tiistai 29. maaliskuuta 2011

Normipäivä

Voi kyllä sanoa, että Doriksen myötä on tullut testattua sellainenkin asia kuin miten vähällä unella aikuinen ihminen pärjää!:) Ollaan molemmat V:n kanssa sellasia unikekoja, ettei kahdeksan tuntia unta oo riittänyt ikinä! On ollut jännä huomata, että kyllä niillä parinkin tunnin yöunilla pärjää - ainakin muutaman päivän. Sitä paitsi silmät ristissä vammaillessa päivät tuntuu kuluvan yllättävän nopesti ;)


Hassua, kun taloutta pyörittää koira. Enkä tarkoita tällä sitä, että Dorre jotenkin pompottelis meitä/ei osattais pitää sille kuria, vaan että nyt pitää kaikki miettiä koiran mukaan. Tyyliin "kello on noin paljon, en voi lähteä shoppailemaan, koska Doris täytyy ruokkia tunnin päästä" tai "ei voidakaan nyt tuulettaa taloutta joka päivä, ettei Dorrelle tuu kylmä". 


Hassua sekin, ettei ole tullut mitään mökkihöperyyttä näiden viiden päivän aikana. Pieniä oireita kuitenkin on, sillä kun käytiin äsken V:n kanssa yhdessä kaupassa (mitä luksusta!), ni tuntu että olis ollut jollain etelänlomalla! :P


Mutta Dorren puolustukseksi voi kyllä sanoa, että se on oppinut hyvin talon tavoille! Oli niin ihanaa, kun äsken siivouksen jälkeen makoiltiin kaikki kolme tossa lattialla. Doris tietysti meikäläisen vatsan päällä kovaan ääneen tuhisten :)


Nyt Valtteri lähtee hakemaan Karoa ja Teemua. Dorrelle taas kaksi alamaista lisää loppuviikoksi ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti