystä koko päivän parhaansa mukaan...


Aamu alkoi crocsien kannolla häntä heiluen. Äiti kielsi, Doris jatkoi. Äiti kielsi uudestaan, Doris tarrasi lujemmin kiinni. Äiti otti kengän pois, Doris suuttui.


Äksyilyunien ja protestipissojen jälkeen päivä jatkui eläinlääkärillä. Sinne käveltiin ihan itse, eikä 150m matkaan (onni on eläinlääkärinaapuri) kulunut kuin 15 minuuttia. Tämänkin nautiskeluhetken äiti onnistui pilaamaan hoputtamalla koko ajan. Onnettomana olin varannut matkaan vain sen vartin puolentoistatunnin sijaan.


Eläinlääkärireissu meni varsin mallikkaasti. Doris kävi heti omatoimisesti vaa'alla! Mittariin kertyi kunnioitettavat 4,2kg (haha, meinasin kirjoittaa 42kg)! Mutta tässä kohtaa äiti taas mokasi nauramalla ja sanoen rakastavasti 'pullukka'. Moisesta suivaantuneena Doris kiipesi vaa'alle uudestaan ja kas kummaa! Tyttö ei painanut enää kuin 4.1kg:a! Enää ei äitiä naurattanut, vaan kateus iski: noinko helposti ne grammat toisilta tosiaan katoavat? ;)


Rokotus oli ja meni, korvatkin siinä sivussa putsattiin. Doris tuskin tajusi mitään, häntä vaan heilui ja rapsutuksia kerjäiltiin maailman suloisimmalla katseella :) Ja lopussa eläinlääkäri sitten (Doriksen mielestä vihdoinkin) tajusi kehua tytön maasta taivaisiin!


Rokotuksesta innostuneina reippailimme tänään rannalle (200m?). Doris tunsi rokotuksen myötä selvästi olevansa iso tyttö, sillä kotipiha ei enää kelvannutkaan pissipaikaksi. Ei, se halusi nähdä maailmaa;) Siellä sitten hortoiltiin rannalla hajuja nuuskien, mutta jossain vaiheessa väsy iski ja loppumatka kotiin makoiltiinkin sitten äidin sylissä. Jos kuoppaisella rantatiellä meno alkoi olla liian töyssyistä prinsessan makuun, Doris ilmoitti siitä kyllä heti 'unimurinallaan'.


Kotona sitten muutaman tunnin päiväunet (fleecepeittokasan ja kuumavesipullojen kanssa, talossa lämmintä 28 astetta), jonka jälkeen taistelu 'Doris vs. äiti' saattoi taas jatkua. Ensimmäiseksi otimme yhteen siitä, onko sopivaa kuikuilla (äidin mielestä) syvään ojaan. Doris halusi juomaan, äiti ei päästänyt. Doris halusi entistä kovemmin, äiti kielsi entistä kovemmin. Doris luovutti, niin äiti luuli. Doris teki yllätyshyökkäyksen ojaa kohti, äiti oli liian hidas. Doris kastui, äiti nauroi.


Tämän itsetuntoa ravistelleen kohtauksen (ja kuivailun) jälkeen matka jatkui takapihalle. Doris sai siellä syödä pikkuluutaan, mutta jostain kumman syystä tänään ei kuitenkaan oikein maistunut. Siispä Doris päätti olla oikein fiksu ja omatoiminen mäyräkoira ja piilottaa saaliinsa. Ensin se piilotettiin kukkapenkkiin, kaksijalkaiset eivät tykänneet. Sitten se piilotettiin pensaan alle. Sekään ei ollut hyvä. Lopuksi luu haudattiin murskekiven sekaan seinän viereen. Hetken nurmella istuskeltuaan Dorrelle kuitenkin tuli nälkä ja se päätti kaivaa luunsa esiin. Mutta miten viisas mäyräkoira tässä tilanteessa toimiikaan? Ei, se ei ryntää murskeen luo, vaan käy läpi kaikki piilot kukkapenkistä alkaen. Naurussa oli kyllä pidättelemistä (ja sekös Dorista kiukutti!) :D Niinpä, kun luu vihdoin löytyi, Doris hotki sen heti suuhunsa. Enää ei kyllä esittele taitojaan, kun niitä ei kerran osata arvostaa :(