perjantai 25. tammikuuta 2013

Koirapuistomietiskelyjä

Äiti haluaa pohdiskella jälleen ääneen. Tällä kertaa aiheena on, mikäs muukaan kuin, koirapuisto! Ensin äiti ajatteli ruotia yleistä koirapuistokäyttäytymistä ja sen jälkeen sitä, minkä ikäisenä koira on sopivan vanha sinne tulemaan.

Ihan ensimmäiseksi. Useimpien koirapuistojen välittömässä läheisyydessä on  yleensä jonkinlaiset ohjeet, jotka jokaisen puistoilijan kannattaisi lukea edes kerran läpi. Tällöin vältyttäisiin monilta ongelmilta. 

Näin kevään lähestyessä äidin karvat nousevat pystyyn huolettomista koiranomistajista, jotka käyvät päivisin/öisin juoksuttamassa kiimaisia narttukoiriaan tyhjässä puistossa. "Ei siellä ollut muita, niin ajateltiin mennä!" tai "jos tämä ei pääse säännöllisesti juoksemaan, niin se kerää ihan älyttömästi energiaa" ovat varmaan yleisimmin kuullut perustelut sille, miksi juoksuinen narttukoira puistoon raahataan. Ehkä vielä fiksumpi vaihtoehto on kuitenkin tuoda (edelleen se kiimainen narttu) tyhjälle tarhapuoliskolle, jos toisella puolella on porukkaa. Siellä sitten iloiset uroskoiranomistajat repivät lapsosiaan irti toistensa kurkusta. Ja toisella puolella nartunomistaja miettii hiljaa mielessään, että onneksi ollaan sentään tällä puolella, kun tuolla toisella puolella meno näyttää aika villiltä. Välillä äiti miettii, mitä ihmisten päässä oikein liikkuu. Ihan oikeasti, kiertäkää niiden kiimaisten yksilöiden kanssa puistot mahdollisimman kaukaa. Älkää tuoko niitä edes siihen aidan toiselle puolelle moikkaamaan.

Toinen ikuisuusongelma ovat nylkyttäjät. Tai ylipäätään jollain tapaa huonosti käyttäytyvät koirat. Tai vielä enemmän mitään tekemättömät omistajat. Äidin mielestä jotain on pahasti pielessä silloin, kun esimerkiksi nartun omistaja saa ojentaa/komentaa/repiä irti koiransa selässä keikkuvaa urosta, kun tämän omistaja on joko a) täysin välinpitämätön tai b) kykenemätön tekemään mitään järkevää. 

Ja kolmas ärsytyksen aihe. Vanhemmat, jotka ottavat lapsensa mukaan puistoon. Ensinnäkin, jos päättää ottaa lapsen mukaan puistoon, tulisi tämän silloin osata käyttäytyä siellä. Ei huutoa, kiljumista, koirien jahtaamista tai ahdistelua. Mutta ihan samalla lailla myös vanhemman tulisi osata käyttäytyä. Vanhempi on aina vastuussa koirasta. Ei ole oikein lasta tai koiraakaan kohtaan laittaa lasta komentamaan koiraa (äiti haluaa lähettää terkkuja sinulle "isähahmo", joka et saanut yli-innokasta koiraasi hallintaan, vaan käskit lapsesi komentaa sitä -huonoin seurauksin tietysti..).

Entä mitä mieltä te lukijat olette siitä, että minkä ikäinen koira on sopivan vanha tulemaan koirapuistoon? Jos yhtään muistatte, niin äiti raahasi Doriksen puistoon heti, kun rokotukset olivat kunnossa. Äiti ja Doris puistoilivat päivittäin, useammankin tunnin kerrallaan. Kaiken lisäksi äiti (tuo ilkeä vanha kanahaukka) hylkäsi pienen kurttunaaman oman onnensa nojaan heti, kun päästiin portin sisäpuolelle. Äiti luotti siihen, että muut koirat osaavat käyttäytyä pennun kanssa: antavat sille anteeksi, kestävät siltä enemmän kuin muun ikäisiltä ja tietenkin myös opettavat sitä koirien tavoille. Ja hyvin meni. Ja menee edelleen. Doris on parin vuoden aikana nähnyt yhtä ja toista ja lähes poikkeuksetta se tulee kaikkien kanssa toimeen. Yli-innokkaat vouhottajat neiti tosin haluaa ensin pistää ruotuun, ennen sen parempaa tutustumista.

Äiti on törmännyt moniin koiranomistajiin, jotka tuovat esimerkiksi vasta kymmenen kuukauden ikäisen pennun ensimmäistä kertaa puistoon, koska "nyt se on kyllin vanha". Toki tuon ikäinen koira on vielä pentu, mutta ei enää niin pentu, etteivätkö muut koirat uskaltaisi vaatia siltä ja sitä jo hieman jurmuuttaakin. Ja yleensä tässä kohtaa omistajat pelästyvät ja haluavat suojella koiralastaan joko lähtemällä kokonaan pois tai pitelemällä sitä sylissä muiden koirien ulottumattomissa (ja tässä kohtaa muutama innokas koira alkaa yleensä hyppimään pennun perässä..)..

Mitä mieltä te olette? Mikä koirapuistokäyttäytymisessä ihastuttaa tai vihastuttaa? Entäpä mielipiteitä tuohon ikäasiaan?

6 kommenttia:

  1. Samoilla linjoilla olen, erityisesti "juoksu-narttujen" suhteen! Niillä ei pitäisi olla mitään asiaa: koirapuistoon, kyläilemään, työpaikoille... (Olenpa itse niin "ilkeä vanha kanahaukka" *hih* että jos juoksuisen nartun omistaja tulee kylään juuri silloin, kun hän tuo vaatteissaan ja sukissaan Artun nenään parhaan tuoksut, yritän välttää tilannetta viimeiseen asti.) Kukaan ei siis tajua, mikä tuska ja vaiva siitä seuraa, kun uroskoira hinkuu ovella ja käyttäytyy levottomasti päiväkausia jälkeenkin.

    Ja kyllä, jos aikoo koiransa kanssa liikkua jatkossakin koirapuistoissa tai muualla muiden koirien lähettyvillä, koirasosiaalisuus pitää oppia ihan pentuna. Heti kun vastustuskyky suinkin sallii. Meillä aloitettiin jo ennen rokotuksia, tutun ja turvallisen koirakamun kanssa. Eikä ole kaduttanut jälkeen yhtään, Arttu rakastaa juuri tuon ensimmäisen kamunsa rotuisia koiria, vaikka muuten oppikin jossain vaiheessa rähjäilemään muille uroksille.

    On totta, että koirat kommunikoivat keskenään parhaiten, ihmisten tehtävä on lähinnä tarkkailla, että kaikki sujuu turvallisesti. Olisi siis itsekin opittava lukemaan koirien elekieltä, silloin pytyisi ennakoimaan ja estämään turhat konfliktit. Mutta siltä varalta, että puistoon tuodaan aina joskus häiriköitäkin, pitäisin pentua aluksi lähietäisyydeltä silmällä, ettei se saa turhia traumoja jostain sekopäästä koirasta.

    Ja vielä kerran kyllä ;) lapset ovat lapsia, aikuisten kuuluu pitää huolta SEKÄ koirista ETTÄ puistoon tuomistaan lapsista. Mutta eihän se mene niin...

    Niin, ja jatkakaa puistoilua ilman pitkiä taukoja. Minä nimittäin tein sen virheen, että jätin puistoilun Artun kanssa jossain vaiheessa, ja sen pitkähkön tauon aikana sillä ei ollut koirakontakteja ainakaan muihin uroksiin. Eipä se sitten enää oikein sujunutkaan, poika oli murkkuiässä elellyt vain emännän kanssa ja otti kovat kierrokset, kun joutui ensimmäisen kerran lähelle toista urosta. Sääli, mutta katsotaan jos ikä tekisi tehtävänsä, ja voitaisiin taas palata koirien ilmoille. Tässä välissä Arttu alkoi vielä suojella meille kotiutunutta Bassea, mutta onneksi se on luopunut jo siitä, kun Basse kasvoi yhtä isoksi kuin Arttu ;))

    Koirapuistoissa on ihastuttanut tosi paljon sellaiset koirien omistajat, jotka auttavat koirien tutustuttamisessa. Kerrankin paikalle tuli uros-bokseri, josta Arttu sekosi. Mutta meillä synkkasi omistajan kanssa heti, kumpikin otti koiransa hihnaan, ja vähitellen tulin Artun kanssa koiran lähelle. Artun kirosanoista lähdin taluttamaan sitä kauemmas, ja taas kun koira rauhoittui ja sai nuuskia omiaan hetken, menimme uudelleen lähemmäs. Ei kulunut viittä minuuttia, kun molemmat koirat olivat vapaana omissa touhuissaan samassa puistossa :)

    Huh, tulipa oikea romaani, mutta aihe oli niin inspiroiva, suoraan sanoen nostatti oman ihastukset ja vihastukset pintaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vau, kiitos pitkästä kommentista! Ollaan selvästikin samoilla linjoilla koirapuistoilun suhteen!:)

      Meillä ei onneksi pidempiä taukoja puistoilusta ole ollut, mitä nyt juoksujen aikaan. Kyllä sen huomaa, että vaikka kyseessä ei ole tuon pidempi tauko, niin Doris ei alkuun osaa oikein käyttäytyä puistossa :D Se on jotenkin ihan pihalla koko ajan. Mutta onneksi se menee sitten ajan kanssa taas ohi.

      Haha, mä vaan paasasin noista huonoista puolista ja unohdin kokonaan mainita hyvät jutut! Me ollaan ainakin saatu paljon kavereita ja ihan ystäviäkin juuri koirapuistosta :) Kyllä siellä itsekin viihtyy paremmin, kun on juttuseuraa!

      Poista
  2. Me käytiin uroksen kanssa heti vaan, ku pysty. Emme enää, kun alako hormoonit liikaa liikkua ja huonojen sattumusten vuoksi. Ekalla kerralla erittäin innokas, jopa riehakas 7kk ikäinen koira juoksi suoraan päin meidän koiraa. Siitä sitten uroksemme rähähti tälle koiralle, ei purru eikä tullu mitään, ilmaisi vaan äänellään,että nyt menit liian pitkälle. Omistaja ei edes tehnyt mitään, mutta haukku meidät, kun meillä on vihanen koira. Toisella kertaa ykskaks terrieri kävi samaiseen koiraamme kiinni korvasta. Tikkejä ei tarvittu eikä onneks elliä. Tämän jälkeen emme menneet, onneksi.Sillä joku aika siitä,oli toinen mäyräkoira tarvinnut tikkejä, mutta oli jäänyt henkiset arvet, kun toinen koira kävi päälle.

    Meillä myös uros säikähti näitä niin,että jokaisen koiran kohdalla alako räyhääminen. Meidän sosiaalinen herkkis muuttui vieraita kammoksuvaksi:(

    Nuorimmaista emme ole vieneet kovinkaan monta kertaa puistoon. Kaverin koiran kanssa ollaan käyty, kun puistossa on vähä kavereita. Kerran oli vaan meijän narttu (ei ollut juoksuja tiedosakaan) ja muut uroksia. Nooh jokainen yritti kiivetä selkään ja lopulta urokset tappeli keskenään. Sittemin ei olla käyty, kun koira kaverien luona.

    Nuorimmainen on vielä epävarma vieraita ihmisiä ja koiria kohtaan, joten haukkuu niitä. Tähän ollaan saatu hyviä neuvoja kurssilla ja siellä harjottelemme siedätystä. Opetetaan omistajaa kehumaan koiraa, kun hiljaa eli käännetään epäluottamus luottamukseksi niin,että luottaa minuun vaikeissa tilanteissa :) Ehkä sitten voidaan käydä koirapuistossa, mutta ensin nämä asiat kondikseen ettei tule traumoja siitä,että mamma ei huolehdi pienestä. Kun koskaan ei tiiä miten siellä menee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi harmi, teillä on kyllä ollut huonoa tuuria matkassa :/ Unohdin muuten ärsytyksiini listata ihmiset, jotka eivät osaa lukea koiria/muutenkaan ymmärrä niiden käyttäytymistä (kuten juuri tuo, joka vaan haukkui teidät pystyyn).. :/ Ja nuo henkiset arvet on useinkin niitä kaikkein vaikeimpia parantaa..

      Tsemppiä teille nuorimmaisen(kin) kanssa! :)

      Poista
  3. Nelli pääsi koirapuistoon kun rokotukset oli kunnossa. Heti ensimmäisenä kertana puistossa oli pari koiraa jotka innoissaan olivat Nellin selässä. Omistaja kysyi onko Nellillä juoksu (no ei....) eikä komentanut koiriaan ollenkaan. Minä siinä sitten hätistelin innoikkaimpia kauemmaksi koska Nelli oli vain ihmeissään.

    Vähän kun tuli ikää niin Nelli alkoi komentaa uroskoirat pois kun yrittivät selkään. Se ei tarkoita että koira olisi vihainen! Niin pitääkin koiran käyttäytyä, miten muuten se ilmoittaisi että mene kuuseen siitä.

    Minua ärsyttää se että pienten koirien puolelle tullaan ison koiran kanssa ("tämä on ihan kiltti mutta tuolla toisella puolella on koira jonka kanssa tämä ei tule toimeen").

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo selkään hyppivät urokset ovat kyllä niitä raivostuttavimpia! Vielä enemmän karvoja nostattaa juurikin ne "emme tee mitään" -omistajat ja siinä saa sitten itse olla komentamassa muiden koiria..

      Meillä myös Doris oli aluksi aina muiden alla, mutta kun ikää on tullut lisää, niin enää ei tarvitse olla huolissaan. Hyvin pitää neiti puoliaan, eikä sen selkään kukaan juuri enää edes yritä!

      Poista