torstai 8. syyskuuta 2011

Terapiakoira Doris

Doris on ollut viime päivät ymmällään. Se ei voi käsittää, miksei äiti jaksa nousta sängystä ja lenkkeillä tavalliseen tapaan ja miksi taas toisinaan äiti saa siivouspuuskia, joiden myötä koko kämppä laitetaan uuteen uskoon... Vaikka neiti kuinka yrittää käyttää aivonystyröitään, sen on vaikea ymmärtää, miksi äiti nukkuu päivät eikä käy yliopistolla. 


Kaikkialla leijuu suru ja murhe, eikä Doris oikein tiedä miten päin olisi.


Doris on kuitenkin sen verran fiksu pieni mäyräkoira, että se ymmärtää oman tehtävänsä tärkeyden: urhoollisesti se on istunut äidin sylissä, kuunnellut murheet ja itkut ja antanut äidin kuivata kyynelet turkkiinsa. Ja vaikka Doris käsittääkin, ettei kukaan maailmassa voi korvata Venlaa tai sitä mitä äidillä ja Venlalla oli, on neiti hännän vispauksillaan ja pienellä käsiä (ja naamaa..) lipovalla kielellään yrittänyt tehdä äidin ja isän elämästä edes hiukan suruttomampaa..


Iso kiitos kaikille ihanista kommenteista! Haleja (ja naamapusuja Dorikselta).

7 kommenttia:

  1. maailman paras tunne kun oma pieni mäyräkoira vauva tulee lohduttamaan syliin ja antamaan pusuja :)

    VastaaPoista
  2. Kukas ymmärtäisi paremmin surijaa kuin koira. Se tunkee märän kuononsa käsiisi, lipaisee kielellään nenääsi, kiipeää syliisi halittavaksi. Se ymmärtää tuskasi ja suree kenties itsekin. Se irrottaa sinut sängystäsi ja vie sinut lenkille - "katso minäkin olen olemassa, minä tarvitsen sinua".

    VastaaPoista
  3. anonyymi: totta!

    Ellieli: Olipas kauniisti kirjoitettu, ihana olet <3 :) Ja tuo mitä kirjoitit on niin totta!

    Yritän nyt ryhdistäytyä, niin blogin kuin muunkin elämän suhteen :)

    VastaaPoista
  4. Hei,
    otan osaa... tiedän tuon tunteen valitettavan hyvin. Suru pitää surra muuten ei pääse jatkamaan omaa elämää.
    Eläimet hyväksyvät poismenon helpommin. Minä puolestani vuosi takaperin syyllistin itseäni kauan vaikka muut yrittivät vakuutella että tein oikein. Kaipuu on kova. Mollyn muistoksi meillä palaa kynttilä parvekkeen lyhdyssä ja kukat Mollyn omassa nurkassa.

    Kippo-veli, Elli ja minä toivotamme jaksamisia

    VastaaPoista
  5. Kippo, Elli ja Heidi: Kiitos ihanista sanoista! Surtava on, mutta en oikein tiedä miten.. Sitä yrittää tehdä kaikkensa, ettei olisi 'aikaa ajatella', joko nukkumalla tai hääräämällä hulluna. Sitten joku pieni juttu, kuten vaalea karva housuissa tai tietty lenkkipolku romahduttaa kaiken..

    Jaksamisia sinnekin, halauksien kera!

    Miten näyttelyt Kipon kanssa muuten meni?:)

    VastaaPoista
  6. Kippo otti ja yllätti. ROP pentu (tosin myös ainoa sellainen :D ) ja kunniapalkinto...Hyvät arvostelut, eli meni ihan tuubiin :) Mulla on kuvia jos kiinnostaa. En vain tiedä miten saisit ne nähdä. Ehkä Facebookin kautta. Nyt mennään joulukuussa nöyryyttämään itseämme Messukeskukseen. Juuri tänään ilmoittaudun sinne.

    Meillä muuten on "eri jännää" himassa kun Ellillä on juoksu...Juuri eilen Kippo löysi Ellin tuunatut bling,bling-kalsarit ja söi ne. Nyt nämä kaksi makkaraa saa vuoroviikoin asustaa kaakeliyksiössä (suihkuhuoneessa) sillä aikaa kun me olemme muuailla. Hermo menee ja tätä jatkuu vielä ainakin 2 viikkoa. Sitt Elliltä lähtee torttu ja sillä siisti.

    Olisi edelleenkin kiva tavata...

    -Heidi-

    VastaaPoista
  7. Heidi: Vau! Paljon onnea Kipolle :) Jes, just puhuttiin, että voitais tulla Messukeskukseen joulukuussa! Ehkäpä siellä siis (viimeistään) nähdään!:)

    Voi ei.. Voin niin kuvitella tuon 'kaaoksen', jota juoksu teettää.. :P Kaakeliyksiö, haha :D

    VastaaPoista