1. Työhaastattelussa
minä: Niin ja hankimme viime viikolla koiranpennun, joten kai sekin lasketaan harrastukseksi?
haastattelija: Ehdottomasti! Onhan niissä aina hommaa. Mikä koira teillä on?
minä: Mäyräkoira.
haastattelija: *syvä ja piiiiitkä hiljaisuus* Osanottoni.
2. Lapsuudenkaveri kuuli, että ollaan hommattu koira
kaveri: niin minkä rotuinen Doris muuten on?
minä: mäyrishän se.
kaveri: miksi oi miksi?
3. Eräs nainen markkinoilla tuli silittelemään Dorista
nainen: oi kun hän on suloinen.
minä (ylpeänä): onon!
nainen: mullakin oli mäyräkoira, mutta vaihdoin sen sitten tähän helpompaan rotuun (silittelee bostoninterrieriään).
minä: kiva.
Tähän päälle vanhempani tilasivat meille kaikessa ystävällisyydessään "Apua, minullä on mäyräkoira"- nimisen kansion, joka muuten tuli postissa eilen! Doriksen mielestä kansio ja sen lukeminen on kuitenkin aivan turhaa, sillä mäyräkoira (Doris itse) opettaa kaikkein parhaiten. Vai voitteko väittää, että kansiota lueskelemalla oppisi taistelemaan pienen kovapäisen koiran kanssa kengistä, aamuherätyksistä ja pissapaikoista? Doris ainakin epäilee moista ja siksi hän käyttääkin suurimman osan päivästään tähän kaksijalkaisten 'kouluttamiseen' ;)
Oletteko huomanneet, että kertomalla omistavansa mäyräkoiran saa kuulijan joko hiljenemään täysin tai aloittamaan sääliryöpyn? Ellei kyseessä sitten ole mäyräkoiraihminen.
Me ollaan enimmäkseen kohdattu vain positiivisia ihmisiä ja kommentteja. Juuri tänään päivälenkillä ihan outo nainen sanoi, että "onpas toinen ihana", kun ohitimme hänet. Meille kaikille tuli hyvä mieli :)
VastaaPoistaOlli: Kiva kuulla! Me ollaan kohdattu sellasia sääliviä ja "ette selvästikään tiedä, mihin vielä joudutte"-ilmeitä! Mutta kyllä sinne sekaan niitä kehuja ja ihailujakin mahtuu. Enkä yhtään ihmettele :)
VastaaPoista