keskiviikko 14. marraskuuta 2012

Kun iskä on poissa, Doris hyppii pöydillä...

.. tai ainakin melkein (ja varmasti hyppisikin, jos neidillä olisi yhtään pidemmät jalat ja/tai parempi ponnistusvoima).

Iskä on ollut nyt paljon poissa kotoa perheasioidensa takia. Tämä on näkynyt paitsi tyhjänä ja hiljaisena asuntona, myös temppuilevana mäyräkoirana ja koiralapsen komentamisesta väsyneenä äitinä. Ensimmäiset "isättömät" päivät menivät hyvin. Päivärutiinit säilyivät ja koiralapsi oli tyytyväinen. Saattoi äiti antaa muutaman ylimääräisen herkunkin "surua lievittämään" (muistetaan tämä, kun äiti ensi kerralla itkee lihavan koiransa takia).. 

Sitten se alkoi. Temppuilu. Yhdessä yössä Doris muuttui Lötkömakkarasta Hirviövauvaksi (kyllä, se on täällä taas!). Ensin Doris järkytti äitiä yrittämällä karata avonaisesta ovesta, sitten ongelmia tuottivat paikallaanolo ja odottaminen eteisessä ennen ja jälkeen lenkin. Kuvio on aina sama: äiti antaa käskyn, Doris mulkoilee, äiti toistaa käskyn ja Doris tekee mitä huvittaa. Jossain vaiheessa homma sitten onnistuu, mutta äiti on tässä vaiheessa jo niin kiukkuinen, että pieni mäyräkoirakin ymmärtää olla hetken kunnolla. Paino sanalla hetken. 

Doriksesta on myös tullut röyhkeä. Se saattaa kiipeillä (tai useimmiten vain yrittää) tuoleille, sohvalle, sängylle.. Äiti saa kiljua kurkkunsa käheäksi, eikä neiti edes korvaansa lotkauta. Ainoa keino estää makkaran valloitusyritykset, on napata koira alas. Doris on tietenkin ajoittanut tämän "minä kiipeän, sinä jahtaat" -leikkinsä sopivasti niihin hetkiin, jolloin äiti yrittää ihan oikeasti opiskella. Mikäs sen mukavampaa taukojumppaa, kuin juosta ympäri taloa ojentamassa ilkikurista lapsukaista!

Viimeksi eilen äiti joutui myös saalistamaan villiintynyttä koiraeläintä koirapuistosta. Voi sitä energian määrää, joka Doriksesta löytyi heti, kun äiti ehdotti kotiin lähtöä. Siellä se musta kumiluoti kimpoili ees taas, häntä voitonriemuisesti heiluen. Ja taas koeteltiin äitin hermoja..  

Äiti yrittää kannustaa itseään toistelemalla, että ehkä Doorilla on vain iskää ikävä. Tuntuisi liian pahalta ajatella, että iskän myötä taloudesta katosi myös se ainoa järjen ja auktoriteetin ääni, joka sai mäyräkoiran pysymään poissa sohvilta, vessasta ja tuoleilta.. 

Reagoivatko muiden koiruudet näin rajusti, jos joku perheestä on pidempään poissa?

17 kommenttia:

  1. Ei voi taas muutakun nauraa... Musta kumiluoti?? :D Mistä sä näitä oikein keksit? :D

    Meillähän isäntä oli viime syksynä viikon poissa töitten takia. Brecihän oli silloin pieni neitonen ja meillä meni kaikki ihan hyvin. Tollasta kumiluoti- ilmiöö ei tapahtunu :D Isännän piti alunperi olla poissa kokonaiset 3viikkoo mutta se ei sitten toteutunutkaan, ehkä parempi niin sillä eihän sitä tiedä mitä nää sit ois keksiny jos se ois ollu pidempään poissa. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No Doris ON musta kumiluoti!

      Hihi. Mitäköhän nyt tapahtuisi, kun Brecikin on jo vähän isompi.. Hmm. Tai ehkä teillä on vaan paremmin käyttäytyviä ja tasapainoisempia koiria, kuin mitä tää meidän draamakuningatar on :D

      Poista
  2. Täällä isäntä on aina viikot poissa, joten Almalla on ollut siinä sulattelemista. Alkukankeuksien jälkeen Alma on hyväksynyt emännän pärstän pääasialliseksi riesakseen ja komentajakseen. ;)

    Alma: Siis mamma tunkee nokkansa ihan joka paikkaan! Esimerkiksi vaikka se nököttää nörttiryhdissään juurtuneena tietokoneen eteen niin just kun olen jemmaamassa ihanan limaista purumöklöä verhojen alle niin se on siinä valittamassa! Ja vaikka se on siinä koneella niin se kuuntelee korva pitkänä kynsien napinaa parkettiin, että tietää missä mä menen! Ja vaikka mä kuinka haaveilen sänkyyn hyppäämistä niin se tietää senkin ja huikkii toisesta huoneesta ettei saa! BUU

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Reipas Alma! Samanlaista asennetta (tai uhrautumista) kaivattaisiin täälläkin!

      Doris: Eikä! Meillä on ihan sama juttu! Tietsikka saa enemmän huomioita kuin meikäläinen, mutta silti mua ollaan aina vahtimassa ja komentamassa :( Mun mielestä, jos iskä kerran on poissa, niin voitaisiin pitää kunnolla hauskaa!

      Poista
  3. Meillä nakki on enemmän mammanpoika ja viihtyy emännän kintereillä, joten isännän reissailu ei hetkauta perheen eloa muuten, kuin että Mauno ottaa asiakseen vahtia tarkasti kotia. Tästä huolimatta nuo teidän ranttaloinnit on meillä ihan arkipäivää, Mauno on kiltisti lähinnä nukkuessaan... Katkeamaton pinna, siinä mäyräkoiraihmisen tärkein ominaisuus, kai?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin Doris on normaalisti lähinnä mun perään, seurailee kaikkialla ja muutenkin viihtyy enemmän mun kuin V:n palloteltavana. Silti tuntui tuo V:n lähtö ottavan koville (tai sitten Doris vain huomasi tilaisuutensa tulleen ja alkoi pelleilemään) :D
      Ja toi viimeinen lause on kyllä niin totta! Kyllä tässä on oppinut reilun vuoden aikana kasvattamaan hermojaan ja sitä pinnaa paremmiksi!

      Poista
  4. Iineshän on ollut ja on vieläkin silmäteräni ja asuinkumppanini. Nyt kun kuvioihin on tullut poikaystävä, oli ensin havaittavissa mustasukkaisuutta minusta. Se on sitten vaihtunut poikaystävän liehittelyyn, hyvä kun huomaa minua, kun olemme molemmat paikalla.
    Iines tulee kokemaan elämänsä yllätyksen joulukuussa, kun lähden viikoksi matkalle ja jätän sen poikaystäväni hoitoon. Niin kauaa minä ja Iines ei olla koskaan vielä oltu erossa toisistamme. Onkohan silloin vastassa mököttävä mäyräkoira?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, Iineksellä on/on tulossa paljon uusia juttuja siis :) Toivottavasti kaikki menee hyvin reissusikin aikana. Eikö yhtään jännitä, että Iines ihastuu poissaollessasi täysin poikaystävääsi...?;) No ei, mutta pääasia että tulevat toimeen keskenään :)

      Poista
  5. Nelli on ihan selvästi minun koirani, me olemme kuin paita ja peppu :) Olen suunnitellut matkaa talveksi (systerini asuu maailmalla) ja äitini on luvannut hoitaa Nelliä, mutta jos ihan rehellinen olen niin mieluummin olisin kotona koiran kanssa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä Doriskin taitaa enemmän mun koira olla.. Tai sitten vain toivon niin ;) Haha, tiedän niin tuon tunteen! Mä viettäisin varmasti kaikki päivät aamusta iltaan Doriksen kanssa, jos vain olisi mahdollista :) Koiran seurassa vaan on sitä jotain..

      Poista
  6. Meillä isännän kanssa pisin poissaolo taitaa olla ollut kaksi yötä ja kolme päivää, kun oltiin reissussa. Elli jäi silloin poikiemme kanssa kotiin ja oli vinkunut ja porannut meidän perään. Mitään pahuuksia se ei ollut tehnyt, mutta toi poru oli kuulemma ollut aika sydäntäsärkevää. Samanlainen reissu olis taas lähiaikoina tiedossa, että saas nähdä miten se nyt, isompana, käyttäytyy. Ei oo pitkä aika, kun olimme kaupassa ja poika oli kuullut Ellin ulvovan surkeana alakerrassa. Eli ei se yksin tykkää jäädä, eikä todellakaan taida olla kerros- tai rivitalokoira.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi pientä Elliä :( Mäyräkoiran (tai minkä tahansa koiran) itku on sydäntäsärkevää.. Toivotaan, että tällä kertaa menee Ellin kannalta paremmin :)

      Poista
  7. Meillä isännän lähtö reissuun tarkoittanee sitä, että koirat pääsee sängylle nukkumaan ja köllöttelemään - sekä saa maata mun kainalossa niiiiiin paljon kuin jaksaa! :D Eli ne taitaa vaan nauttia.. ;-)

    Armeijassa ollessani koirat väänti naamaa isännälle. Lähdin sunnuntai-iltana, Ossi ja Manu mököttivät tiistai-iltaan saakka, jolloin kipusivat kuulema isännän viereen sohvalle varovasti - "josko vähän vaikka rapsuttaisit kun ei se Wiivi tainnukkaa tulla ihan heti takaisin?" :D Ossihan mökötti kaksi viikkoa isäni luona minun sängyn alla kun lähdin armeijaan.. ;D Ja Manu aloitti intin aikaan mielenosoituskusemisen sisälle. Nyt se on täysin hävinnyt, eli uskon sen johtuneen minun vähemmästä huomiosta koirille.

    Ai miten niin mäyräkoirat osaa olla jääräpäitä, mutta silti ne on niin herkkä sieluisia? :D

    Doris on narttu. Meillä Aura (kröhöm, 6kk) tekee tuota samaa, mitä teillä on nyt ollu havaittavissa - ja omistaja kiihtyy nollasta sataan sadasosasekunnissa...! Siinä olen vain huomannut parhaaksi sen, että hengittää syvään, vie tilanteen loppuun vaikka sanomatta mitään (jos ei usko pysyä paikalla, niin meillä viimestään siinä uskoo kun mulkoilee pahasti ja osoittaa sormella... Vissiin ymmärtää et NYT kannattaa olla hetki hyvin..;-) ) ja sitten taas päästää vapaaksi ja olla noteeraamatta koiraa hetkeen ollenkaan. Oletko koittanut antaa opiskelujesi aikana Dorikselle mitään aktivointilelua tai jotain? Se pitäisi ahneen mäyräkoiran hyvissä puuhissa hetken.. :) Herkkujen määrän kun vielä vähentää ruuasta, niin ei pääse lihomaan..

    Tsemppiä sinne teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä oon meistä se lipsumpi, joten varmasti Doriskin pääsisi viekkuun köllöttelemään ja saisi enemmän rapsutuksia, JOS se mökötykseltään ehtisi niitä vastaanottamaan! :D Mutta ei kun ei..

      Kyllä ne mäyräkoirat näköjään osaa! Aikamoiset mielenosoitukset teidän pojilta siis. Ja toi on tosiaan jännä, että samaan aikaan ne on äärettömän herkkiä, mutta silti oikeita jääräpäitä. Koita siinä sitten pallotella ja miettiä, mikä keino/lähestymistapa milloinkin toimii :D

      Ihana Aura <3
      Juu, Doriksella on useampiakin aktivointileluja.. Voisi taas kaivaa niitä tuolta kaapeista ja koittaa laittaa tarjolle. Varsinkin nyt, kun tuo lenkkeilykin tuntuu ylivoimaisen vaikealta (Doorin puolesta siis), eikä sitä energiaa hirveästi kulu koirapuistossakaan istumalla :D

      Rapsutuksia teidän mäyrille ja tsemppiä sinnekin! :)

      Poista
  8. Eipä meillä muuten reagoida, kun tulemalla kylykeen kiinni ja nauttimalla sohvan valtauksesta :D Toki ovat kauheen yli iloisia, kun jompikumpi meistä tullee kotia. Ei taija olla suurtakaan väliä onko kotona vaan minä vai isäntä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, teillä tuntuu olevan vähän "tasapainoisempi" mäyris! Mistä niitä saa? :D

      Poista
  9. ei tuo ole muuta kuin uhmaikää mäyrislapsella. Koira ei elä hetkessä eikä ikävöi tällä hetkellä jotakuta perheenjäsentä. Toki se on iloinen kun lauman jäsen tulee takaisin kotiin myöhemmin, mutta ei se ikävöi. Uhmaikäinen kakarahan tuo on.

    VastaaPoista