Elämää teini-ikäisen (mutanttininjakilpikonnan) kanssa

Hetki sitten teini-iän ohittaneen äidin lapsukainen on itse nyt teini-iässä. Jaa mistäkö sen huomaa?

Kotiintuloaikoja (eli puistoiluaikoja) ei enää noudateta

- Koirapuiston portilla äiti sanoo, että kotiin lähdetään sitten puolisen tunnin kuluttua. Doris kuuntelee ja istuu nätisti, on selvästi ymmärtänyt. Silti, puolen tunnin kuluttua äiti saa huutaa kuuroa koiraansa kurkku käheänä ja juosta itsensä hikeen yrittäessään metsästää (tässä tapauksessa) varsin ripeäliikkeistä teini-ikäistä.

Pojat, pojat, pojat...

- Äiti ja isä ovat kasvattaneet Dorista alusta asti yksiavioisuuteen. "Yksi poika kerrallaan, ei pyöritetä useita samaan aikaan" ovat vanhemmat painottaneet. Doris on kuunnellut ja totellut - aina näihin päiviin asti. Nyt äiti saa hävetä silmät päästään, kun pieni hormonihirviö liehittelee koirapuistossa kymmentä urosta kerralla, juosten toisen luota toiselle.

Äitiä epäilyttää sekin, että aina kun Biff tulee kyläilylle, sulkeutuu teinipari toiseen huoneeseen, valvovien silmien ulottumattomiin.. "Me halutaan olla rauhassa".

Kapinointi

- Kaikkia blogia pidempään seuranneet tietävät kyllä, miten omapäinen ja omanarvontuntoinen pikku neiti Doris oikein on. Tällä hetkellä tilanne (äidin mielestä) on se, että tuon Doriksen aiemman kovapäisyyden voisi kertoa 100 000 000. Vähintään. Tällä hetkellä Doris on siis täysin kuuro, sokea ja uusavuton mitä tulee tottelemiseen. Mutta jos joku yrittää hiippailla keittiöön, on suuri metsästäjä heti valppaana ja valmiina tarvittaviin toimenpiteisiin (kuten istumaan, antamaan tassua jne.) makupalojen puolesta! 

Vuorokausirytmi päälaellaan

-Kunnon teinin tapaan Doriskin mieluummin nukkuisi iltapäivään ja valvoisi aamun pikkutunneille asti. Ulkona tekee mieli hyppiä yömyöhään, useimmiten poikien kanssa. 

Samassa yhteydessä voisi mainita myös kilarit, jotka neiti vetää aina, kun se kesken makeimpien unien (lue: äiti pelkää, että Doris on kuollut, vähintäänkin pyörtynyt, kun kello on kaksitoista, eikä toinen ole vieläkään osoittanut elonmerkkejä) väkisin raahataan ulos.

Vanhempien häpeäminen

-Doris on alkanut myös hävetä vanhempiaan. Äiti tai isä eivät ole enää ollenkaan niin kivoja/tärkeitä/rakkaita kuin aiemmin. Siispä, jos joku muu koirapuistossa huutaa omaa koiraansa, on neiti heti menossa sinne (makupalojen toivossa tietenkin). Äitiä Doris ei usein ole tuntevinaankaan ja vaivautuu selvästi, jos vanhemmat kertovat Doriksen olevan heidän oma kullannuppunsa.

Vääristynyt kehonkuva

-Doriksen kehonkuva on todella todella vääristynyt. Neiti peilailee itseään jatkuvasti rakkauspeilistään ja näyttää selvästi loukkaantuneena miettivän, että sitä on pidetty nälässä. Doriksen katsoessa peilistä näkyy nääntynyt koira kylkiluut törröttäen. Äidin ja isän silmissä neiti on kuitenkin symmetrinen pallo, pieni pullukkapallukka, jonka ruokamäärää ei missään nimessä tule nostaa. Tästä sitten seuraavat teiniangstit, kun vanhemmat eivät teekään Doriksen mielen mukaan. Ja voi, jos Doris vain kykenisi, niin tässä taloudessa paukkuisivat ovet todella kovaa ;)

Peeäs. Doriksesta tuli tallikoiran sijaan hevosajuri... -.- Pahoittelut tätiratsastajalle ja hänen komealle suomenhevoselleen, juu meidän Doris se siellä jaloissa pyöri, paimensi, ärsytti, jahtasi...