sunnuntai 3. heinäkuuta 2011

Draamaa mäyräkoiran tapaan.

Ei ole sellaista asiaa tai hetkeä, etteikö Doris saisi (draama)teatteria pystyyn. Tänään se oli korvienpuhdistus. Kun ainetta runtattiin korviin, Doris makasi kuin teurastettava sika iskän sylissä. 'Tehkää mitä haluatte, anteeksi että ylipäätään olen olemassa'. Itsesääliä Doriksen tyyliin siis. Mutta heti, kun operaatio saatiin päätökseen ja äiti ja isä olivat valmiita palkitsemaan urhean uhrilampaansa, Doris vetäytyikin dramaattisesti tuolin alle, eikä ollut kuulevinaankaan kutsuhuutoja, saati että olisi edes katsonut herkkuihin päin. Iskän yritys napata kiukutteleva pikku prinsessa syliinsä oli neidille selvästi liikaa. Topakasti (sopivasti tömistellen ja välillä taakseen katsellen sellaisella 'kai te huomaatte että poistun tilanteesta?' -ilmeellä varustettuna) Doris päätti linnoittautua omaan petiinsä keittiöön. Siellä se makasi vartin verran, täysin kuurona ja sokeana ulkomaailmalle. 


Lopulta iskä sitten päätti, että temppuilu saa riittää ja nappasi Doriksen kainaloonsa painuakseen koirapuistoon. Niin, kainaloon. Korvienpuhdistuksella 'pilattu' koiramme kun ei suostunut ottamaan enää askeltakaan.

7 kommenttia:

  1. :DDDD Teillä on OIKEA mäyräkoira! x)
    Ihana Doris. Voih, tässä nainen Ossin ja Maunon makuun! ;D

    VastaaPoista
  2. Dorishan on varsinainen drama-queen :D
    Leppyikös tyttö koirapuistossa?

    VastaaPoista
  3. Voi Dorista, kun ei osaa nauttia korvien kaivelusta :)
    Kun kysyn Artulta, putsataanko korvat, se menee sohvalle kyljelleen ja on ihan hievahtamatta, kunnes saan korvan putsattua ja käännän sen toiselle kyljelle ja putsaan toisenkin korvan. Kun sanon "valmis", koira saa mahdottoman hepulin, johon kuuluu nenän pyyhkiminen pitkin mattoja ja säntäily ympäri kämppää. Niin erilaisia nämäkin mäyräpötkylät voi olla ;)

    VastaaPoista
  4. Wiivi: Meillä tosiaankin ON Mäyräkoira isolla M:llä :D Hahaa. Olisipa hauskaa, jos nämä kolme kauhulapsosta joskus jossain tapaisivat? ;)

    Ellieli: Sitä se nimenomaan on! :D Niin hyvässä kuin pahassa.. Omistajatkin jäävät kauas taakse moisesta draamailusta :P Doris ei suinkaan HETI leppynyt koirapuistossa, vaan vältteli ihmisiä parhaansa mukaan loukkaantuneesti tuhisten.. :P Jossain vaiheessa alkoi kuitenkin janottaa sen verran, että Doriksen oli 'alistuttava' ja tassuteltava ihmisten ja vesiastian luo :P Toki se aika ajoin muistutteli huonosta kohtelustaan, mutta pääasiallisesti se kuitenkin (kai?) leppyi tuolla puistossa :P

    Mai: Mitä ihmettä? :D Ihana Arttu <3 Haluaisiko se tulla opettamaan Dorikselle käytöstapoja? ;)

    VastaaPoista
  5. Tota en ole vielä yrittänytkään. Kiitos vinkistä, draamaqueen ;)

    VastaaPoista
  6. Haha. Ihan kuin Milo. Ei tarvitse sanoa kuin korvat ja lähteä kaapille päin missä nämä puhdistusmönjät sijaitsee, Milo lähtee korvat luimussa makkariin päin. Se inhoaa korvien ja silmien puhdistusta, no eipä se kynsienleikkuukaan sen mukavampaa ole. Sitten kun hommat on hoidettu, Milo suuntaa makkariin eikä meinaa tulla sieltä pois ollenkaan :D Herkut kyllä haetaan nopeasti ja taas suunnataan kilkkeesti takas mököttään :D

    VastaaPoista
  7. Myrsky: Ollos hyvä vaan ;)

    Veera ja kumppanit: Hahaa. Ihanaa, ettei Doris ole ainoa laatuaan ;) Tosin meillä ei edes nuo namit kelpaa pahimman loukkaantumispuuskan aikana :D

    VastaaPoista