torstai 20. kesäkuuta 2013

Kun kaikki kääntyi päälaelleen...

(Tapahtunut 18.-19.6.2013. Toivon, että jaksatte lukea pitkän tekstin. Jakakaa tätä eteenpäin! Ei anneta tapauksen unohtua: näin ei saa käydä enää yhdellekään viattomalle eläimelle - tai ostajalle.)

18.6.2013 selasimme ystäväni kanssa netistä myyntikoiria. Huomasimme ilmoituksen parin kuukauden ikäisestä saksanpaimenkoiraneidistä. Jokin ilmoituksessa vain kolahti. Ystäväni soitti, ja he juttelivat myyjän kanssa pitkään. Myyjä kyseli, millaiseen paikkaan pentu pääsisi ja ystäväni kertoi niin hyvin kuin osasi englanniksi vain kertoa. Myyjä vaikutti innostuneelta, mutta sanoi, että oli muitakin kiinnostuneita. Toinen perhe olisi tulossa katsomaan pentua kuuden aikaan illalla. Kello oli silloin vasta vähän vaille kaksitoista päivällä, ja ystäväni sanoi, että lähtisimme heti tulemaan ja olisimme paikalla vajaan tunnin päästä.

Saavuimme myyjän luo. Puutalo, oma piha ja puutarha. Lasten leluja siellä täällä, hieman pitkäksi venähtänyt nurmikko. Takapihalta luoksemme saapui mies kummastunut ilme kasvoillaan. Ei kuulemma tiennyt, että olimme tulossa. Emme muka olleet sopineet tapaamista. Suostui kuitenkin näyttämään koiran meille.

Siellä se oli. Takapihalla auringonpaahteessa. Ilman vettä. Pitkän narun jatkona. Mies nappasi koiran mukaansa ja pyysi meitä sisälle. Siellä pentu sai ruokaa. Makkaraa ja muroja lautaselle. Vettä ei näkynyt vieläkään. Kun pentu oli syönyt, siirryimme kaikki olohuoneeseen. 

Ruuasta piristynyt pentu hyppi ja loikki sinne tänne, esitteli meille muutamia lelujaan ja haukkasi ohimennen kädestä - niin kuin pentukoirat tekevät terävillä naskaleillaan. Ystäväni sai verta vuotavia haavoja, mutta se ei haitannut. Pentu oli suloinen. Hieman reppana pitkine honteloine koipineen ja suurine kysyvine silmineen. 

Miehen mielestä pentu riehui liikaa. Se sidottiin lyhyellä narulla seinään kiinni. Ei vettä edelleenkään tarjolla. Mies selitti, että koira oli liian villi, ja että sitä pitäisi komentaa ihan kunnolla. Se pitäisi jättää rauhoittumaan. Loimme ystäväni kanssa tietäviä katseita. Ei tarvittu sanoja. Pentu oli saatava pois täältä - hinnalla millä hyvänsä.

Pyysimme saada nähdä koiran rokotustodistuksen. Saimme käteemme passin, josta selvisi, että koira oli tuontikoira. Passiin merkattu syntymäaika ei ollut se, minkä mies oli meille sanonut. Tarina alkoi rakoilla. Koira oli vasta parin kuukauden ikäinen. Silti se oli kuulemma ollut perheellä jo useamman viikon. Tässä ajassa perhe oli kyllästynyt koiran vilkkauteen ja jatkuvaan pureskeluun. Rokotukset näyttivät epämääräisiltä, tai oikeastaan tarkemmin sanottuna, niitä ei ollut. Kukaan muu ei ollut soittanut koirasta, vaikka mies oli puhunut muistakin kiinnostuneista ihmisistä.

Sitten alettiin keskustella hinnasta. Myyjä ei aikonut laskea sitä. Ystäväni sanoi maksavansa koirasta nyt puolet ja loput kuukauden kuluttua. Tekisimme kaupasta kunnon sopimukset. Mies suostui. Sanoi vielä, että olisi voinut pudottaa hintaa, mutta vaimo ei antaisi siihen lupaa. 

Näillä puheilla lähdimme nostamaan rahaa. Matkalla kävimme ostamassa koiralle vettä ja ruokaa ja soitimme eläinlääkärille. Toisimme sinne koiranpennun, jonka rokotuksissa oli jotain hämärää. Emme saaneet varsinaista aikaa, mutta eläinlääkäri lupasi tarkistaa passin jossain välissä. Siinä vaiheessa murehdin vielä koiran likaisia korvia ja surullisia silmiä.

Palasimme talolle. Koira oli edelleen sidottuna seinään. Hihna oli kiertynyt sen etutassujen ympärille niin, ettei se päässyt ylös. Mies halusi ottaa kuvia koirasta ja pienestä lapsestaan. Sanoi, että nyt oli hyvä hetki, kun koira ei päässyt hyppimään. Kuvat otettiin, mutta hihnaa ei irrotettu etutassuista. Sanoimme haluavamme koiran syliimme. 

Kauppakirjaa alettiin väsäämään. Vaimo oli ilmestynyt jostain paikalle. Kysyimme hinnasta, suostuisiko hän jonkinlaiseen alennukseen. Ei kuulemma, sillä mies oli sen ajat sitten päättänyt. Nainen tarjosi meille kynää ja paperia, voisimme kirjoittaa siihen tärkeimmät asiat kauppaa koskien. Vaadimme saada tehdä sopimuksen tietokoneella. Ajokortit kaivettiin esiin. Nainen ei muistanut, miten miehen nimi kirjoitetaan. 

Emme tienneet silloin, että se printattu paperinpalanen tilinumeroineen, päivämäärineen ja henkilötietoineen koituisi myöhemmin pelastukseksemme. Epäilyksistämme huolimatta se tuntui vielä silloin liioitellulta ja dramaattiselta. Kun paperit sitten oli allekirjoitettu, nainen kysyi, millaiseen kotiin koira pääsisi.

Koira kainalossamme kiipesimme autoon. Perhe ei hyvästellyt sitä mitenkään, ei toivottanut hyvää jatkoa. "Jumalan siunasta", olivat miehen viimeiset sanat.

Ennen eläinlääkärille menoa pissatimme ja juotimme pennun. Se joi, joi, joi aina vaan. Se nuoli vielä viimeiset pisaratkin. Sen jälkeen astelimme alakertaan eläinlääkärin luo. 

Odotustilassa pentu oli rauhaton. Se haukahteli, vinkui ja kiskoi joka paikkaan. Ulko-ovi aukesi ja viereemme istahti mies, jolla oli kissa kantokopassaan. Parantumaton sairaus, viimeinen matka. Niin mies kertoi. Siinä vaiheessa ajattelin, miten hullua elämä onkaan. Siinä, vierekkäin eläinlääkärin odotustilassa, kaksi nelijalkaista: toisen matka loppusuoralla, toisen vasta aluillaan. 

Voi miten väärässä olinkaan. Tässä vaiheessa emme vielä tienneet, että aivan kohta, seuraavan tunnin sisällä, kissa ja koira molemmat matkaisivat pois luotamme. Peräkanaa, kissa kivuttomasti ja arvokkaasti astellen, koiranpentu perässä honteloine koipineen ja suurine tassuineen hoippuen. 

Eläinlääkäri tuli vilkaisemaan passia. Nainen selasi sitä edestakaisin. Sivut olivat liian valkoisia. Liian tyhjiä. Hän pyysi meitä täyttämään esitietolomakkeen. Tässä saattaisi nyt kestää.

Kissa omistajineen pyydettiin sisään. Kurkkua kuristi.

Hetken päästä mies tuli takaisin. Kantokopasta pilkotti musta muovipussi. Kyyneleet virtasivat kaikkien poskilla. Toivotimme miehelle jaksamista ja voimia, hän taas meille onnea uuden perheenjäsenen kanssa. Ja sitä onnea olisimme todellakin tarvinneet. Puoli tuntia myöhemmin mekin nimittäin olisimme samassa tilanteessa, silmät itkusta turvonneina. Me vain emme saisi pienen koiran ruumista mukaamme. Me emme koskaan pääsisi hautaamaan sitä tai sanomaan edes kunnolla hyvästejä. Emme kertomaan, miten pahoillamme kaikesta olimme ja miten olisimme tehneet mitä tahansa muuta sen eteen, jos se vain olisi ollut mahdollista.

Miten lyhyessä ajassa eläimeen voikaan kiintyä. 

Meidät kutsuttiin sisään huoneeseen. Koiralla ei ollut rokotuksia. Ei ainuttakaan. Passissa olevat tarrat olivat peräisin punkkilääkkeestä. Entäs rabies-rokote, yritimme vielä. Epätoivo kuulsi läpi kummankin äänestä. Eläinlääkäri pyöritteli päätään. Silloin me molemmat tiesimme. Ei olisi vaihtoehtoja.

Rintaan sattui. Oli vaikea hengittää. Ja kaiken tämän kaaoksen keskellä nukkui pieni pehmeäturkkinen koiralapsi. Ensimmäistä kertaa koko päivänä se nukkui rauhallisesti ja luottavaisesti. Voi kumpa se saisi lähteä siitä, jatkaa vain uniaan. Kumpa sitä ei tarvitsisi enää herättää.

Eläinsuojeluvalvoja saapui. Kertoi faktoja, vastasi ymmärtäväisesti kysymyksiimme. Vierailimme Eviran sivuilla ja selvitimme asioita. Esiin nousi pelko mahdollisesta raivotautitartunnasta, sehän oli purrut naskaleillaan reikiä käsiimme. Olo oli turta. Nappasin sanoja sieltä täältä. Väärennetty passi. Liian nuori koira. Pentutehtailu. Ruumiin lähettäminen Eviralle tutkittavaksi. 

Kasa ruskeita pahvilaatikoita tuotiin huoneeseen. Mahtuisi varmasti tuohon pienimpään. 

Tuli aika saattaa pentu ikiuneen. Kaikki kävi niin äkkiä. Olisi tehnyt mieli huutaa, mutta ääntä ei tullut. Olisin halunnut vielä haudata kasvoni pennun pehmoiseen turkkiin ja kertoa sille, että nyt se pääsee parempaan paikkaan. Paikkaan, jossa sitä odottaa moni muu rakas koiruutemme. Ne kyllä pitäisivät pienestä huolen. Se ajatus auttoi edes vähän.

Itseään on niin helppo syyttää. Olisi pitänyt vierailla Eviran sivuilla ennen ostopäätöstä. Olisi pitänyt ymmärtää jotain siitä romaniankielisestä passista. Olisi pitänyt soittaa eläinsuojeluun heti, vaikka lopputulos olisi siltikin ollut sama.. 

Mutta silti.. Olisimmeko tehneet mitään toisin? Vaikka olimme tajunneet, että myyjissä ja koko jutussa oli jotain hämärää, emme silti halunneet jättää pentua sinne enää hetkeksikään. Vaikka epäilimme rokotuksia, otimme koiran silti mukaamme. Kuiskimme kauniita sanoja sen suuriin korviin ja lupasimme sille paremman elämän. Sen lupauksen me todella pidimme - tosin täysin eri tavalla, kuin mitä olimme ystäväni kanssa alunperin ajatelleet. Ei tullut koirapuistoreissuja, ei uimista meressä, ei koiraystäviä. Tuli vain ikiuni ja jäähyväiset. Ja pieni toivo sydämiin siitä, että se löytäisi rakkaat enkelikoiramme ja kertoisi niille terveisiä. 

Kiitos eläinlääkäreille, eläinsuojelulle ja poliiseille. Kiitos, että otitte tapauksemme omaksenne. Kuuntelitte, selititte ja ymmärsitte. Kiukkumme, vihamme ja suuren surumme. Kiitos.  


Lepää rauhassa, Sherie. 


(Koko tapauksen ajan saimme apua poliisilta ja eläinsuojelulta. Heidän neuvojensa ja kauppakirjamme ansiosta ystäväni sai rahansa takaisin - myös lopetusrahan. Sen suhteen ei ollut mitään epäselvyyksiä, ja asia on osaltamme loppuun käsitelty. Tärkeää kuitenkin oli, että kaikesta huolimatta veimme asian loppuun saakka: olimme heti yhteydessä viranomaisiin jne.

Kaiken jälkeen kysyimme myyjältä, miten koira oli tullut Suomeen. Autokyydillä kuulemma, monen maan kautta. Yhdelläkään rajalla ketään ei ollut kiinnostanut. Lisäksi he olivat muka soittaneet Suomen Tulliin, josta heidän mukaansa oli sanottu, ettei koira tarvitsisi rokotteita ja että kaikki olisi hyvin. Uskokoon ken haluaa.)

66 kommenttia:

  1. Järkyttävää! :( Saako linkittää facebookiin?

    VastaaPoista
  2. Hurja tarina ja varmaan liian yleinen.

    VastaaPoista
  3. Karmea tarina ja niin surullinen :(

    VastaaPoista
  4. Voi ei, tippa silmissä tätä luin. Jo heti alkumetreiltä arvastin, että pentutehtailusta taitaa olla kyse, ja vesikupin puuttuminen vahvisti asian. Ei kukaan jätä koiraa ruoatta saati vedettä! Ei kukaan! Törkeää!

    Jälkeenpäin on turha jossitella, että jos olisin tehnyt toisin, jättänyt koiran ostamatta ja ilmoittanut vaikka poliisille tai eläinsuojelijalle. Siinä tilanteessa taitaa tunteet tulla etusijalle, haluaa saada sen koiran pois sieltä huonoista oloista. Vaikka näistä tapauksista kuinka varoitetaan netissä ja lehdissä. Mutta kokemus opettaa, ja tuskin kumpikaan teistä enää lankeaa moiseen ansaan. Pieni pentu-raukka, elämä oli kovaa ja julmaa sille, nyt sen on hyvä olla. Lähetämme sulle ja ystävällesi lämpimiä ajatuksia. Onneksi kaikki eivät ole noita pentutehtailijoita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämän kaiken kamaluuden ja hirveyden keskellä lohduttaa tieto siitä, että teimme oikein - eläinlääkäri on kanssamme samaa mieltä. Ainoa asia, minkä olisimme voineet tehdä toisin, olisi ollut soittaa eläinsuojeluvalvojalle ja jättää pentu ostamatta. Mutta pelkäsimme, että joku muu ehtii ostaa sen ensin, eikä välttämättä tajua käyttää sitä eläinlääkärissä, vaan luulee että rokotukset ym. ovat kunnossa..

      Poista
  5. Kauheaa! Mikä siinä on, että ihmisten paksuihin kalloihin ei vain mahdu se, mitä eläimille saa, ja mitä ei vain yksinkertaisesti missään nimessä voi tehdä!? Laitoin tästä linkkiä blogiin.

    Mima

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä.. Ei vaan voi ymmärtää :/
      Kiitos, että jaoit tarinamme blogissasi!

      Poista
    2. Haittaako, jos kirjoitan tämän tarinan pohjalta novellin Koirafanitus -lehteen? En siis tietenkään kopioi tätä, vaan kirjoitan tarinan uusiksi, mutta säilytän idean.

      Poista
  6. Kiitos, kun jaksoit jakaa tämän kokemuksen varoitukseksi. Jos jotain voi sanoa vihaavansa, niin eläinten ja muiden avuttomien kiusaajia ja alistajia.

    Ristiriitaisinta on se, että vaikka haluaisi "pelastaa" jokaisen pentutehdaskoiran, ne eivät lopu siihen. Mutta miten pystyt jättämään pennun, jonka huono kohtelu jatkuu. Sinä teit raskaan työn ja veit asian loppuun asti, kiitos siitä sinulle ja ystävällesi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinhän se on.. Mutta yritämme ajatella positiivisesti. Veimme asian loppuun saakka (niin kipeää kuin se tekikin) ja tapauksen viranomaisten ja "tavallisten tallaajien" tietoon.

      Kiitos <3

      Poista
  7. Hirveää! Komppaan Main kommenttia.. Tippa silmässä luin. Laitoin myös linkkiä blogiin.

    VastaaPoista
  8. Itkin, kamala ja surullinen juttu.

    VastaaPoista
  9. hirveä tarina... en ymmärrä miten ihmiset voivat tehdä kaikkea tuota eläimelle joka on aivan avuttomia ja puolustuskyvyttömiä.

    VastaaPoista
  10. :/ Kyneleet silmissä luin tätä. Mietin miten monella koiralla on samanlainen kohtalo :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa olen miettinyt minäkin - tämän tapauksen takia vielä erityisen paljon! Voi kunpa voisi pelastaa kaikki maailman eläimet!!

      Poista
  11. joutuiko tekijät vastuuseen?

    VastaaPoista
  12. Voi ei! 19 päivä oli mun synttärit ja pääsi käymään jotain näin järkyttävää! Jaksamisia! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei :/ Hyvää synttäriä (näin jälkikäteen) kuitenkin! :) Ja kiitos <3

      Poista
  13. Voi ei, kamalaa ;( Jakselemisia, ikinä ei saisi käydä tämmöistä!

    ++ goSupermodeliin on tehty foorumi tästä, kiitos foormin tekijälle

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä :/ Ja kamalinta tässä on, että viattomat aina kärsii (tässä tapauksessa eläinparat)!

      Huomasin! Hyvä, että sana leviää :)

      Poista
  14. tippa silmässä luin tätä :c

    VastaaPoista
  15. voimia ja jaksamisia <3

    VastaaPoista
  16. Nainen yritti minulle myydä ko. pentua, tiedän siis tapauksen noin pintapuolisesti. Jotakin hämärää niissä kertomuksissa oli jo alusta pitäen, ja päätin kieltäytyä (toisaalta asuin tosi kaukana muutenkin mikä kulkupelittömänä olisi itselleni este). Onneksi osasin luottaa intuitioon.

    Älkää ottako lopetusta surullisena. Te olitte huolehtivat ihmiset, jotka antoivat varmasti nelijalkaiselle ystävälle sen elämänsä parhaat tunnit. Koira elää hetkessä, ja uskon sen olleen onnellisimmillaan teidän seurassa. On niin suuri mahdollisuus päätyä vääriin tietämättömiin käsiin. Te olitte koiran pelastus.

    Saivatko myyjät jonkinlaisia sanktioita tapauksesta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin kuin ylempänä jo sanoinkin, niin kaiken hirveyden keskellä lohduttaa ajatus, että tehtiin kaikki oikein. Tosiaan ainoa seikka, joka oltaisiin voitu muuttaa, olisi ollut jättää koira ostamatta ja soittaa suoraan eläinsuojelulle. Mutta silti, lopputulos olisi ollut täysin sama.

      Mäkin haluan ajatella, että koiralla oli hyvä olla meidän luonamme. Vaikkakin vain sen hetken. Se nukkui niin rauhallisesti siinä lattialla <3

      Poista
  17. Pakko oli mennä halaamaan omaa rakasta silmät kyyneliä täynnä.. Kamalaa miten kylmiä ja tunteettomia ihmiset ovatkaan.. Voimahaleja teille!! <3

    VastaaPoista
  18. Hyvä että ostitte ja hoisitte homman loppuun. Myyjät eivät saaneet tästä mitään voittoa ja toivottavasti viranomaiset kimppuunsa.
    Koira olisi voinut hävitä sillä aikaa ennenkuin sinne kukaan eläinsuojeluvalvoja ilman oikeuksia, poliisi tai eläinsuojelueläinlääkäri olisi sinne ehtinyt- viikon päästä/kuukauden?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juurikin näin!
      Ja jos emme olisi ottaneet koiraa mukaamme, olisi joku saattanut ehtiä ostaa sen. Joku, joka ei välttämättä olisi tajunnut rokotusten ym. päälle eikä olisi vienyt sitä heti eläinlääkäriin.

      Poista
  19. Minä kopioin tämän minun omaan blogiini. Tuo on tosi järkyttävää! :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä, että tarinaa jaetaan eteenpäin! Niin on :(

      Poista
  20. Kaameaa. Suuri osaanotto. Tälläsen sattuessa voi olla joskus myös mahdollista alkuperäismaahan palauttaminen. Silloin kannattaa olla yhteydessä suomalaiseen yhdistykseen joksa auttaa juuri seen maan löytökoiria.

    VastaaPoista
  21. Kamala tarina, vaan ei valitettavasti ainutlaatuinen, eikä varmasti viimeinen. Toivoisin, että olisi viimeinen koira, joka joutui kokemaan saman. Varmasti teidän päätöksenne oli paras päätös juuri tuossa tilanteessa. Muutoin en kannattaisi ketään ostamaan koiraa pentutehtaasta. Niissä toimii valitettavasti kysynnän ja tarjonnan laki.

    Voimia <3 .
    Myös meidän edesmenneet koirat ottivat tulokkaan varmasti avosylin vastaan ja näyttivät sille lähteen, josta vesi ei lopu, ja luu- ja ruokavaraston, josta ei ruoka koskaan lopu!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet oikeassa. Kysynnän ja tarjonnan laki tosiaan noissa toimii, mutta kun hoidimme asian loppuun, viranomaiset kyllä hoitivat homman hienosti. En usko, että kyseisestä paikasta myydään (ainakaan hetkeen..) yhtään koiraa.

      Kiitos <3
      Ja voi, miten nätisti sanottu! Se varmasti pitää paikkansa. Pennulla on varmasti jo monta koiraystävää.. :)

      Poista
  22. Niin Facessa on jo kerrtottu ettei tämä tarina ihan näine mene että rabises voisi olla jo tiedossa eli paskapuhetta. oisko kirjoittajalla oma kenneli?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    2. Koira lopetettiin tiistaina. Keskiviikkoaamuna koiran ruumis lähetettiin KIIREELLISENÄ Eviralle tutkittavaksi, ja sieltä luvattiin tulos ennen juhannusta. Torstaina tulivat Eviran tulokset (soittivat sieltä siis eläinlääkärille). Tämän jälkeen eläinlääkäri ja lääkäri molemmat olivat yhteydessä asianomaisiin ja kaikkien pureman saaneiden hoidot aloitettiin välittömästi.

      Miksi valehtelisin tällaisesta asiasta?

      Poista
  23. Itku silmässä tätä luin.. itsellä 3kk ikäinen pentu kotona.. ja ikävä iski kyllä lujaa! olis vaan halunnut lähteä kotiin ja halata toista. oon kuitenkin 2 tunnin päässä mun pienokaisesta ja tää onnistu muistuttaa kuinka paljon omaa pentuaan voikaan rakastaa! <3 jaksamisia sinne! :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, pidä hyvä huoli pienestä ja nauti joka hetkestä <3 :)

      Kiitos paljon <3

      Poista
  24. Voi pientä kultaa...Täällä valuivat kyyneleet koko tekstin ajan kun luin...Onneksi hänellä on nyt hyvät oltavat..Onneksi te tulitte,te teitte kaiken niin kuin pitää..Toinen ostaja ei olisi ollut noin huolellinen ja tarkka..Te pelastitte hänet,vaikka lopputulos olikin surullinen..Katselen omaa rescue koiraani sohvalla..Ollut kohta 2 vuotta omanani ja ajattelen,jos omalle kohdalleni olisi käynyt noin...Olisin varmasti murtunut vielä enemmän kuin te.Otin yhdistyksen kautta,traces merkitty,passit ja kaikki kunnossa..Ikää ehkä n. 12 v..Nyt vanhuuden vaivoja: silmänpohjan rappeutuma,sydämen vajaatoiminta ja vähän allergiaan viittaavaa (siitepölyaikana yski kovasti ja syö nyt kortisoonia (4 mg) 1/4 kahden päivän välein..Hän on minulle hyvin rakas pieni kullanmuru.Kaikkea hyvää teille elämssä eteenpäin..Kiitos,että pelastitte tytön <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, rapsutuksia koiruudellesi :) Sillä on varmaan ollut elämänsä parhaat pari vuotta!

      Ja kiitos ihanasta kommentista <3

      Poista
  25. Ei tätä tosiaan voi itkemättä lukea :(. Toisaalta voi ajatella että pelastitte pienen pennun suuremmalta kärsimykseltä. Jaksamisia teille <3

    Itse ostin 3,5vuotta sitten silloin vuoden ikäisen huskymix (husky/susi/laika) uroksen eräästä loma/hiitokeskuksesta. Heillä oli rekitoiminta loppunut ja luopuivat sitten koiristaan. Iso aitaus missä pienenpiä aitauksia sisällä ja koiria lähemmäs toistakymmentä. Sieltä seasta erottui meidän tuleva perheenjäsen. Musta valkein merkein langanlaiha sinisilmäinen husky. Muut koiran remusivat ja mekastivat kun hullut, mutta tämä nappisilmä katseli kysyvästi melskettä turvallisen etäisyyden päästä. Miehen kanssa päätettiin sillä hetkellä, että tuo otetaan. Raukka oli niin peloissaan ettei tahtonut hihnassakaan kulkea, kun aitaukselta lähdettiin kauppakirjoja tekemään autolle. Pelkoa riitti koko automatkan melkein tunnin verran kotiin asti.

    Siitä alkoi kuntoutus. Totuttaminen sisäsiistiksi sekä asumaan sisällä talossa. Muut ihmiset, autot, mopot ym. Ei mennyt kun parisen viikkoa, niin koira oppi sisäsiistiksi sekä kulkemaan sisällä pelkäämättä pakastinta, tuolia tai ties mitä. Kahden kuukauden sisään oppi istu sekä maahan käskyt. Nyt tänäpäivä tuota koiraa ei voi tunnistaa samaksi, jos olisi nähnyt millainen oli tullessaan meille. Painoa tullut reilusti, tullessaan meille kylkiluut sekä selkäranka paistoi nahkan ja karvan alta. Turkki kiiltää ja jäänsiniset silmät loistaa, kun jääkaapin ovi aukeaa. Iloinen ja reipas huskypoika täyttää syksyllä 4 vuotta ja on oikein unelma koira omine tempauksineen, joka nyttenkin tekstiä kirjoittaessani nukkuu tyytyväisenä vallaten koko sohvan <3 :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia <3

      Ja kiitos ihanasta kommentistasi! Tippa silmässä luin sen läpi moneen kertaan! Ihanaa, että pelastitte huskypojan ja annoitte sille rakastavan kodin. Näitä tarinoita kuulisi aina mieluusti enemmänkin :)

      Olette tehneet ihan mielettömän työn <3 Hyvää jatkoa teidän koko perheelle - karvattomille ja karvaisille! :)

      Poista
  26. Koiran onneksi te satuitte sen elämään kuin pelastavat enkelit <3 Pennun on hyvä olla, ei tarvi kärsiä sidottuna lyhyeen naruun, joka kiertyy tassujen ympärille. Saa syödä ja juoda niin paljon kuin jaksaa nyt, siellä missä ikinä onkaan. Koira oli varmasti kiitollinen teille, kun saatoitte sen kohti parempaa elämää, vaikkei se ollutkaan teidän toivomanne!

    Jaksamista ja voimia, ja kyllä siihen eläimeen voi kiintyä yllättävänkin lyhyessä ajassa. Omanlainen sankaritarina!

    VastaaPoista
  27. Kiitos ihanasta kommentista <3

    VastaaPoista
  28. Tämä tarina sai kyyneleet silmiin ja ahdistus sydämessä mietin näitä kohtaloita..Ihminen on julmaakin julmempi,mutta onneksi sentään joillakin on lämmin sydän eikä anna eläimille tapahtua tälläistä..
    Voimia siulle ja ystävällesi!
    Teia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep. Itsekin olen miettinyt pääni puhki ihmisten julmuutta ja välinpitämättömyyttä.. Ei vaan voi ymmärtää..

      Kiitos <3

      Poista
  29. Itku silmissä täälläkin ... Pakko otta nuo meidän koirulit kainaloon :) Kiitos pennun oelastamisesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, rutista koiruuksiasi oikein lujaa! :)

      Kiitos <3

      Poista