maanantai 26. elokuuta 2013

Hoitokoiran hölmöilyt

Onnenpekka Doris pääsi jälleen nautiskelemaan saareilusta Honeyn ja Elviksen kanssa huimaksi kahdeksi viikoksi! Neiti reissasi jälleen ihan yksin, ilman vanhuks.. siis vanhempia (, rajoja ja kuria). 

Äidin ja iskän onneksi saari ei kuitenkaan enää kuhise lokin- ja joutsenenpoikasia tai vaappuvia merihanhilapsukaisia. Rauhasta ei kuitenkaan ole ollut tietoakaan, sillä Doris on kyllä osannut järjestää ohjelmaa ihan itsekin. Milloin se on haastanut Honeyn myyräjahtiin (tietysti nukkumaanmenoaikaan), milloin taas huolestuttanut kaksijalkaisia katoamistempuillaan.

Tekstiviestit ovat lennelleet äidin ja "hoitotädin" välillä melko tiiviistikin nämä kaksi viikkoa. Äiti päätti kerätä tänne parhaimmat palat hoitojaksolta. Tässä teille sitä aidointa Dorista ;)

(14.8.2013 klo 8.51) "Sataa ja koirat herättivät mut 7.30 ja istuivat ruokajonossa :) Niiin kova nälkä :) Söivät, eivätkä menneet edes ulos kun satoi, ja painuivat takas nukkumaan." 
- Oikea aamupala-aika on siis puoli tuntia myöhemmin. Ja niin dorismaista herättää kaksijalkaiset vain ruokkimaan prinsessa, ja painua sen jälkeen petiin jatkamaan unia..

(15.8.2013 klo 10.40) "Dodo tuli äsken juosten mun luo, kun pelästyi puuta hakkaavaa tikkaa. Se on niin pelottava :) Nyt hyppäs korituoliin nukkumaan, siellä on turvallista olla :)"
- Mamman ja papan eräkoira <3

(15.8.2013 10.45 jatkoa edelliseen..) "Niin, hän on oikein pieni nössö välillä, niin kuin Honeykin. Kaikki on pelottavaa, jos on jotain uutta :) Elvis on vaan lunkina ja pienet usein juoksee hänen luo suojaan."
- Doris on kyllä tavannut tikan ennenkin.. Ehkä saaritikat sitten ovat miljoona kertaa pelottavampia ja isompia? Sellaisia tappajalintuja, jotka hotkii mäyriksiä välipalaksi?  

(15.8.2013 19.58) "Prinsessa D nukkuu ulkona tuolissa. Ne on olleet koko päivän myyräjahdissa. Heillä on niin tärkeä projekti."
- myyräjahtiin osallistuivat siis luonnollisesti vain Doris ja Honey. Elvis (fiksuna koirana) ei moisesta välitä.

(18.8.2013 klo 19.07) "Sun täytyy kyllä hankkia Dodolle kans tommonen laatikko kuin Honeylla. Nyt Doris meni sinne taas nukkumaan ja illalla joudun ottamaan hänet pois, et Honey pääsee nukkumaan!"
- äitin ja iskän pikku talipallo on siis mennyt ryöväämään Honeyn pedin itselleen...

Ja kaiken tämän kamaluuden keskellä hoitotäti neuloi Dodolle vielä ihka oman "saaripeiton", johon tuli asiaankuuluva kirjailu "Princess D". Doris kiitti hoitopaikasta omalla erikoisella tavallaan... Tiputtamalla Honeyn kalliolta mereen.. *syvä huokaus*



4 kommenttia:

  1. kummitädin prinsessa <3 :)

    VastaaPoista
  2. Tikka on Pelottava. Siellä se jossain korkeella nakuttaa eikä sitä näy ollenkaan... Hieno tuo peitto!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tikat ON pelottavia! Ja peitto on ihan mahtava! Edelleen täällä sitä ihaillaan :)

      Poista