Sadepäivät parhaan ystävän seurassa

Keskiviikkoiltapäivänä satoi kaatamalla ja ukkostikin niin lujaa, että Doris koki parhaaksi painua iskän ja äitin sängyn alle piiloon. Kesken pahimman tutinan ja paniikin ovikello kuitenkin soi. Hieman ihmeissään Doris suostui tulemaan ovelle vieraita vastaan.

Ja voi mikä onni sieltä kävelikään sisälle! Honey! Ja vieläpä "yökyläkassin" kanssa! Hännät vispasivat, kielet lipoivat ja tassut sutivat lattialla. Ukkonen sai Doriksen mielestä pauhata ihan rauhassa, nyt oli paljon tärkeämpää tekemistä! Honeyhoneyhoney!

Äiti ei ole koskaan nähnyt koirakaveruksia, joilla klikkaisi niin hyvin yhteen kuin tällä parivaljakolla. Ne kävelevät kylki kyljessä, kurnuuttavat toisiaan ja nukkuvat epämääräisessä läjässä lattialla. Koko ajan tapahtuu, mutta silti on niin hiljaista ja kaaoskin kohtuullisen hallittua ;) Yleensä Dodon koirakaverit kun ovat hieman.. energisempää sorttia: rullalle menneitä mattoja, merkattuja päiväpeittoja, kuopille kaivettu takapiha... 

Ainoa, mistä koiruuksille tuli hieman sanomista, oli Honeyn tötterö (, jota pidettiin siis öisin ja silloin, kun koirat jäivät kaksin). Ensin Doris tuntui lällättelevän tötteröpäälle, mutta sitten pienen mustan silkkiturkin päähän iski ajatus siitä, että tötterö saattaisi tuoda Honeylle enemmän sääliä tai huomiota(ja erityisesti niitä sääliherkkuja!). Niinpä Doris kävi välillä kiskomassa tötteröstä. "Anna se tänne!". Toistaiseksi trötö on kuitenkin pysynyt joko Honeyn päässä tai sitten hyllyssä turvassa mäyräkoiralta ;)

Äiti ja iskä ovat tunteneet olonsa ulkopuolisiksi ja epätoivotuiksi nämä pari päivää. Honeylla ja Dodolla kun tuntuu olevan ihan omat jutut meneillään - sellaiset, joista ei muille (ainakaan kaksijalkaisille) kerrota.. No, eiköhän se äitin syli ja iskän leikkiseura sitten taas viimeistään kelpaa, kun Honeyn on aika pakata yökyläkassi ja suunnata takaisin omaan kotiin.

Onni on oma paras koiraystävä.