lauantai 22. kesäkuuta 2013

Tiedoksi epäilijöille

Niin Facessa on jo kerrtottu ettei tämä tarina ihan näine mene että rabises voisi olla jo tiedossa eli paskapuhetta. oisko kirjoittajalla oma kenneli?

Vastaan nyt näin yleisesti, jotta huhupuheilta saadaan (toivottavasti) katkottua siivet jo heti alkuunsa:

Koira lopetettiin tiistaina. Koska lopetus tapahtui niin myöhään, koiran lähetys eteenpäin Eviralle siirtyi seuraavaan aamuun. Keskiviikkona koiran ruumis siis lähetettiin kiireellisenä Eviralle, josta luvattiin vastaus ennen juhannusta. 

Torstaiaamuna eläinlääkäri soitti ja kertoi, että koira oli tutkittu osittain. Silloin vielä näytti siltä, että koira olisi terve. Sanottiin, että 99% varmuudella koiralla ei ole rabiesta. Tässä vaiheessa huokaisimme kaikki helpotuksesta. Mutta iltapäivällä (edelleen torstaina) eläinlääkäri soitti, että jotkin "lopputestit" (?) olivat kuitenkin osoittaneet, että koiralla mahdollisesti olisikin rabies. Ihmisten rabieshoidot päätettiin aloittaa jo ihan vain varmuuden vuoksikin. 

Eläinlääkäri ja lääkäri molemmat olivat yhteydessä kaikkiin pureman saaneisiin ja hoidot aloitettiin välittömästi TYKS:ssä. 

En ole mikään raivotautiasiantuntija, emmekä me ole missään vaiheessa nähneet tuloksia. Kerron siis täällä sen, mitä eläinlääkäri ja lääkäri ovat meille puhelimitse kertoneet. Eikä meillä ainakaan ole syytä epäillä heidän kertomuksiaan.

Miksi valehtelisin asiasta? Ja ei, minulla ei todellakaan ole omaa kenneliä.





EDIT (26.6.2013): Tässä on nyt ollut hieman hässäkkää ja väärinkäsityksiä kaikin puolin, osaksi "kielimuurien" takia. Ilmeisesti "ensitestit" olisivat näyttäneet negatiivisilta rabieksen suhteen, mutta eivät kuitenkaan tarpeeksi, jonka takia hoidot aloitettiin joka tapauksessa. Lopulliset tulokset tulevat kahden kolmen viikon päästä! Ilmeisesti jotain on kuitenkin löytynyt, sillä jatkavat tutkimuksia.

4 kommenttia:

  1. Onpa törkeää tulla sanomaan tuollasta! Mutta näitä epäilijöitä aina riittää, kun ei uskota,että koira olisi ees voinut olla huonoissa oloissa. Tsemppiä teille ja voimia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tavallaan ihan hyvä, etteivät ihmiset usko suoraan kaikkea, mitä netistä lukevat. Mutta ajattelin nyt tulla heti korjaamaan huhupuheet, ennen kuin ne leviävät mahdollisesti laajemmallekin.

      Meillä ei tosiaan ole mitään syytä valehdella asiasta. Tämä on ihan tarpeeksi surullista ja järkyttävää ilman valehteluakin. Miellämme olisimme ottaneet terveen koiran ja ystäväni monta yhteistä vuotta sen kanssa. Ei meistä kukaan toivonut tällaista.

      Mutta nyt kävi näin ja loppuun asti on mentävä.

      Kiitos tsempeistä <3

      Poista
  2. Rabies -rokotuksen tärkeyttä ei mielestäni koskaan voi liiaksi tärkeistää, eikä sitä tehdä turhaan. Suomessa raivotautitapauksia (onneksi) on hyvin harvoin, mutta ulkomailla runsaastikin. Naapurimaissa Venäjä on maa, jossa rabiesta tavataan usein ja esim. näyttelyreissuilla riskimaihin koirilta vaaditaan rabies -rokotteen uusiminen vuoden välein. Tämä siis ei ole mahdottomuus, että ulkomailta Suomeen olisi tuotu koira, jolla on raivotauti ja on vain hyvä, että rokotussäädäntöjä kiristetään.
    Myös se on valitettava totuus, että vaikka mekin olemme koiriemme kanssa käyneet näyttelyssä ulkomailla, ei meiltä ole koskaan kysytty koirien passeja (eikä siis näin ollen myöskään rokotuksia)!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi Suomessa nämä raivotautitapaukset ihmisillä tosiaan ovat todella harvinaisia. TYKS:ssäkään ei vissiin aiemmin ole hoidettu koiran puremasta johtuvaa raivotautia - eikä varsinkaan näin isossa mittakaavassa!

      Kiitos, että jaoit kokemuksiasi. En tiennyt, että rokotusten (tai lähinnä niiden tarkistamisten) suhteen ollaan näin retuperällä :o Luulin, että niiden kanssa ollaan aina ja kaikkialla todella tarkkoja!

      Poista