Pullukka ja ruipelo metsäilemässä

Äiti on helpottunut. Koiran ruokinta (ja sen vaikeus) ei olekaan ydinfysiikkaa. Ei, vaikka siltä on jo pidempään tuntunut. Resepti on sangen yksinkertainen: paaaaaljon liikuntaa, säännölliset ruokinta-ajat ja kaikki ylimääräiset herkut pois. Ja tadaa! Puolen vuoden jälkeen äiti ja isä voivat ylpeinä todeta, että Doris tosiaan syö kuppinsa tyhjäksi!


Viikko on mennyt Riikan ja Biffin kanssa kuntoillen. On käyty koirapuistossa, lenkkeilty, koirapuistoiltu lisää ja vielä vähän lisää. Aina koirapuiston penkillä istuessaan äiti rupeaa pohtimaan, miten mukavaa olisi, jos kamera olisi ollut mukana. Sama on toistunut koko viikon, kunnes tänään äiti ryhdistäytyi ja päätti ottaa kameran metsäretkelle mukaan. Doris poseerasi vanhasta tottumuksesta (joskin alkuun hieman näreissään, se kun ei voinut ymmärtää, miksi äiti halusi jättää sille paniikkihihnan kiinni), Biff taas juoksenteli innosta soikeana ympäriinsä :)


Äiti on sitä mieltä, että Doris ja Biff ovat mitä erikoisin parivaljakko. Doris on musta, Biff vaalea. Doris on tankki, Biff atleetti. Doris on hidas, Biff äärettömän nopea. Doris on kuuro tänne-huudoille, Biff tulee juosten luokse. Doriksen perusilme on hölmistynyt, Biffin taas tarkkaavainen. Mutta silti ne ovat löytäneet yhteisen sävelen, saman aaltopituuden. Varsin sopuisan näköinen parivaljakko, eikö? ;)