Toissapäivänä Doris oli tanskandoggi, eilen musta pantteri ja tänään dobberi - rakastunut dobberi!

Nyt - huiman kolmen kuukauden jälkeen - ollaan siinä tilanteessa, että Doris on mielestään tarpeeksi iso tyttö rakastuakseen. Siinä ei kyselty äidin ja iskän mielipiteitä, ei kuunneltu vanhempien koirien neuvoja (eikä varsinkaan oltu otettu opiksi isän ja äidin parisuhteesta :D) vaan rakastuttiin niin palavasti, että treffien loppuvaiheessa eivät jalat enää kantaneet ;) 


Doriksen (12vkoa) suuri rakkaus on lapinkoira Manu (12vkoa). Manu on kertakaikkisen ihana! Manu puree, Doris puree takaisin. Manu tepsuttaa, Doris juoksee henkensä edestä (pysyäkseen sulhasensa kannoilla). Manu tulee huudettaessa luokse, Doris ei kuule mitään. Manu pissii, Doris menee alle. Manu lähtee kotiin, Doris suuttuu.

Äiti ei ole vielä ihan varma, miten suhtautuisi uuteen sulhasehdokkaaseen. Vaikka Manu onkin varsin kelpo pikkukoira, on taustalla huoli prinsessa Doriksen sydämen puolesta. Mitäs sitten tehdään, kun Manu siirtyy isojen koirien puolelle? Isä taas punastelee hermostuneena yrittäessään miettiä, miten tuon ikäiselle nuorelle neidille puhutaan kukista ja mehiläisistä?

Rakastuneen kaipaava katse.

Onko kevät saanut muidenkin pikkukoirien (tai niiden isompienkin) päät sekaisin? ;)