Mökkiterkut!

Taas on yksi ihana viikonloppu mökillä vietetty. Pikku neiti on saanut haukkua majavaa (ja kuurouttaa siinä samalla kaikki kaksijalkaiset), maata veneessä ja jahdata kaloja. Kuvia piti reissusta ottaa ainakin miljoona, mutta jotenkin äiti vaihtoi täysin vapaalle ja jätti kameran useimmiten sisälle odottelemaan.. 

Muutama asia kuitenkin mökkireissulla ihmetytti:

1. Miten lujaa mäyräkoira voikaan kuorsata?

2. Onko normaalia, että äidin kädessä on vesikellot, kun tämä on yrittänyt estää mäyräneitiä syöksymästä majavaherran kimppuun?

3. Miksi jänikset ja muut villieläimet (joutsenet, haukat, sorsat..) syöksyvät maalta/ilmasta/vedestä aina suoraan koiran nokan eteen (josta seuraa, että äidillä on kohta muutama hassu vesikello kädessä lisää)?

4. Miksi Doris pelkää ukkosta lattialta, mutta jos se pääsee pehmeälle sohvalle peittojen ja tyynyjen alle, pelko yhtäkkiä katoaa?

5. Miksi kaikki aina jotenkin kääntyy niin, että asiat tehdään mäyräkoiran tahtomalla tavalla? Esim. veneillään järvellä tuntitolkulla vain sen takia, ettei haluta herättää veneenpohjalla onnellisena lököttelevää mustaa pantteria.. 

6. Miksi Doris "luonnon helmassa" muuttuu täydelliseksi ulkoilmakoiraksi (, joka haluaa herätä ennen auringonnousua ja hengailla vaikka vesisateessa ulkona), kun kaupungissa se makaa päivät pitkät tyytyväisenä kopassaan?

Mäyräkoiraa ei vain voi ymmärtää.. 

Alla pari huonolaatuista kännykkäotosta:

Mökkireissu.

Levänneenä, laukkujen purkamisen jälkeen on hyvä palata jälleen blogin pariin :) Reissu sujui mukavasti, yhtä pureskeltua flexiä lukuunottamatta.. 

Kuuden tunnin ajomatkalla äiti tajusi varsin pian joutuneensa takapenkille istumaan, kun Doris valtasi etupenkin iskän vierestä. Pyllynlämmitin vain päälle, niin koira koisasi koko matkan perille asti. Muutaman kerran se ärähti, kun iskä laittoi radion liian kovalle tai hidasteli turhaan risteyksissä. Unistaan huolimatta mäyris oli siis koko ajan tilanteen tasalla.

Mökillä Doris päätti, ettei nuku korissaan ollenkaan. Se nimittäin bongasi heti pehmoisen sohvan, joka oli kuin tehty mäyräkoiran aamu-, iltapäivä- ja yöunia varten. Iskän ja äitin kieltelyillä ei paljoa ollut merkitystä, Doris nukkui sohvalla. Tai vaihtoehtoisesti iskän ja äidin sängyssä joko niin, että se makasi jomman kumman tyynyllä tai sitten se hätisteli pyörinnällään kaikki pois ja valtasi koko sängyn itselleen.

Doris toimi myös mökkivahtina. Se muisti ilmoittaa joutsenpariskunnasta, varpusista, lokeista ja ahvenista, mutta ohi menevät soutajat se unohti mainita. Ne olivat ihan tylsiä. 

Pienellä suostuttelulla äiti ja iskä saivat Dorikselle myös pelastusliivit päälle. Neiti ei ollut läheskään niin innostunut kuin omistajansa, kun nämä päättivät yhdentoista jälkeen illalla lähteä soutelemaan järvelle. Doris kun olisi mieluummin katsonut SATC:a ja jännittävää jaksoa, jossa Carrie ja Kiho ensi kertaa eroavat. Tämä olisi sopinut draamanjanoiselle mäyrikselle miljoona kertaa paremmin, kuin kylmässä veneessä istuskelu tuulisella järvellä.

Möksähtänyt mäyris.

Huomatkaa säälivä ilme: 'Ettekö millään voisi jättää minua lämpimään mökkiin, upottavalle sohvalle SATC:n ääreen?'

Kaikista parasta mökillämme on kuitenkin noin kilometrin pituinen hiekkaranta. Doris oli seota onnesta, eikä millään osannut valita, mistä kohtaa olisi ruvennut kaivamaan! Hiekkaa oli joka paikassa! :) Vaikka kuvat onkin hieman tärähtäneitä (johtuen siitä, että äiti the kuvaaja nauroi kippurassa riemuidiootti-koiralleen), niin voitte kuvitella tonne hiekalle maailman onnellisimman mäyriksen, joka sai vain kaivaakaivaakaivaajakaivaa. Niin joo, välillä se muisti myös äidin ja isän olemassaolon tuomalla keppejä ja käpyjä heiteltäviksi..